Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ennallistamisasetus puhuttaa – Heinäluoma varoittaa uhkasta

Euroopan parlamentti
SDP:n europarlamentaarikko Eero Heinäluoma.

Tänään on uutisoitu, että paljon kohua herättänyt luonnon ennallistamisasetus ei etene EU-parlamentin ympäristövaliokunnasta. Valiokunnan äänet jakautuivat 44 puolesta ja 44 vastaan. Hyväksyminen olisi vaatinut enemmistöä äänistä.

Demokraatti

Demokraatti

Ympäristövaliokunta esittää, että parlamentin täysistunto äänestää komission esityksen hylkäämisestä.

SDP:n europarlamentarikko Eero Heinäluoma kirjoittaa Facebookissa, että luonnon ennallistamiseen ja monimuotoisuuden edistämiseen tähtäävässä lainsäädännön käsittelyssä tarvitaan uusi kompromissi.

– Laajasti seurattu ja Suomessakin paljon keskusteltu ennallistamisasetus kaatui tänään Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnassa. Valiokuntakäsittelyt ovat keskeinen osa parlamentin oman kannan muodostusta, joka jäi aloitteen kaatumisen myötä ilmaan. Vastuullisten ryhmien pitäisi nyt yhdistää voimansa ja hakea neuvotteluin vielä uutta kompromissia, joka veisi asiaa eteenpäin ja ottaisi huomioon monien jäsenmaiden perustellut huolet, Heinäluoma toteaa.

Komission viime vuonna antaman ehdotuksen tie nousi parlamentissa pystyyn, kun keskustaoikeistolainen EPP kääntyi vastustamaan sitä. Ryhmään kuuluu Suomesta kokoomus.

“Jos nyt ei kyetä nopeasti hakemaan uutta rakentavaa kompromissiesitystä, uhkaa parlamentin täysistunnon äänestykseen tulla komission alkuperäinen esitys.”

HEINÄLUOMA toteaa, että lainsäädännön kaatuminen ympäristövaliokunnan lippuäänestyksessä satojen muutosesitysten jälkeen luvuin 44-44 on surullinen juttu luonnon moninaisuuden ja ilmastonmuutoksen pysäyttämisen kannalta.

– Jos nyt ei kyetä nopeasti hakemaan uutta rakentavaa kompromissiesitystä, uhkaa parlamentin täysistunnon äänestykseen tulla komission alkuperäinen esitys, joka on Suomelle huomattavasti huonompi kuin ympäristövaliokunnassa esillä olleet kompromissit, Heinäluoma varoittaa.

Hän katsoo, että parlamentin käsittelyn jatkaminen lähiviikkoina ja uuden kompromissin hakeminen nyt on ehdottomasti parempi asia kuin EPP:n ehdotus asian palauttamisesta komissiolle, jolloin päätöksenteko lykkääntyisi seuraavalle EU-parlamentin vaalikaudelle ja korjaustoimilla olisi vain entistä kiireellisempi aikataulu – Heinäluoman mukaan ilman mitään takeita paremmasta lopputuloksesta.

– EPP-puolueiden kieltäytyminen neuvotteluista on Suomen kannalta erityisen huono asia, koska on Suomen etujen mukaista saada komission esitykseen muutoksia.

– Suomelle keskeiset kysymykset, kuten metsäpolitiikan säilyminen kansallisessa toimivallassa, kaupunkien kestävän rakennuspolitiikan turvaaminen sekä kohtuullinen kustannustaakka ovat itselleni edelleen kynnyskysymyksiä, joita parlamentissa pitää viedä neuvotellen eteenpäin.

Heinäluoma kertoo, että ennallistamisasetuksen jatkokäsittelyaikataulusta päättää puheenjohtajakokous, joka koostuu parlamentin puhemiehestä ja poliittisten ryhmien puheenjohtajista.

– Puheenjohtajakokouksessa on lisäksi yksi sitoutumaton jäsen, jolla ei ole kuitenkaan äänestysoikeutta. Toivon, että kaikki parlamentin keskeiset poliittiset ryhmät ovat edelleen mukana EU:n kunnianhimoisessa ja äärimmäisen tarpeellisessa ilmastokokonaisuus Green Dealissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE