Demokratian vakiinnuttaminen on vaikeaa sellaisiin maihin, missä sillä on lyhyt historia. Esimerkiksi Euroopan unioniin kuuluvista Itä-Euroopan visegrad-maista etenkin Puola ja Unkari ovat jo pitkään tulkinneet demokratiaa vähemmän eurooppalaisesti. Ne rikkovat niin kansalaisoikeuksia kuin vallan kolmijakoakin keskittäessään kaiken vallan hallitsevalle puolueelle. Viime aikoina myös Tsekissä ja Slovakiassa on näkynyt merkkejä demokraattisen kehityksen heikkenemisestä.

Euroopan unionilla on vielä kova työ vakuuttaa Visegrad-maat demokratian eduista. Etenkin, kun niiden nykyiset vallanpitäjät on valittu demokraattisilla vaaleilla. Lisävaikeutta tilanteeseen tuo Venäjän yritykset horjuttaa EU:n yhtenäisyyttä.

Tehtävää on Visegrad-maiden lisäksi myös vanhoissa EU-maissa, sillä demokratia on nousevan populismin uhri. Populistit puhuvat demokratiavajeesta, mutta samalla vetävät lokaan demokratian hienoja periaatteita. Diktatuurissa näkemystensä takia vainottu tuskin jakaa perussuomalaisten näkemystä siitä, että sananvapaus olisi luotu mahdollistamaan muiden ihmisten julkisen loukkaamisen.

Demokratia ja talouskasvu kehittyvät usein samaa tahtia. Näitä molempia tarvitaan, jos Afrikan nopeasti kasvavalle väestölle halutaan turvata elinmahdollisuudet. Afrikan väestön ennustetaan nelinkertaistuvan vuosisadan loppuun mennessä. Teollisuusmailla on kiire, jos ne oikeasti aikovat osaltaan vastata Välimeren eteläpuolen väestönkasvuun. Jos tässä epäonnistutaan, on toistaiseksi nähty pakolaistilanne vasta alkusoittoa.

Demokratia ei valitettavasti etene helpoilla voitolla. Ennemminkin pitkäjänteisellä ja välillä taka-askelia sisältävällä puuduttavalla jyystämisellä. Mutta vaihtoehtoja ei ole.