Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Eduskuntavaalit 2023: Tage Lindberg arvioi Keski-Suomen vaalipiirin – pettymyksiä on luvassa

Nora Vilva/Arja Jokiaho

Demokraatin vaalisarjassa käydään läpi kaikki vaalipiirit. Tage Lindberg arvioi nyt Keski-Suomen piirin asetelmat eduskuntavaalien alla. Sarjan kaikki kirjoitukset löytyvät täältä.

Tage Lindberg

Keski-Suomen vaalipiirin äänestysprosentti oli edellisvaaleissa 70,9 %. Alin vertailuluku oli 10 199. Vaalipiiristä valitaan edelleen 10 kansanedustajaa. Vuoden 2019 vaaleissa keskusta sai 3 paikkaa, SDP ja perussuomalaiset 2 paikkaa, kokoomus, vihreät ja vasemmistoliitto 1 paikan.

Keskusta kulkee kohti vaalitappiota myös tässä vaalipiirissä, yleiskannatuksen lasku johtaa väistämättä yhden paikan menetykseen. Listan vahvin on tälläkin kerralla Anne Kalmari, toisesta paikasta käydään sitten totinen taisto. Petri Honkonen saa puhtia ministeripestistä, Joonas Könttä puolestaan teki hyvät kuntavaalit. Paluuta yrittävä Aila Paloniemi pesi molemmat istuvat mieskansanedustajat aluevaaleissa, joten hänkin osallistuu läpimenotaistoon. Vain 2 paikkaa on kuitenkin tulossa, joten pettymyksiä on luvassa.

SDP lähtee vaaleihin toiveikkaana: jopa lisäpaikka on unelmissa. 2 paikkaa on joka tapauksessa varmasti tulossa. Näistä ensimmäisen lukitsee itselleen Riitta Mäkinen, joka on vakiinnuttanut paikkansa SDP:n kärkinimenä vaalipiirissään. Toisessa paikassa on tiukimmin kiinni istuva kansanedustaja Piritta Rantanen Jämsästä. Haasteen hänelle ja mahdollisessa kolmannessa paikassa on tiukimmin kiinni televisiosta tuttu Jani Kokko, joka on saanut poliittisen uransa nousuun. Mainitaan vielä Viitasaarelta ponnistava tulevaisuudenlupaus Hilma Vepsäläinen.

PS lähtee vaaleihin ilman Teuvo Hakkaraista, mutta 2 paikkaa on tulossa tälläkin kertaa. Toisen ottaa istuva edustaja Jouni Kotiaho, vaikkei mikään ääniharava olekaan. Toisessa paikassa on kiinni Kaisa Garedew, joka on tehnyt nousevaa uraa vaaleista toiseen. Suuria haaveita voi myös olla sotilastaustaisella Tomi Immosella ja poliisista taannoin eläkkeelle jääneellä Timo Lehtosella.

Kokoomus on saamassa 2 paikkaa. Sinuhe Wallinheimo jatkaa eduskunnassa, toisessa paikassa on tiukimmin kiinni Muuramen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ville Väyrynen, joka jo edellisvaaleissa oli lähellä läpimenoa. Listan muilla ehdokkailla ei ole asiaa kärkikamppailuun.

Vihreiden menestys on Bella Forsgrenin harteilla. Vuoden 2019 vaaleissa vihreät saivat paikkansa turvallisella marginaalilla, mutta nyt näkyvissä on uhkatekijöitä. Touko Aalto ei ole antamassa vetoapua, lisäksi yleiskannatus uhkaa jäädä huolestuttavan alhaiseksi.

Lisää aiheesta

Vasemmistoliiton istuva kansanedustaja Juho Kautto luopuu eduskunnasta. Riski on olemassa, että lista jää kokonaan ilman paikkaa. Mikäli kuitenkin joku läpi menee, on nuori Matleena Käppi vahvin ehdokas. On vaikea nähdä ketään muuta listan ykkösenä.

Ennuste:

SDP 2: Mäkinen, Rantanen
Perussuomalaiset 2: Kotiaho, Garedew
Keskusta 2 (-1): Kalmari, Honkonen
Kokoomus 2 (+1): Wallinheimo, Väyrynen
Vihreät 1: Forsgren
Vasemmistoliitto 1: Käppi

Mikäli SDP onnistuu saamaan 3 läpi, jää vasemmistoliitto ilman paikkaa.

Kirjoittaja on SDP:n helsinkiläisen puolueosaston Tölö Unga Socialister TUS:n puheenjohtaja ja toiminut muun muassa silloisen valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen (sd.) erityisavustajana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE