Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“En ihmettele enää yhtään mitään” – MTV:ssä saatiin esimakua, mitä on luvassa iltapäivällä sote-sopassa – Rinne ja Kaikkonen kiistelivät jarruttamisesta

SDP:n puheenjohtajalle Antti Rinteelle kävi selväksi hyvissä ajoin, ettei hallituksen tavoite saada sote- ja maakuntauudistus maaliin onnistu sovitussa aikataulussa. Hallituspuolueet myönsivät eilen, että sote-uudistus lykkääntyy vuodella vuoden 2021 alkuun.

Marja Luumi

Demokraatti

– En ihmettele tässä asiassa enää mitään, Rinne totesi MTV:n Huomenta Suomi -lähetyksessä kysymykseen, saadaanko asia äänestykseen vielä tämän hallituskauden aikana.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen korosti, että keskusta olisi halunnut ripeämpää aikataulua. Hän syytti oppositiota, että se yrittää jopa estää uudistuksen etenemisen. Rinne tyrmäsi tahallisen jarruttamisen. Hän epäili, että keskustalla on ollut kiire saada maakuntavaalit alta pois kannatuksen laahaamisen takia.

– Se on näkynyt ikävästi. Ei tällaista pahaa mieltä ole eduskunnassa nähty vuosikymmeniin.

Kaikkonen jankutti edelleen, että jarruttamisen merkkejä on ollut ilmassa. Hän piti sinänsä sote-uudistuksen siirtymistä vuodella eteenpäin positiivisena, koska “nyt hitaammatkin maakunnat pääsevät mukaan”.

Valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo näki, että sote-uudistuksen peruselementit ovat kaikissa puolueissa suunnilleen samat. Valtiovarainministerinä hän totesi olevansa huolissaan siitä, että ikääntyminen alkaa näkyä ensi vuosikymmenellä palvelujen kysynnän kasvuna. Siksi uudistus pitää saada Orpon mielestä nyt maaliin.

– Siksi harmittaa, että tämä menee aina riitelyksi.

Lisää aiheesta

Rinnettä puolestaan huolestutti se, että uudistuksen etumerkki näyttää negatiiviselta, vaikka tarkoituksena oli saada säästöjä. Hän viittasi lukuisiin asiantuntijoihin, jotka varoittavat uudistuksen tavoitteiden menevän päälaelleen. Orpo taas vakuutti, että valtiovarainministeriössä on vahva usko saada säästöjä aikaan.

“Te olette saaneet tämän härdellin lehmänkaupoilla aikaan.”

Kaikkonen jatkoi ihmettelyään, miksi oppositio heittää kapuloita rattaisiin, vaikka “yksityistäminen jatkuu, jos mitään ei tehdä”. Hänen mukaansa sosiaali- ja terveysvaliokunnasta on “kuulunut kummia”.

– Mitä nämä kapulat ovat, se varmaan kuullaan kuorossa iltapäivällä.

Kaikkonen viittasi siihen, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) antaa tänään pääministerin ilmoituksen eduskunnalle sote- ja maakuntauudistuksen voimaantulon siirtymisestä. Sipilä esittelee uudistuksen tuoreet käänteet iltapäivän täysistunnossa. Kansanedustajat voivat keskustella uudistuksesta ja sen aikataulusta, mutta hallituksen luottamuksesta ei äänestetä.

Orpon mukaan menossa on peruspoliittinen näytelmä, jossa hallitus puolustaa uudistusta ja oppositio ei näe siinä mitään hyvää.

– Nyt on tärkeintä tehdä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa hyvää työtä ja mennä eteenpäin. Se mahdollistaa, että toivottavasti marraskuussa asiasta voidaan äänestää.

Rinteen mukaan sote-uudistuksen valmistelussa on toista kymmentä vuotta tehty hyvää työtä, mutta nykyisen hallituksen sote-mallissa on iso ero aiempiin.

– Hallitus päätti laittaa julkisten kanssa samalle viivalle yksityiset tuottajat. En ole kuullut yhtään nimeä, joka sanoisi, että tästä tulee säästöjä.

Orpo väitti, että terve kilpailu – kun jokainen saa valita yksityisen ja julkisen välillä – parantaa laatua ja säästää kustannuksia. Rinne ei tätä niellyt.

– Te olette saaneet tämän härdellin lehmänkaupoilla aikaan, että kustannukset nousevat. Tällä mallilla suomalainen hyvä perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito romuttuvat, Rinne varoitti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE