Monenlaista teatteria, musiikkiteatteria ja performanssia olen saanut noin 30-vuotisessa teatterikesähistoriassani nähdä, mutta en koskaan mitään vastaavaa kuin belgialaisen Miet  Warlopin ”Fruits of Labor”, joka avasi tänä vuonna Tampereen teatterifestivaalin pääohjelmiston. Sisältöönsä nähden vähintäänkin lystikkäästi nimetty show yhdisteli estottomasti kaikkia liki esittävän taiteen lajeja. Se oli teatteria, musiikkiteatteria, performanssia.  Ja kun sen taiteelliseen kirjoon lisää vielä kuvataiteen puolelta installaatiot, rock-estradien estetiikan lempeän parodioinnin ja luovan insinöörihulluuden, päästään tässä kuvailuyrityksessä edes vähän lähemmäksi esityksen sielua. Sitä tosin on aika mahdotonta toisintaa sanoin niin värikylläisesti, että sen kekseliäisyys, mukaansatempaavuus ja naulitsevuus pääsisivät oikeuksiinsa.

Belgialaisviisikon hedelmäsalaatilla saattoi olla paljonkin kommentoitavaa elettävästä todellisuudesta, mutta sillä ei liian pitkälle kannattanut vaivata päätään. Olihan siellä messiaanista uhrautumista krusifiksi-symboliikkoineen, oli naisen esineellistämisen alleviivausta, oli machoilevaa härkätaistelua, vähän väkivaltaa ja pelon lietsontaakin – silti oli parempi vain antaa esityksen flown ottaa valtoihinsa ja viedä.

Roudarin työn hedelmiä

Roudari oli tässä stoorissa äänetön mahdollistaja. Hänen luovuutensa takasi rokkareiden luovuuden. Pitkälti hänen työnsä hedelmien äärellä nyt oltiin. Juuri hänen uurastuksensa ja päräyttävät viritelmänsä rikastuttivat rock-trion soundia. Inhoan muotisanaa ”päräyttävä”, mutta tämän esityksen kohdalla se on osuva, sillä eri tavoin pärisytettävillä rummuilla, niiden synnyttämällä biitillä, oli aika keskeinen osa koko jutun kiehtovuudessa. Roudarihahmo asetteli rummut hajalleen ympäri avaraa näyttämöä – ja katso, kohta esitystilan taivas aukesi ja tarkasti ajoitetut vesiryöpsähdykset putoilivat ”päräyttelemään” rumpukalvoja. Tarkasti, bändin komppiin yhtyen.

Fruits of Labor oli myös varteenotettava rock-elämys.

Meno äityi  vaan allattomammaksi, kun  roudari tuuppasi lavalle ison mustan laatikon, asemoi sen tarkasti suhteessa yhteen lattiatomirumpuun…  ja taas vettä rummulle, nyt eri väreissä!

Lumoavaa. Niin kuin oli Fruits of Laborin äänimaisema ylipäätäänkin, täysin valtoihinsa ottava. Se tuli korviin ja tajuntaan isosti, mutta ei volyymiltään musertavasti. Harkiten käytelty valoarsenaali tehosti latausta entisestään

Kaikkia koukkuja ei kannata edes paljastaa, jos jollakin sattuu olemaan tilaisuus päästä näkemään Fruits of Labor. Se näet kiertää koko ajan ahkerasti ympäri Eurooppaa erilaisilla festivaaleilla ja teattereissa. Se voisi sopia myös johonkin Flow-festivaalin tyyppisen, laatuun satsaavan rock-tapahtuman ohjelmistoon, sillä ei kuultu musiikkikaan pelkkää kulissia ole – joukossa on itse asiassa useampi sekä tekstillään että sävellyksenä koukuttava biisi.