Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eduskunnan äänestyksestä viinasta on tulossa täpärä – oppositio pääsee vaikuttamaan

Eduskunnan suurin kiista uudessa alkoholilaissa: saako nelosolutta myydä ruokakaupoista?

Oppositiolla on vahva valta vaikuttaa siihen, nouseeko ruokakaupoissa myytävien juomien alkoholipitoisuuden yläraja 5,5 prosenttiin vai ei. Yksikään hallituspuolue ei ole asiasta yksimielinen ja runsaasti hajontaa on myös oppositiossa.

Myöhemmin syksyllä pidettävästä äänestyksestä voikin ennakoida jännittävää, niin täpärälle kannat näyttävät menevän. Eniten äänessä olivat prosenttirajan nostoa vastustavat, kun eduskunta pääsi tiistaina puimaan kiisteltyä alkoholilakia. Kriittisiä löytyi kaikista puolueista.
Kansanedustajat saavat äänestää alkoholipitoisuudesta omantuntonsa mukaan ilman pelkoa rangaistuksesta.

– Ihmettelen, miksi eduskunta, joka yleensä uskoo asiantuntijoita, ei nyt usko, kun asiantuntijat ovat yksimielisiä, sanoi esimerkiksi kokoomuksen Pertti Salolainen viitaten asiantuntijoiden varoitteleviin lausuntoihin prosenttirajan nostosta.

 

“Vankat pohjat kotona, ravintola-ala kärsii”

Prosenttirajan noston lisäksi arvostelua herätti myös se, että hallitus ei esityksessään riittävästi huomioi ravintoloiden asemaa. Yhtä lailla hallitusryhmien kuin opposition riveistä ihmeteltiin, miksei hallitus päättänyt laskea ravintoloiden arvonlisäveroa.

Tämä olisi arvostelijoiden mielestä siirtänyt alkoholin kulutusta kotoa valvottuihin tiloihin eli ravintoloihin, kun nyt hallituksen esitys toimii heidän mielestään juuri toisin päin.
Esimerkiksi Tuomo Puumala (kesk.) peräänkuulutti Suomeen aitoa eurooppalaista ravintolakulttuuria.

Lisää aiheesta

– Nythän se on sentyyppistä, että vankkojen pohjien jälkeen tuossa puolenyön kieppeillä tullaan yökerhoon suoraan kotoa, ja ravintola-ala monesti siitä kärsii. Arvonlisäveron alennus olisi tässä ravintoloitten puolella yksi hyvä väline, jota toivoisin hallituksen vielä jatkossa erittäin vakavasti harkitsevan.

“Valikoima paranee ja hinnat halpenee”

 

Keskustan leirissä vastustajia on hallitusryhmistä eniten, mutta esimerkiksi puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoi kuuluvansa 5,5 prosentin kannattajiin.

Hallituksen esittämä pienpanimoiden oikeus myydä olutta suoraan valmistuspaikalta sai vankkaa kannatusta yli puoluerajojen. Oluet voivat olla vahvuudeltaan enintään 12-prosenttisia.

 

Sanna Nikula, Matias Åberg, STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE