Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Asiantuntijat: Hallitus nojaa nyt onneen – työllisyystavoite karkaamassa

Tarvittaisiin kosolti hyvää onnea ja runsaasti vetoapua kansainvälisestä taloudesta, jotta hallitus onnistuisi työllisyystavoitteessaan. Näin summaavat Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Vesa Vihriälä ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas.

– Tavoite on sen verran kunnianhimoinen, että en henkilökohtaisesti usko sellaisia keinoja löytyvän, joilla siihen päästäisiin tämän vaalikauden aikana, Ilmakunnas sanoo.

Hallitus yrittää synnyttää kautensa aikana 110 000 työpaikkaa, jotta työllisyysaste nousisi 72 prosenttiin 68 prosentista. Viriävästä talouskasvusta huolimatta tavoite näyttää jäävän kauas, minkä takia hallitus kokoaa uutta työllisyyspakettia kuun vaihteen budjettiriiheen.

STT:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan hallituksella on yhä käytössään useita toimia työllisyyden parantamiseksi. Keinovalikoimassa voisivat Vihriälän mielestä olla niin työttömyysturvan uudistaminen kuin yritystoiminnan ja asuntotuotannon sääntelyn purkaminen.

Myös maahanmuuttajia pitäisi saada työmarkkinoille, esimerkiksi harjoittelun kautta. Vihriälän mielestä alkuun työehdoista voitaisiin joustaa, mutta tuottavuuden kohetessa he pääsisivät normaalien työehtojen piiriin.

Vastoin yleistä tavoitetta työntekijöiden määrä on vähentynyt julkisella sektorilla.

Ilmakunnas nostaa esiin varsinkin kannustinloukkujen purkamisen eli sen, miten työn verotus ja tulonsiirrot osuvat yhteen.

Lisää aiheesta

Myös riittävän ammatillisen koulutuksen tarjoaminen nuorille on hänestä keskeistä.

Ilmakunnas huomauttaa, että vastoin yleistä tavoitetta työntekijöiden määrä on vähentynyt julkisella sektorilla säästöohjelmien seurauksena.

– Se tuo enemmän kiinni kurottavaa yksityiselle sektorille, kun ajatellaan kokonaistyöllisyystavoitetta.

Työministeri Jari Lindström (ps.) esitteli jo keväällä tukun toimia, joilla hallitus pyrkii patistamaan työttömiä töihin.
Paketissa puututtiin muun muassa työttömän mahdollisuuteen kieltäytyä tarjotusta työstä. Työtön ei enää voisi kieltäytyä kokoaikatyöstä sen vuoksi, että työttömyysturva on suurempi kuin palkka ja työn vastaanottamisesta aiheutuvat kulut. Työvoimatoimisto voisi myös herkemmin tarjota hakijalle töitä muulta kuin omalta alalta.

Myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa on jo päätetty leikata sadalla päivällä. Ansiosidonnaisen kesto lyhenee vuoden alusta 400 päivään tai alle kolmen vuoden työhistorialla 300 päivään.

Vihriälä kannustaa hallitusta harkitsemaan työttömyysturvan rakenteen uudistamista työllistymisen lisäämiseksi siten, että korvaus olisi suurempi alkuvaiheessa työttömyyttä ja pienenisi sen kestäessä.

Budjettiehdotus julkaistaan perjantaina.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ennakoi maanantaina STT:n haastattelussa, että julkisten investointien lisäämisen sijaan työllisyyttä pyritään parantamaan juuri lisäämällä kannusteita työn vastaanottamiseen.

Hallituksen on tarkoitus sopia budjettiriihessä työllisyyttä parantavista toimista. Kaksipäiväinen riihi pidetään elo-syyskuun vaihteessa.

Budjettiriihessä sovitaan ensi vuoden budjettiesityksestä. Hallituksen on määrä antaa esityksensä eduskunnalle 19. syyskuuta.

Valtiovarainministeriö valmistelee parasta aikaa omaa budjettiehdotustaan, joka julkaistaan perjantaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE