Avustustyötä on niin monenlaista, etten tässä pysty varmastikaan kaikkea kuvaamaan.
Sitä on ukrainalaisten auttaminen Suomessa: lahjoituksia kerätään muun muassa monissa kaupoissa, ja lukuisissa kunnissa on somen kautta toimivia avustusryhmiä.

Sitä on suomalaisille yhdistyksille rahan lahjoittaminen, jonka tuloksena joko autetaan Ukrainassa tai hankitaan tavaroita Suomessa ja kuljetetaan niitä tarvitsijoille Ukrainaan. Voit esimerkiksi osallistua suuremman kokonaisuuden, kuten paloauton hankintaan. Tai vaihtoehtoisesti tietyn määräsumman lahjoittamalla ostat esimerkiksi yhden luotiliivin toimitettavaksi joukoille.

Auttamista on monimuotoinen lahjoitustavaroiden keruu, lajittelu ja pakkaaminen, jotta tavarat saadaan Ukrainaan. Tarpeita tuhojen keskellä on laidasta laitaan. Lahjoituksiahan kerätään myös jopa hylättyjen tai orpojen kissojen ja koirien ruokkimiseen.

Tämän kaiken päälle tulee valtion ja viranomaisten oma toiminta. Ukrainan asevoimia tuetaan puolustusvoimien ja pelastuslaitoksen materiaalilla. Sähkö- ja muun energiainfran tuottajat saavat aineellista apua Suomelta. Ihmisille rakennetaan uusia koteja, lääkinnässä ja ensiavussa on aktiivista tukea.

UKRAINAN KUNNISSA on lukemattomia teknisiä kohteita, sähkökeskuksia, vesivoimaa, vedenpuhdistusta, rakennustekniikkaa, nostureita ja muuta teknologiaa, jonka käyttöön, vauriokorjauksiin ja huoltoon tarvittaisiin neuvonta- ja asennusapua.

Edellä mainituissa suomalaisten ei tarvitsisi edes olla fyysisesti paikalla. Ei ole mitään estettä sille, etteikö joku auttajaporukka voisi toimia myös etänä täältä verkon kautta. Näinhän monessa suomalaisessa yrityksessäkin lähituki ja asennusapupalvelut on järjestetty.

Esimerkkinä matkakumppanini Joonas mainitsi, että vesi-infrassa ja puhtaan veden tuotannossa Mykolajivin kaupunki tarvitsisi kipeästi alan asiantuntijoiden neuvoja. Yritän selvitellä, miten tällainen onnistuisi ja miten tulkkaukset sun muut järjestyisivät.

ARKIKOKEMUKSENI mukaan avustusraha menee yleensä suorimmin perille pienten ja luotettaviksi todettujen vapaaehtoisjärjestöjen kautta. Useimmissa ei käytännössä ole hallintokuluja lainkaan.

Missään nimessä en moiti suuria hyväntekeväisyysjärjestöjä, mutta itse haluan mieluiten lahjoittaa varoja tietämiini täsmätarkoituksiin. Korostan vielä, että yhdistyksen hyvämaineisuus on tässä aivan olennainen asia. Rahaa kun voi kerätä “Ukrainan” nimissä periaatteessa kuka tahansa, millä motiiveilla hyvänsä.

Omaksi kanavakseni valikoitui FinEstVolunteers –yhdistys. Heillä on periaatteena kerätä varoja Suomesta, mutta tehdä hankinnat Ukrainassa, mikäli kyseistä tuotetta sieltä saa.

Näin taloudellinen vaikutus Ukrainan talouteen on maksimaalinen ja lisäksi kuljetuskustannukset Suomesta jäävät pois. He auttavat toki myös Suomeen tulleita ukrainalaisia täällä.

KUKA VALITSEE, mitä Ukrainaan pitäisi milloinkin ostaa? Seurasin syksyn Ukrainan-matkani aikana FinEstin keräys- ja valintaprosesseja.

Erilaisia toivelistoja on lukemattomia jo jonossa, ja yhdistyksen koordinaattori paikan päällä suunnittelee tasapuolisesti toimituksia sen perusteella, mitä missäkin kiireisimmin tarvitaan.

