Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Eduskuntavaalit 2023: Kaakkois-Suomesta valitaan enää 15 kansanedustajaa – Tage Lindberg ennakoi, ketkä ylittävät riman

Nora Vilva/Arja Jokiaho

Demokraatin vaalisarjassa käydään läpi kaikki vaalipiirit. Tage Lindberg arvioi nyt Kaakkois-Suomen piirin asetelmat eduskuntavaalien alla. Sarjan kaikki kirjoitukset löytyvät täältä.

Tage Lindberg

Vuoden 2019 vaaleissa Kaakkois-Suomen vaalipiirin äänestysprosentti oli 67,8 %. Alin vertailuluku oli 11 516. Nyt alin vertailuluku todennäköisesti nousee, koska kansanedustajien määrä vähenee kahdella, seitsemästätoista viiteentoista. Vuoden 2019 vaaleissa SDP sai 5 paikkaa, perussuomalaiset 4 paikkaa, kokoomus ja keskusta 3 paikkaa ja vihreät 2 paikkaa.

SDP käy vaaleihin ilman Anneli Kiljusta. Kotka kuuluu vaalipiirin demarilinnakkeisiin, joten ministeri Sirpa Paatero menee kevyesti läpi. Suna Kymäläinen ponnistaa nyt Lappeenrannasta ja varmistanee paikkansa hyvissä ajoin.

Paula Werning kerää Kouvolasta sievoisen potin ääniä, joiden turvin työ eduskunnassa jatkunee. SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm meni listan viimeisenä demarina läpi 2019 vaaleissa. Asema puolueessa tuo nostetta, mutta haastajia neljännelle ja pyrkijöitä mahdolliselle viidennelle paikalle löytyy.

Anna-Kristiina Mikkonen Savonlinnasta keräsi yli 3 600 ääntä edellisellä kerralla, ja voi nyt hyvinkin mennä läpi. Mikkelin (keskenään) taistelevat toverit ovat saaneet parsittua rivinsä kasaan ja eduskuntaan pyritään kahden ehdokkaan voimin. Sekä Jarno Strengell että Jatta Juhola voivat tehdä ihan hyvän tuloksen, mutta läpimenokynnys on heille varsin korkealla.

SDP:n lista on alueellisesti kohtuullisen kattava, mutta puolueella on täysi työ pitää kiinni viidestä paikastaan.

EDUSKUNNAN toinen varapuhemies Juho Eerola jatkanee PS:n listakärjessä, vaikka hän onkin joutunut siistimään suunsa noustuaan puhemiehistöön. Jani Mäkelä ei ole siistinyt suutaan, ja on etenkin Twitterissä monen mielestä aika raskas kaveri. Mutta äänet tarttuvat, joten eduskuntaura saa jatkoa.

Lisää aiheesta

Sheikki Laaksossa on hiukan vanhan liiton vennamolaisuutta, ja imago toimii vallan mainiosti. Liikennekysymyksiin erikoistunut Laakso jatkaa eduskunnassa. Edellisvaaleissa Ano Turtiainen (nykyisin VKK) meni neljäntenä läpi, mutta hänet potkittiin ulos ryhmästä jo vaalikauden alkupuolella. Nyt neljännestä paikasta kisaavat ainakin Jaana Strandman Mikkelistä ja Timo Härkönen Imatralta. Lisäpaikkatavoite ei ole realistinen.

Kokoomus käy taistoon hyvin suositun Antti Häkkäsen johdolla, joka on taas vaalipiirin ääniharava. Entinen koripalloilija Ville Kaunisto varmistaa jatkopaikkansa laskennan alkuvaiheessa, kuten myös kolmas istuva kansanedustaja, Jukka Kopra.

Hyvin epätodennäköistä neljättä paikkaa tavoittelevat ainakin aluevaaleissa hyvin menestynyt Oskari Valtola Mikkelistä, sekä kovasti kampanjoivat Linda Brandt-Ahde sekä Christa Carpelan. Joku näistä kolmesta voi myös kaiken mennessä nappiin uhata Jukka Kopran paikkaa listan kolmantena.

