Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Euroopan suuret uutistoimistot tekijänoikeusdirektiivin takana – Google ja Facebook joutuisivat maksamaan

Euroopan suurimmat uutistoimistot ovat ottaneet kantaa kiisteltyyn tekijänoikeusdirektiiviin.

Kannanotossa, jonka 18 Euroopan uutistoimistojen liiton jäsentoimistoa ovat allekirjoittaneet, sanotaan, että uudistus tasapainottaisi tilannetta, jossa esimerkiksi Google ja Facebook takovat voittoa uutistoimistojen ja muiden julkaisijoiden tuottaman sisällön avulla.

Valmistelussa olevan direktiivin pykälä velvoittaa palveluntarjoajia maksamaan uutisartikkelien linkittämisestä, jos linkissä on artikkelin sisältöä. Uudistuksen tarkoituksena on parantaa tekijänoikeuksien haltijoiden mahdollisuuksia saada korvauksia teoksien käytöstä.

Monet internetin suuret toimijat, kuten Google ja Facebook, ovat vastustaneet uudistusta kiivaasti. Niiden mukaan uudistus loukkaisi internetin vapautta. Uutistoimistojen allekirjoittamassa kannanotossa kuitenkin sanotaan, ettei uudistuksessa ole kyse vapauden rajoittamisesta. Kannanoton mukaan uudistus päivittäisi tekijänoikeusdirektiivin tähän päivään.

Puolustajiin on kuulunut useita tekijänoikeusjärjestöjä ja muusikko Paul McCartney.

Sen myötä esimerkiksi Google ja Facebook vain jakaisivat osuuden mainosvoitoistaan sisällöntuottajien kanssa.

Tekijänoikeusdirektiivistä äänestettiin Euroopan parlamentissa jo heinäkuussa, minkä myötä direktiivi palasi valmisteluun EU:ssa. Uudistuksesta äänestetään uudelleen 12. syyskuuta.

Uudistuksen vastustajat ovat pelänneet uudistuksen johtavan siihen, että Facebookin kaltaiset sivustot eivät voisi jakaa enää yhtä vapaasti sisältöä, kun esikatselulinkeissä näkyvät uutisartikkeleiden kuvat tulisivat tekijänoikeuksien alaisiksi.

Direktiiviä tukevien mukaan ehdotus parantaisi mediatalojen tekijänoikeuksia ja yhtenäistäisi EU-maiden lainsäädäntöä.

Puolustajien mukaan uudistus ei vaikuttaisi yksityisiin käyttäjiin vaan vain kaupallisiin toimijoihin.
Puolustajiin on kuulunut useita tekijänoikeusjärjestöjä ja muusikko Paul McCartney.

Kannanoton ovat allekirjoittaneet uutistoimistot kuten Ranskan AFP, Britannian PA ja Saksan DPA. Myös Euroopan uutistoimistojen liiton jäsen STT on allekirjoittanut sen.
STT–KERTTU HEIKURA

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE