1600-luvulla eläneellä Ruotsin kuningatar Kristinalla oli omien sanojensa mukaan naisen ruumis ja miehen sielu. Jussi Moilan ja Sini Pesosen esitys katsoo häntä nykysilmälasien läpi.

Minna Tawast

Helsingin kaupunginteatterin Kuningatarnäytelmä kertoo Ruotsin kuningatar Kristinasta (1626-1689), joka nousi hallitsemaan vuonna 1644. Kymmenen vuoden kuluttua hän kuitenkin luopui kruunusta ja kääntyi katolilaiseksi, mikä oli aikanaan suuri skandaali. Kristina kuoli Roomassa, ja hänet haudattiin ensimmäisenä naisena Pietarinkirkkoon.

Kristina oli historiatietojen perusteella sivistynyt, vahvatahtoinen ja aikansa sopivaisuussäännöistä piittaamaton nuori nainen, joka ei halunnut tulla biologisen sukupuolensa kahlehtimaksi. Hänen hallintokaudellaan käytiin kuusikymmenvuotista sotaa ja kolmikymmenvuotista sotaa, joissa Ruotsi valtasi itselleen isoja alueita Euroopasta ja vahvisti asemaansa suurvaltana.

Kristinan aikana kolmikymmenvuotinen sota myös lopetettiin. Kristina rakensi Ruotsista kulttuurin ja taiteen suurvaltaa ja houkutteli muun muassa filosofi René Descartesin Ruotsin hoviin.

Jussi Moilan kirjoittama ja Sini Pesosen ohjaama nykydraama katsoo menneisyyttä nykyihmisen silmin jopa siinä määrin, että tekijät kutsuvat sotien, uudenlaisten valtakuntien synnyn ja tieteellisen vallankumouksen 1600-lukua “konservatiiviseksi”.

Naimisiinmenosta ja lasten hankinnasta kieltäytyneen Kristinan hahmo nähdään heidän esityksessään queer-ikonina, jollaisena Kristinaa on pitkään pidettykin.

KUNINGATARNÄYTELMÄ-esityksen nimi viittaa lukuisiin kuningasnäytelmiin, kuten Shakespearen synkkiin linnoihin sijoittuviin tragedioihin, joissa miesten valta-ambitioita pyrkii muiden joukossa ohjailemaan usein nainen.

Niitä pidetään vallan, sen turmiollisuuden sekä feodalismin raakuuden paljastajina.

Moilan ja Pesosen esityksessä Kristinan valta-asema ei hovimiesten tohinasta huolimatta näyttäydy kovin horjuvana. Ylipäätään kysymys vallasta ja sen käytöstä painottuu yksilön itsemääräämisoikeuteen, mikä esityksen nykynäkökulman kautta on tietysti luontevaakin.

Esityksessä korostuvat sukupuolen kysymykset sekä rakkaus ja kehollisuus. Estoton queer-iloittelu herätti ensi-iltayleisössä riemastusta.

Kuningatarnäytelmän karnevalistista menoa leimaa lähes läpitanssillinen tulkinta. Kaisa Torkkelin koreografioima liike käyttää luontevasti koko näkyvillä olevaa tilaa hyväkseen.

Välillä valta ja uskonto, hovimiehet tai papit, muodostavat unisonossa liikuskelevan ryhmän, välillä Kristinaa esittävä Elsi Sloan pääsee esittelemään notkeuttaan, joka näytösluontoisena sopii hyvin omapäisen kuningattaren ilmaisuun.

Sloan on itse aktivisti, muusikko ja näyttelijä, joka on tuttu esimerkiksi Aino Sunin elokuvasta Sydänpeto. Siinä hänen alta kulmain uhmakkaasti pälyilevä, mutta samalla varovaisen eleetön tulkintansa oli omiaan.

Ensi-illassa ei vielä aivan näkynyt se stamina, mikä Kristinassa on täytynyt olla, jotta hän on saanut tahtonsa läpi vastoin hovin miehisen eliitin intressejä.

Kuningattaren rakastettu, hovineito Belle (Ebba Sparre), on perinteisempi puherooli, jonka aran mutta itsenäistyvän hahmon Aino Sirje tulkitsee vetoavasti. Bellessä henkilöityy käsitys aikakauden hovinaisen asemasta tottelevaisena miesten pelinappulana. Lopulta hänkin ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä.

Raimo Ahonen valtakunnankansleri Oxenstiernana ja Aino Seppo kuningataräiti Maria Eleonorana tuovat hahmoihinsa inhimillisyyttä ja ilmeikkyytttä.

ESITYS ON visuaalisesti upea. Pienen näyttämön mahdollisuuksia hyödynnetään monipuolisesti. Tinja Salmen ja Toini Nissisen skenografia ja lavastus luovat raamit komeille näyttämökuville suihkulähteineen ja kidutuskammioineen.

Henna-Riikka Taskisen komeat, 1600-lukuun viittaavat puvut huokuvat kehoa suojaavaa valtaa ja vaurautta. Kruunusta luopuneen kuningattaren näemme pitkissä housuissa ja koristeellisessa puserossa.

Tunnelmaa ironissävyisesti kuljettava musiikki on Aleksi Sauran esitykseen säveltämää ja enimmäkseen Jussi Moilan sanoittamaa. Sloanin vallasta vapautunut kuningatar hämmästyttää esityksen loppupuolella huikean kauniilla äänellään. “Minä olen kaikkea”, hän julistaa.