Viime viikolla Spotify toi äänikirjapalvelunsa Suomeen. Homma tapahtui yhtäkkiä ja yllättäen varsinkin kirjailijoille. Moni löysi kirjansa Spotifysta ja pelästyi.

Miksei kukaan kertonut, että kirjoille tulisi uusi myyntikanava ja kuuntelupaikka? Mitä tämä tarkoitti tienesteille?

Suuret kustantajat kuten WSOY ja Otava selittelivät asiaa kirjailijoilleen. Lähetettiin “luottamuksellisia” viestejä, joissa vakuutettiin, että sopimus Spotifyn kanssa on reilu. Ja muutenkin hieno, koska Spotify tuo lisää myyntiä. Kukaan ei kuitenkaan kertonut, millaisesta diilistä oli kyse. Piti vain luottaa.

WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkunen vakuutti Helsingin Sanomissa ehtojen olevan sellaisia, että “saatoimme allekirjoittaa ne kirjailijoiden puolesta” ja hehkutti, kuinka kirjat saavat tätä kautta uusia yleisöjä. Mutta mitä ne ehdot olivat?

Tämä on ydinkohta, sillä se tarkoittaa, että WSOY on tehnyt erillisen sopimuksen Spotifyn kanssa ja musiikkialalla kritisoitu pro-rata -tulonjako ei äänikirjoihin päde.

Musiikissa kun käytännössä kaikki striimaustulot ohjataan suurille levy-yhtiöille ja heidän artisteilleen.

OLEN TAANNOIN perustanut äänikirjoihin erikoistuneen kustantamon, joten päätin ottaa selvää. Laitoin Spotifylle viestin. Kysyin, millä logiikalla Spotify tulojaan jakaa. Vastaus oli selvä.

“Kaikki käyttäjien maksut laitetaan Spotifyn määrittelemään markkinoiden yhteispottiin, josta rojaltit jaetaan pro-rata -osuuksien mukaan kustantajille ja tekijöille. Spotifyn kohtuudella määrittelemällä tavalla.”

Siis mitä? Olipa hämärää.

Oli pakko kysyä vielä, että mediatietojen – esimerkiksi WSOY:n Julkusen haastattelun – mukaan Spotify tekisi erillisiä sopimuksia kustantamojen kanssa.

Että keneen voin olla yhteyksissä? Vastaus oli tyly.

“Emme tarjoa erillisdiilejä.”

Samat ehdot ovat Spotifyn mukaan voimassa kaikilla.

TÄSSÄ ON NYT kaksi vaihtoehtoa. Joko WSOY:n johto jättää asioita kertomatta tai isoilla kustantamoilla on omat salaiset sopimuksensa Spotifyn kanssa.

Jos kyse on jälkimmäisestä, tilanne on kurja pienille kustantajille, joille jää Spotifysta käteen vain murusia tekijöille jaettavaksi, kun jätit kahmivat rahat.

Kaikkein kauheinta tässä kuviossa on salailu.

En yhtään ihmettele kirjailijoiden kiukkua, kun heidän tulonsa ovat lukuaikapalvelujen myötä romahtaneet, mutta kustantamot tekevät yhä hyvää tulosta ja vetoavat “liikesalaisuuksiin” tai sopimusten monimutkaisuuteen, jos uusista ansaintamalleista kysellään vaikeita.

Ei riitä, että kirjailijoille kerrotaan sopimusten olevan “reiluja”. Lukuja ja jakoprosentteja pöytään.

Aikuiset ammattilaiset ansaitsevat tietää, mistä heidän tulonsa muodostuu.