Kun tulin Ukrainaan, samoihin aikoihin sinne saapui lahjoitettu pikkupakettiauto. Autossa oli kohtuullisen järeä diesel-aggregaatti, jota hieman korjailtiin vielä.

Muutaman päivän kuluttua ukrainalainen drone-yksikkö tuli yön pimeydessä hakemaan auton aggregaatteineen eri sähkölaitteidensa lataajaksi.

Käsien ja jalkojen lämmittimiä hankitaan jatkuvasti, ja erilaiset hygieniapaketit ovat kysyttyjä. Ylipäätään kaikki tuotteet, joissa one size fits all, ovat hyviä lahjoitettavaksi.

Kumisaappaita ja muita vedenkestäviä kenkiäkin kysytään rintamalla paljon, mutta tilattaessa niitä johonkin tiettyyn yksikköön pitäisi tietää myös taistelijoiden jalan koot. Muuten toimituksesta ei ole ymmärrettävästi täyttä hyötyä.

VIIME SOTIEN ajalta Suomestakin muistetaan lapasia ja villasukkia virkanneet kotirintaman naiset. Periaate ei ole muuttunut: myös Ukrainassa arjen auttamistyö oli oleskeluni aikana pitkälti hyvin konkreettista käsityötä.

Työn alla meillä oli suuri (6x10m) naamioverkko sekä kypäränaamioverkkoja, joita tehtiin valmiisiin naruverkkopohjiin naamiokankaan suikaleita kiinnittämällä.

Erikoisuutena teimme myös omatekoisia energiapatukoita taistelijoille. Kaupasta ostetut patukathan ovat Ukrainassakin kalliita, mutta hyvällä reseptillä saa tehtyä parempia. Niitä sitten vakumointikoneella laitettiin yksittäispakkauksiin.

Noin kolmen kilon pilkottu, hienonnettu ja sekoitettu karpalo-, taateli-, saksanpähkinä-, manteli-, suklaahiutale-, hunaja-, maapähkinävoi- ja kaurahiutalemössö aseteltiin vuokiin yöksi jäähtymään.

Aamulla se leikeltiin noin patukan mittaisiksi palasiksi ja vakumoitiin. Taistelijan on helppo ottaa niitä keikalle hätämuonaksi. Kolmesta kilosta tuli noin sata patukkaa. Terveellisyys ja maku olivat kohdallaan. Ja näitä siis tehtiin kuin tehtaassa konsanaan.

Lisäksi pääsin osallistumaan paikallisissa kouluissa englannin harjoitustuntien pitämiseen lapsille: toimin vapaaehtoisen brittiopettajan kuskina ja apuopettajana.

MITEN SOTATILA näkyy vapaaehtoiselle avustustyöntekijälle?

Varsinkaan Kiovan länsipuoleisessa Ukrainassa ei juuri mitenkään, idässäkään ei kaikilla paikkakunnilla joka päivänä. Ihmiset ovat tottuneet elämään tätä uutta arkeaan, jota ilmahälytykset ja toisinaan ilmatorjunnan äänet välillä keskeyttävät.

Konkreettinen muistutus on yleensä kunnan keskusaukiolla oleva, paikallisten kaatuneiden valokuvista tai nimistä koottu taulurivi, joka valitettavasti kasvaa lähes joka päivä.

Monella perheellä on menetettyjä sukulaisia ja läheisiä, sotilaita tai siviilejä.

Koko maassa on myös paikallisesti säädetty jokapäiväinen hiljainen hetki kaatuneitten ja uhrien muistoksi. Tuolla minun alueella se oli aamuyhdeksältä.

Silloin liikenne pysähtyy, kävelemässä olevat ihmiset seisahtuvat, kirkonkellot soivat jossain, tarjoilu loppuu kahviloissa hetkeksi.

Koko maa pysähtyy muistamaan, että osa heistä on antanut henkensä tässä sodassa. Ja tappamiselta eivät ole kaukana rintamalta asuvat siviilitkään turvassa, kuten Venäjä koko ajan ilmaiskuillaan osoittaa.

Kaikkea tätä nähdessään suomalainen ei voi muuta todeta, kuin että ovathan ne ukrainalaiset hitonmoinen kansa. Vajavaisilla resursseilla tekevät parhaansa, vaikka helppoa ei ole eikä kovin nopeasti tule.