Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Clintonin etumatka Trumpiin kasvoi – möläytykset kostautuvat

Hillary Clinton on lisännyt kannatustaan osavaltioissa, joissa voittaminen on tärkeää lopullisessa vaalissa.

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton on lisännyt mielipidekyselyissä etumatkaansa republikaanien ehdokkaaseen Donald Trumpiin.

Esimerkiksi NBC:n ja Wall Street Journalin kyselyssä ero on Clintonin hyväksi nyt yhdeksän prosenttiyksikköä. New York Times -lehden eri kyselyistä tekemän koosteen mukaan Trump on jäljessä keskimäärin viisi prosenttiyksikköä.

Amerikkalaismedioiden mukaan Clinton on myös lisännyt kannatustaan useissa tärkeissä niin sanotuissa vaa’ankieliosavaltioissa, joiden voittaminen on tärkeää lopullisessa vaalissa marraskuussa.

Kehitystä on selitetty Clintonin demokraattien puoluekokouksesta saamalla nosteella. Trumpin kannatusta ovat syöneet kohua herättäneet lausunnot sekä riidat johtavien republikaanien kanssa.

Trump on muun muassa kieltäytynyt tukemasta edustajainhuoneen republikaanisen puhemiehen Paul Ryanin uudelleenvalintaa kongressivaaleissa.

Eroa kannatusluvuissa on pidetty merkittävänä, mutta toisaalta kehitystä tämänkertaisessa vaalissa on poikkeuksellisen vaikea ennustaa.

– Vaalitaistelua on vielä pitkästi jäljellä eikä voi tietää, mikä yksittäinen kysymys, ja miten muotoiltuna, vaalit lopullisesti ratkaisee, Pohjois-Amerikan tuntija, dosentti Ari Helo Oulun yliopistosta muistuttaa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE