Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demarinaisten rintanappikin sen kertoo: “Hankalat naiset muuttavat maailmaa” – Tarjan päivänä pureuduttiin tasa-arvoon ja rauhaan

Tarjan päivän keskusteluun osallistuivat muun muassa Hussein al-Taee, Tarja Halonen ja Jutta Urpilainen.

Perinteinen Demarinaisten Tarjan päivän tilaisuus kokosi naistenpäivän aattona eduskunnan Pikkuparlamentin tilan täpötäyteen naisia ja miehiä pohtimaan tasa-arvoa ja naisten asemaa rauhanrakentajina.

Demokraatti

Demokraatti

Ydin-lehden päätoimittaja Arja Alho johdatteli keskustelijoita pohtimaan, mistä Suomessa voi iloita tai mitä asioita on syytä parantaa.

– Tasa-arvo rauhan takeena on ehdottoman tärkeä. Naiset, joita maailmalla tapaan, toteavat usein, että on enemmän kuin lottovoitto syntyä Suomeen. Siitä voimme iloita kansainvälisenä naistenpäivänä, presidentti Tarja Halonen painotti.

Mutta hänen mukaansa jotain kuitenkin vielä puuttuu.

– On epäkohtia, joiden korjaamiseen ei löydy poliittista tahtoa, vaikka resursseja olisi. Upea historia ei auta tekemään upeaa tulevaisuutta.

Esimerkiksi Halonen hän otti ajankohtaisen aiheen raiskauslainsäädännön uudistamisesta sekä poliisien, tuomioistuinten ja terveydenhuoltohenkilöstön jatkuvan kouluttamistarpeen tässä kysymyksessä.

Myös rikosylikonstaapeli, Demarinaisten varapuheenjohtaja Sari Melkko pohti tasa-arvoa paljon esillä olleiden raiskaustapausten kautta.

Lisää aiheesta

– Puhe ja kirjoittelu asiasta on mustavalkoista. Pitäisi puuttua juurisyihin ja siihen, miten ongelmat ratkaistaan. Myös lainsäädäntö ja kansainvälinen ja kansallinen yhteistyö voisi olla vielä kehittyneempää ja tiedonvälitys sekä yhteistyö voisi olla parempaa.

Melkko toivoi, että vireillä olevat lainsäädäntöhankkeet saadaan päätökseen mahdollisimman nopeasti.

“Miehet voisivat toimia esimerkkinä ja antaa enemmän mahdollisuuksia naisille.”

Lasikattoja on rikottu ja naiset osallistuvat työelämään ja yhteiskuntaan. Mutta takaiskujakin on viime aikoina tullut. Kansanedustaja, ulkoministerin rauhanvälityksen erityisedustaja Jutta Urpilainen vertasi nykytilannetta kansanedustaja Hilja Pärssisen aikaan sata vuotta sitten.

– Kun luin hänen papereitaan, huomasin, että samat aihepiirit ovat pinnalla. Parannettavaa on erityisesti työelämän tasa-arvossa. Muun muassa perhevapaauudistus, isien kasvatusvastuu ja nuorten naisten osallistuminen työelämään vaativat ehdottomasti toimia. Periksi ei saa antaa nytkään.

Usein kysytään, miksi naisia olisi hyvä ottaa mukaan rauhantyöhön. Rauhanvälityksen asiantuntija Hussein al-Taee ihmetteli tätä. Oikeampi kysymys olisi nimittäin, miksi naisia ei ole mukana rauhantyössä.

– Jos tyttölapsi syntyy yhteiskuntaan, jossa “älä” on sana, jonka hän jatkuvasti kuulee, tarvitaan tekoja, esimerkkejä ja tarinoita, jotka kertovat, mikä kaikki hänelle naisena on mahdollista.

– Tähän tarvitaan myös lukutaitoa. Lukutaito on parasta kehitysapua myös tasa-arvokysymyksissä. Alueilla, joissa on lukutaidottomuutta, on eniten konflikteja maailmassa, al-Taee muistutti.

Rauhanneuvottelijan näkemykset tasa-arvon edistämisessä ovat herättäviä. Hän korosti, että tarvitaan haastajia ja ottaa esimerkiksi all male panel (kaikkia miehiä) -ilmiön. Hän myös haastoi miehet.

– Miehet voisivat toimia esimerkkinä ja antaa enemmän mahdollisuuksia naisille.

Al-Taee painotti myös sitä, että lasikattoja pitää Suomessakin rikkoa jatkuvasti, uudestaan ja uudestaan rikkoa ja siteerasi Demarinaisten rintanapin tekstiä: “Hankalat naiset muuttavat maailmaa”.

“On syytä miettiä, millainen maailma olisi, jos YK:ta ei olisi.”

Tasa-arvo tunnustetaan edellytyksenä kestävälle kehitykselle, ja se on läpileikkaava tavoite ja ajatus kestävän kehityksen toimintaohjelmassa.

Halonen iloitsi siitä, että nykyinen YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on panostanut erityisesti tasa-arvon edistämiseen.

– Konfliktit ovat nykyisin vaikeita ja monisyisiä. Erilaiset ryhmät ja asiat taistelevat keskenään. Tällöin paras tapa ratkaista konfliktit, on ennaltaehkäistä niiden synty. Tämä onnistuu parhaiten edistämällä kestävää kehitystä sen eri osa-alueilla.

Naiset ovat puuttuneet konfliktien ratkaisusta. Halonen kiitti myös Jutta Urpilaista, joka on tehnyt asian näkyväksi ja tuonut sekä nuoria että naisia mukaan konfliktien ratkaisuun.

Sotien ja konfliktien vuoksi maahanmuutto Eurooppaan ja Suomeen lisääntyy. Isoja kysymyksiä ovat, mitä voimme odottaa asiassa yhteiseltä EU:n maahanmuuttopolitiikalta ja miltä rauhantyön mahdollisuudet näyttävät nykyisessä tilanteessa.

Urpilainen, joka on myös YK-liiton jäsen, näkee kansainvälisten järjestöjen roolin konfliktien ratkaisuissa ehdottoman tärkeänä.

– Me tarvitsemme monenkeskisen työn puolustajia. On syytä miettiä, millainen maailma olisi, jos YK:ta ei olisi. YK:n agenda on myös naisten osallistamisessa tärkeä.

Urpilainen huomautti, että maahanmuuttoa tulee olemaan, sillä erityisesti Afrikan maista ihmiset tulevat eri syistä Eurooppaan, ja Suomi myös tarvitsemme maahanmuuttoa. Hänen mukaansa EU:ssa tarvitaan uudenlaista ajattelua ja strategista kumppanuutta Afrikan maiden kanssa.

– Tämä tarkoittaa muun muassa investointien ja koulutuksen tukemista. Suomen puheenjohtajakaudella tulisikin luoda laaja-alainen Afrikka-strategia. Yhteinen analyysi maahanmuuttopolitiikasta ja rajavalvonta ovat tärkeitä, Urpilainen summasi.

PÄIVIKKI KUMPULAINEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE