Britannia ei näytä pääsevän takaisin vakaaseen poliittiseen elämään erottuaan Euroopan unionista. Tämä oli jo kolmas hallitus, joka meni mailleen vuoden 2016 brexit-kansanäänestyksen jälkeen.

Ennen sitä saarivaltakunta oli tunnettu vakaasta poliittisesta elämästään ja pitkistä hallituksistaan. Nyt Trussin kausi jäi laskentatavoista riippuen 44 päivään.

EU-EROLLA tai sen jyrkimmillä kannattajilla oli osuutensa Liz Trussin kukistumiseen. Alunperin Truss oli vuoden 2016 kansanäänestyksessä äänestänyt Britannian EU-jäsenyyden puolesta. Brexitin jälkeen hän oli hypännyt pienen ääribrexitiläisen ryhmän kelkkaan, ja oli heidän äänitorvensa.

Ääribrexitiläiset uneksivat “Singaporesta Thamesilla”. Britannia piti vapauttaa EU:n kahleista, riisua EU:n hapatuksesta niin kuin nyt työntekijöiden oikeuksista ja taloutta kahlitsevista ympäristösuojelun säännöistä.

On vaikea sanoa, uskoiko Liz Truss todella näihin oppeihin vai lähtikö hän mukaan liikkeeseen vain opportunismiaan ja edistääkseen uraansa. Ajoihan hänen edeltäjänsäkin Boris Johnson eroa ilmeisesti edes uskomatta siihen kunnolla.

OLI MITEN OLI, Truss sai puolueen jäsenten enemmistön kannatuksen. Kansanedustajat olisivat halunneet puheenjohtajakseen ja pääministeriksi Johnsonin hallituksen valtiovarainministerin Rishi Sunakin, joka on pätevä teknokraatti.

Uusi pääministeri ja hänen valtiovarainministerinsä Kwasi Kwarteng ryhtyivät heti valtaan päästyään tuumasta toimeen. He loivat minibudjetin, joka perustui suurille veronalennuksille. Näiden veronalennusten rahoitus jäi epäselväksi.

Yleensä veronalennukset rahoitetaan laihalla valtiolla eli julkisten menojen leikkauksilla. Truss ja Kwarteng loivat samanaikaisesti valtavan avustusohjelman, jossa kaikille kansalaisille varallisuuteen katsomatta annettiin avustuksia kallistuneiden energialaskujen maksamiseksi.

Toisin sanoen veronalennukset jätettiin kuitattavaksi valtion lainalla.

Täkäläisen käsityksen mukaan valtion lisälainalla kannattaa rahoittaa vain tuottavia investointeja tai infrastuktuuria, ei veronalennuksia tai kulutusta. Tämä on ollut myös työväenpuolueen ohjeena.

Eikä siinä kaikki. Populistien tapaan parivaljakko käänsi selkänsä hallintoa valvoville instituutioille. Se ei tehnyt minibudjettiaan yhteistyössä budjettiprosessia valvovan riippumattoman Office of budget responsibility -nimisen järjestön kanssa.

Päälle päätteeksi Kwarteng julisti innokkaasti, että lisää veronalennuksia on tulossa. Lännen nykytilanne ei totisesti ole oikea aika laitaoikeistolaisiin talouskokeiluihin, joiden tulos on kyseenalainen.

Semminkin kun pandemian lisäksi pelkkä brexit on syönyt pysyvästi neljä prosenttia maan kansantulosta.

KANSAINVÄLISET rahamarkkinat vastasivat paniikilla tähän populismiin, jossa viis välitettiin talouden laeista ja niitä suojaavista instituutioista.

Punnan arvo laski kuin lehmän häntä dollariin nähden, ja sijoittajat halusivat irti myös Britannian joukkovelkakirjoista. Englannin keskuspankki riensi hätiin ja osti pankkivelkakirjoja, mutta samalla sen oli pakko nostaa ohjauskorkonsa kuuteen prosenttiin.

Monen konservatiivien äänestäjän asuntolainat kallistuivat jopa kuutisen sataa euroa kuussa. Työntekijöiden eläkesäätiöt ja muutkin yritykset alkoivat olla liemessä.

Sopii kuvitella äänestäjien raivoa tästä itse aiheutetusta katastrofista.
Jo toisen kerran Britannia ampui omaan jalkaansa; ensin brexit ja sitten tämä.

Uskoa ja luottamausta Liz Trussin hallitukseen ei enää saatu palautetuksi edes potkuilla Kwartengille, joka oli vain noudattanut emäntänsä ohjeita. Uuden valtiovarainministerin Jeremy Hunterin piti muuttaa koko minibudjetti ja luopua miltei kaikista verohelpotuksista.

Ammattiliittojen ja vasemmiston raivoksi vahinkoa on nyt tehty niin paljon, että tämäkään ei vielä ihan riitä. Nyt pitää ilmeisesti myös yrittää supistaa julkista sektoria.

Mutta siinä ei ole enää juuri mitään supistettavaa, koska sitä ovat konservatiiviset hallitukset leikanneet yhtä mittaa viime vuosina.

Britit arvioivat, että ainakin seitsemän miljoonaa potilasta odottaa hoitoa hoitajapulan ja koronapandemian heikentämässä kansanterveyshuollossa.

VIIMEINEN pisara oli sitten keskiviikkona parlamentissa puhjennut kaaos. Liz Truss oli joutunut riitaan sisäministeri Suella Bravermanin kanssa pääasiassa maahanmuutosta.

Britanniassakin työvoimapula haittaa talouskasvua, ja pääministeri Truss halusi helpottaa maahanmuuttoa työntekijöiden houkuttelemiseksi. Tästä intialaistaustainen Braverman kieltäytyi ehdottomasti.

Hän kuuluu kiihkobrexitiläisiin ja muistutti, että maahanmuuttajien pelko oli yksi tärkeimpiä syitä lähtöön EU:sta.

Truss erotti hänet käyttäen syynä pientä virkavirhettä. Braverman kosti julistamalla, ettei hän enää hyväksy hallituksen linjaa.

Puolueen parlamenttiryhmä riiteli myös hallituksen lainsäädännöstä, jolla pyrittiin helpottamaan öljyn etsintää keski-Englannista. Sitä taas vastustivat työväenpuolue ja monet parlamentin konservatiivien “takapenkkiläiset” sekä öljynetsintäalueiden asukkaat ympäristösuojelusyistä.

Tappelussa alahuoneessa väitettiin käytetyn jopa fyysistä väkivaltaa.

Trussin hallitus voitti lopulta ottelun, mutta nyt olivat takapenkkiläiset saaneet tarpeekseen. Olihan nähty, että Liss Truss ei saanut enää edes omiaan kuriin, markkinoista puhumattakaan.

Torstaina pääministeri kutsuttiin puolueen takapenkkiläisten järjestön, komitea 1922:n puheille ja hänen käskettiin erota virastaan.

Menetettyään takapenkkiläistenkin kannatuksen Trussilla ei enää ollut vaihtoehtoa.

Konservatiivipuolueen puhemies Jake Berry (oik) ja puolueen sääntöjä rukkaavan komitea 1922:n puheenjohtaja Graham Brady kertoivat torstai-iltana, miten uusi pääministeri valitaan.

Komitea 1922:lla on oikeus muuttaa puolueen vaalisääntöjä, ja niitä muokattiin nopeasti.

SEURAAVA puoluejohtaja valitaan pikamenettelyllä. Ehdokkaiksi saavat asettua vain ne kansanedustajat, jotka saavat ainakin sadan kansanedustajan tuen. Heitä voi olla korkeintaan kolme.

Näistä ehdokkaista puolueen jäsenet sitten saavat valita uuden johtajan ensi viikon perjantaina. Mutta jos kansanedustajat jo maanantaina sopivat keskenään johtajasta, jäsenten suostumusta ei tarvita.

Hasta la vista babe, sanoi Boris Johnson vain kolme ja puoli kuukautta sitten, kun hänet häädettiin pääministerin virasta parantumattomana valehtelijana.

Uskomatonta mutta totta: nyt hänkin näyttää taas olevan mukana kilvassa.

Puolueen jäsenet suosivat häntä, mutta tuskinpa hän saa vaadittavaa sataa kansanedustajaa tuekseen. Moni edustaja uhkaa jättää puolueen, jos Boris tulee takaisin.

Parlamentaarikot suosivat Rishi Sunakia, joka johti aikanaan kapinaa Boris Johnsonia vastaan. Hän hoiti aikanaan hyvin valtion raha-asiat, nostamalla veroja kun äänestäjät koronan takia alkoivat uudelleen suosia hyvinvointivaltiota.

Uuden äänestäjiin vetoavan johtajan löytäminen konservatiivisessa puolueessa on kuitenkin kiven takana.

PUOLUE ON MENNYT brexitin jälkeen oikealle, kun taas äänestäjät ovat siirtyneet aatteiltaan vasemmalle.

Huomattava osa brexitiä vastustaneita puolueen jäseniä ja kansanedustajiakin on jättänyt puolueen.

Sunakia pidetään nyt puolueen vasemmistoon kuuluvana, vaikka hän on täysiverinen thatcheriläinen ja brexitin kannattaja. Mutta hän ei ole populisti ja markkinoille sekin on jo jotakin konservatiivisessa puolueessa, jonka populismi on vallannut.

Työväenpuolueelle varsin pätevän ja järkiperäisen konservatiivipoliitikon valinta aiheuttaisi enemmän ongelmia, sillä Keir Starmerin valtit ovat pitkälti samoja. Jos Sunakista tulee uusi pääministeri, joudutaan Englannin politiikassa palaamaan enemmän oikeisto-vasemmisto-asetelmaan.