Ulkomaat
22.9.2025 05:22 ・ Päivitetty: 22.9.2025 05:22
Charlien Kirkin muistotilaisuudesta tuli marttyyrijuhla
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan oikeistovaikuttaja Charlie Kirkistä on tullut surmattuna amerikkalaisen vapauden marttyyri.
Trump esitti kommenttinsa 31-vuotiaana kuolleen Kirkin muistotilaisuudessa sunnuntaina Yhdysvaltain aikaa. Presidentti oli tilaisuuden viimeinen puhuja.
Trump sanoi, että Yhdysvallat on tänä päivänä sureva ja järkytyksen kokenut maa.
- Alle kaksi viikkoa sitten maaltamme vietiin yksi aikamme kirkkaimmista valoista, Trump sanoi.
- Charles James Kirkin murhasi julmasti radikalisoitunut, kylmäverinen hirviö, Trump lisäsi.
Trumpin mukaan Kirk ammuttiin, koska tämä oli kertonut totuuden ja puhunut muun muassa vapauden, oikeuden, Jumalan ja maalaisjärjen puolesta.
Konservatiivisen Turning Point USA -järjestön perustaja Kirk ammuttiin 10. syyskuuta, kun hän oli puhumassa Utah Valleyn yliopistolla. Kirkin leski Erika Kirk on asettunut nyt järjestön johtoon.
PUHEESSAAN Trump kertasi Kirkin kanssa käymiään keskusteluja. Trump sanoi Kirkin muun muassa olleen ensimmäisiä, jotka toivat J. D. Vancen hänen tietoisuuteensa. Ohiolaisesta republikaanisenaattorista tuli sittemmin Trumpin varapresidentti.
Trumpille tyypilliseen tapaan hänen puheensa karkasi usein sivuraiteille ja muistutti varsinkin loppupuolella hänen vaalitilaisuuksissa pitämiään puheita. Trump muun muassa puhui hetken maanantaina järjestettävästä Valkoisen talon tiedotustilaisuudesta, jossa aiotaan julkistaa, että tietyt lääkkeet aiheuttaisivat autismia.
Presidentti sanoi myöntävänsä Kirkille postuumisti presidentin vapaudenmitalin (Presidential Medal of Freedom).
TILAISUUDESSA ennen Trumpia puhunut Erika Kirk kertoi tunteikkaassa puheessaan antavansa anteeksi nuorelle miehelle, jota epäillään hänen aviomiehensä ampumisesta.
- Annan hänelle anteeksi, koska niin myös Kristus teki, Erika Kirk sanoi.
Trump sanoi omassa puheessaan, että kampuksilla väitellyt Kirk ei vihannut vastustajiaan vaan halusi heidän parastaan.
- Siinä olin eri mieltä Charlien kanssa. Minä vihaan vastustajaani enkä toivo hänen parastaan. Olen pahoillani, Erika, Trump sanoi.
Muistotilaisuuden järjestämispaikkana toiminut stadion Arizonan Glendalessa täyttyi ennen tilaisuuden alkua, eivätkä kaikki ulkopuolella jonottaneet mahtuneet sisälle. Stadionin maksimikapasiteetti suuria tapahtumia varten on 73 000 katsojaa.
Poliisi oli aiemmin arvioinut, että yhteensä jopa parisataatuhatta ihmistä saattaisi saapua paikalle.
MUISTOTILAISUUDESSA puheenvuoroja pitivät monet oikeistovaikuttajat sekä Trumpin hallinnon ministerit. Monissa Kirkin muistoa ylistävissä puheissa korostuivat vahvasti uskonnolliset viittaukset.
Varapresidentti J. D. Vance korosti puheessaan Kirkin kristillistä uskoa.
- Olen puhunut enemmän Jeesuksesta Kristuksesta kahden viime viikon aikana kuin koskaan poliittisen urani aikana, Vance sanoi.
Terveysministeri Robert F. Kennedy Jr. sanoi, että Jeesuksen kuoleman tapaan Kirkin kuolema muutti historian suuntaa. Presidentin poika Donald Trump Jr. taas sanoi Kirkin ja Jeesuksen sanomissa olleen samankaltaisuuksia.
- Charlien sanoma, kuten Jeesuksenkin, oli kutsu. Jos koet yhtyväsi sanomaan ja uskot amerikkalaisten arvojen olevan puolustamisen arvoisia, tervetuloa, hän sanoi puheessaan.
Muita muistotilaisuudessa puhuneita olivat muun muassa oikeistolainen mediapersoona Tucker Carlson, kansallinen tiedustelujohtaja Tulsi Gabbard, ulkoministeri Marco Rubio ja puolustusministeri Pete Hegseth.
INFLUENSSERI Charlie Kirkillä oli suuri määrä seuraajia sosiaalisessa mediassa, jossa hän muun muassa vastusti maahanmuuttoa, sukupuolivähemmistöjen käyttäytymistä ja puhui kristillisyydestään.
Kirkin 18-vuotiaana perustama Turning Point USA -järjestö on keskittynyt levittämään konservatiivisia ajatuksia yhdysvaltalaiskampuksilla. Kirk tuli tunnetuksi kärkkäästä väittelytyylistään ja pyysi monesti opiskelijoita haastamaan hänen näkemyksiään yleisön edessä.
Videoklipit näistä kanssakäymisistä kasvattivat hänen seuraajakuntaansa miljooniin. Todennäköisesti Kirk saikin monet nuoret äänestämään Trumpia.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
