Nürnbergissä korkeimmat elossa olevat natsijohtajat pantiin vastaamaan syytteisiin muun muassa kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Tunnetuin syytetyistä oli Hitlerin kakkosmies Hermann Göring.

James Vanderbiltin ohjaama ja käsikirjoittama Nuremberg (2025) korostaa sinänsä aivan oikein Gestapon perustajan roolia myös itse oikeudenkäynnissä, sillä älykkäällä ja karismaattisella narsistilla oli vangittunakin valtaa muihin syytettyihin.

Ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankari oli kiinni jäädessään sairaalloisen ylipainoinen ja pahasti huumeriippuvainen, mutta onnistui laihduttamaan ja pääsemään irti addiktiosta ennen oikeudenkäyntiä. Tämä muutos ei elokuvasta kunnolla välity.

TEOKSEN ALKU kulkee kömpelön odottelun ja oletetulle amerikkalaisyleisölle räätälöidyn puisevan historialuennon
merkeissä.

Kamarinäytelmän muoto edellyttäisi väkevästi sisäistettyjä rooleja ja iholle menevää näyttelijäntyötä. Russell Crowe ja Rami Malek elehtivät paksusti ehostettuina kuin teatterissa.

Toisen puoliskon aikana Vanderbilt rakentelee Göringin luennoista ja syyttäjien todisteluista sentään jonkinlaisen jännitteen, mutta aihetta paremmin tuntevien ei kannata tuijottaa liikaa yksityiskohtia.

Viime kädessä kysymys syyllisyydestä tiivistyy siihen, oliko Kolmas valtakunta poikkeus vai voisiko vastaava toistua jossain muualla. Ylimieliset amerikkalaiset pitivät myöhemmin itsemurhaan päätyneen Kelleyn vastausta hulluna.