KESKUSTAN edellisvaalien listaykkönen, Jari Leppä, ei lähtenyt enää ehdolle. Tämän myötä keskusta saa tyytyä vain kahteen paikkaan tässä vaalipiiristä. Savonlinnasta ponnistava Hanna Kosonen menee varmasti läpi, kuten todennäköisesti myös toinen nykyinen kansanedustaja, Ari Torniainen, Lappeenrannasta.

Epätodennäköisessä kolmannessa paikassa on kiinni työuransa median parissa tehnyt Tapio Honkamaa tai energistä kampanjaa tekevä nuori Laura Hämäläinen. Jenny Hasu ja Markku Pakkanen omaavat molemmat kykyjä menestyä, mutta Kouvola on liian pieni paikka ponnistaa kahdelle vahvalle keskustalaiselle.

Vihreiden viime vaalien ykkösnimi, Heli Järvinen, jättää vaalit väliin. Viimeisenä edellisvaleissa läpimennyt Hanna Holopainen mennee nyt ainoana vihreänä läpi. Holopaista uhkaavat lähinnä puoluesihteeri Veli Liikanen Mikkelistä sekä Jenni Aikio Kouvolasta.

Vasemmistoliitto jäi vuoden 2019 vaaleissa varsin niukasti rannalle. Vaikka valittavien edustajien kokonaismäärä laskee kahdella, on mahdollisuuksien rajoissa, että demareissa poliittisen uransa aloittanut Joona Mielonen menee läpi. Listan muiden ehdokkaiden tehtävänä on kerätä niin paljon ääniä, että vasemmistoliitto yhteen paikkaan yltää.

KD oli vielä lähempänä läpimenoa edellisvaaleissa kuin vasemmistoliitto. Puolueen vahvin nimi tässä vaalipiirissä, Sakari Smeds, ei kuitenkaan ole tällä kertaa ehdolla. Näin ollen haaveet paikasta ovat heiveröiset. Listan todennäköinen kärkinimi on Jouni Koskela Savonlinnasta.

Liike Nyt tavoittelee tosissaan paikkaa tästä vaalipiiristä. Listalla on kaksi nimekästä ehdokasta, Satu Taavitsainen (ex-SDP) Mikkeli sekä Panu Peitsaro (ex-kokoomus) Savonlinna. Liike Nytillä on etenkin Kymenlaaksossa jonkinlainen organisaatio olemassa, vaikka pääehdokkaat tulevat muualta.

Taavitsainen keräsi lähes 5 500 ääntä edellisvaaleissa SDP:n ehdokkaana, mutta saa tuskin mukaansa läheskään kaikkia äänestäjiään, kun lähti ovet paukkuen toiselle listalle ehdolle. Ei ole poissuljettua, että toinen pääehdokkaista, todennäköisesti Peitsaro, menisi läpi.

VKK:n ainoa kansanedustaja Ano Turtiainen on ehdolla tässä vaalipiirissä. Näiden vaalien jälkeen hän on entinen kansanedustaja.

Ennuste:

SDP 5: Paatero, Kymäläinen, Werning, Mikkonen, Malm
Perussuomalaiset 4: Eerola, Mäkelä, Laakso, Strandman
Kokoomus 3: Häkkänen, Kaunisto, Kopra
Keskusta 2 (-1): Kosonen, Torniainen
Vihreät 1 (-1): Holopainen

Mikäli Vasemmistoliitto tai Liike Nyt saa paikan, jää SDP neljään paikkaan.

Kirjoittaja on SDP:n helsinkiläisen puolueosaston Tölö Unga Socialister TUS:n puheenjohtaja ja toiminut muun muassa silloisen valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen (sd.) erityisavustajana.

Poistettu maininta Nina Braskista 17.3. klo 16.24, sillä hän ei ole ehdolla vaaleissa. Korjattu Janna Strandmanin nimi (aiempi virheellinen Hartman) 22.3 klo 15.35.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE