Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

3.2.2022 05:47 ・ Päivitetty: 3.2.2022 05:47

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen vierailee tänään Helsingissä

LEHTIKUVA / AFP / JOHN THYS

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen (kuvassa) vierailee tänään Helsingissä keskustelemassa Euroopan turvallisuustilanteesta. Von der Leyenin on määrä tavata presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin (sd.).

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Komission mukaan von der Leyen ja Marin pitävät iltapäivällä yhteisen tiedotustilaisuuden.

Euroopan turvallisuuspoliittinen tilanne on ollut viime aikoina jännittynyt, sillä Venäjä on koonnut joukkojaan Ukrainan rajan tuntumaan ja esittänyt vaatimuksia niin sanotuista turvatakuista. Venäjä on esimerkiksi vaatinut, että sotilasliitto Nato ei saisi enää laajentua itään.

Venäjän on pelätty valmistelevan uutta hyökkäystä Ukrainaan. Länsimaat ovat varoittaneet Venäjää, että hyökkäyksellä olisi vakavia seurauksia. Vakavat seuraukset voisivat tarkoittaa esimerkiksi raskaita uusia pakotteita.

Ensisijaisesti kiristyneitä jännitteitä on pyritty lieventämään diplomatian keinoin. Keskusteluja Venäjän kanssa on käyty esimerkiksi Yhdysvaltojen johdolla.

Niinistöllä toimivat keskusteluyhteydet itään ja länteen

Presidentti Niinistön toimivat keskusteluyhteydet niin Venäjän kuin Yhdysvaltojen suuntaan ovat saaneet kansainvälistä huomiota. Asiasta kirjoitti hiljattain esimerkiksi yhdysvaltalaislehti Washington Post.

Komission puheenjohtaja von der Leyen keskusteli Niinistön kanssa Euroopan turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä puhelimitse joulukuun puolivälissä.

Pääministeri Marin ja von der Leyen puolestaan istuivat samassa pöydässä keskustelemassa turvallisuuspolitiikasta esimerkiksi joulukuussa, kun asiaa käsiteltiin EU-huippukokouksessa.

EU-maiden johtajat varoittivat jo tuolloin Venäjää valtavista seurauksista, jos maa vie pidemmälle sotilaallisia toimia Ukrainaa vastaan.

Niinistö kummeksui kirjeen saamaa huomiota

Tällä viikolla huomiota ovat herättäneet Venäjän lähettämät kirjeet, joissa se toisti aiempia vaatimuksiaan. Presidentti Niinistö kertoi keskiviikkona, että kirje olisi toimitettu erikseen kaikille Nato- ja EU-maille sekä mahdollisesti myös Serbialle.

Kirjeessä Venäjä syytti länsimaiden valikoivan Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) sopimuksista vain niille sopivat osuudet ja jättävän huomiotta esimerkiksi kohdan, jonka mukaan jäsenmaat eivät saisi vahvistaa turvallisuuttaan muiden maiden kustannuksella.

Presidentti Niinistö kummeksui kirjeen saamaa huomiota. Niinistön mukaan Suomi on vastannut kirjeen keskeisiin osiin moneen kertaan ja myös hyvin suoraan.

Eduskunnassa valtiopäivien avajaisten yhteydessä toimittajien kysymyksiin vastannut Niinistö luonnehti kirjettä siirroksi ottelussa ja toppuutteli halua lähteä eri siirtojen perään valtavalla riennolla.

Ruotsissa keskiviikkona vieraillut ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) korosti pitävänsä tärkeänä, että EU-maat koordinoivat näkemyksiään kirjeen suhteen.

-  Me työskentelemme tältä pohjalta ja katsomme sitten, missä muodossa me vastaamme, Haavisto sanoi Tukholmassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU