Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ei mitään tahallista provosointia” – perussuomalainen ajatuspaja otti käyttöön väestönvaihto-verkkotunnuksen

iStock

Perussuomalaisia lähellä oleva Suomen Perusta -ajatuspaja on ottanut itselleen käyttöön verkkotunnuksen väestönvaihto.fi. Väestönvaihto on termi, jonka suojelupoliisi ja sisäministeriö ovat yhdistäneet äärioikeistolaiseen salaliittoteoriaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kyseinen verkko-osoite vie ajatuspajan perustamaan niin sanottuun väestökelloon. Kello näyttää tilastoja maahanmuutosta Suomessa, esimerkiksi ulkomaalaistaustaisten määristä ja osuuksista.

Sivun varsinainen osoite on väestökello.fi, ja siihen on otettu mallia Suomen valtionvelkaa laskevalta velkakello-sivustolta.

Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos sanoo, että väestönvaihdosta puhumisessa ei ole kyse salaliittoteoriasta. Hänestä kyseessä on tarkka ja hyvin kuvaava termi ajatukselle siitä, että maahanmuutto johtaa ennen pitkää siihen, että niin sanotut kantasuomalaiset jäävät Suomessa vähemmistöksi.

-  Ei tässä mitään salaliittoa ole, vaan ihan puhdasta matematiikkaa, Grönroos sanoo.

Verkko-osoitteesta uutisoi ensimmäisenä Yle. “Väestökello” ilmestyi sivulle Ylen jutun julkaisemisen jälkeen.

GRÖNROOSIN mielestä salaliittoteorioista puhuminen on retorinen kikka, jolla vältetään keskustelua itse asiasta.

Hänen mukaansa perussuomalaiset eivät väestönvaihdosta puhuessaan ole tarkoittaneet, että salaliittoteorian tapaan taustalla olisi jonkin tahon tietoinen suunnitelma vaihtaa väestöä.

Suojelupoliisin mukaan väestönvaihtoteoria on salaliittoteoreettinen viitekehys, joka nojaa ajatukseen maahanmuuton ja monikulttuurisuuden muodostamasta perustavanlaatuisesta uhkasta länsimaiselle valkoiselle väestölle. Supon mukaan tähän nojautuvat näkemykset ovat korostuneet useissa äärioikeistolaisissa terrori-iskuissa.

Termistä on keskusteltu julkisuudessa aiemminkin, kun esimerkiksi sisäministeri Mari Rantanen (ps.) on käyttänyt termiä sosiaalisessa mediassa. Suomen Perusta käyttää termiä siitä huolimatta.

Onko tämä tahallista provosointia tai huomion hakemista?

-  Ei mitään tahallista provosointia. Sellaisia domaineja (verkkotunnuksia) on varattu varalta, mitä kautta voidaan olettaa, että asiasta kiinnostuneita ihmisiä saadaan tiedon äärelle, Grönroos sanoo.

Grönroosin mielestä asiasta puhuvia syytetään joka tapauksessa salaliittoteorioista siitä riippumatta, mitä sanoja käyttää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE