Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

”Edellytykset elpymiselle ovat kohentuneet” – OP odottaa Suomen talouden kääntyvän kasvuun ensi vuonna

LEHTIKUVA / ANTTI HÄMÄLÄINEN

OP:n ekonomistit pitävät keväällä antamansa talousennusteensa ennallaan ja arvioivat, että Suomen talous supistuu tänä vuonna 0,5 prosenttia. Ensi vuonna ylletään 2 prosentin kasvuun ja vuonna 2026 tahti tasaantuu 1,3 prosenttiin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Talous on kehittynyt pitkälti odotusten mukaisesti, ja edellytykset elpymiselle ovat kohentuneet. Kotimarkkinoilla talouden vire on jopa ennakoitua parempaa. Riskejä liittyy ennen kaikkea vientimarkkinoiden kehitykseen, arvioi OP-ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen tiedotteessa.

Maksukorttidata kertoo, että vaisun kevään ja alkukesän jälkeen yksityinen kulutus on piristynyt ja voi jatkaa kasvuaan. Inflaatio jää ensi vuonna 1,6 prosenttiin ja reaalipalkat nousevat. Samalla korkojen lasku tukee säästämisasteen laskua.

Viennin odotetaan piristyvän ensi vuonna, kun teollinen suhdanne parantuu ja palveluvienti elpyy. Investoinnit saavat ensi vuonna lisävauhtia rakentamisen kääntyessä viimein kasvuun. Rakentamisen taso jää silti yhä viime vuosikymmenien keskiarvon alle.

Pidemmän aikavälin kasvuun vaikuttaa myös väestön kehitys. Odotuksia suurempi maahanmuutto on saanut väestön kasvamaan ennakoitua enemmän. OP:n ekonomistit ovat luoneet väestöennustemallin, jonka avulla väestönkasvun vaikutuksia voidaan ottaa huomioon talousennusteissa. Mallin avulla on laskettu, että maahanmuutto voi nopeuttaa tai hidastaa Suomen talouskasvua 0,4 prosenttiyksikköä seuraavan viiden vuoden aikana.

MAAILMANTALOUDEN kehitys tuntuu myös Suomessa. Yhdysvalloissa talous kasvaa ensi vuonna reilun kahden prosentin tahtia, mutta euroalueella elpyminen on ollut takkuisempaa kuin teollisuus ei ole piristynyt odotetusti. Inflaation hidastuminen sallii kuitenkin Euroopan keskuspankki EKP:n jatkaa korkojen alentamista samalla kun ostovoima paranee. Ensi vuoden puolella on siten luvassa elpymistä myös euroalueella.

Maailmantalouden riskit nousevat geopolitiikasta Euroopassa ja Lähi-idässä.

-  Taloustilannetta ei voi viime vuosien käänteiden jälkeen pitää tavanomaisena, mikä lisää riskejä, puhumattakaan geopoliittisesta epävarmuudesta, arvioi Heiskanen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE