Vapaaehtoistyö Ukrainassa sopii tällaiselle kuusikymppiselle paremmin kuin rintamalle meneminen, ja sainkin sovittua itselleni sopivan kohteen. Mitä lähemmäksi lähtö tuli, sitä enemmän Signaliin singahteli viestejä ja ryhmäkeskusteluita suomalaisten eri toimijoiden kanssa.

Kätevintä Ukrainaan on yhä mennä avustuskuljetusten mukana, koska samalla voi itsekin auttaa logistiikassa. Olin maininnut, että ajokorttini riittää muidenkin kuin henkilöautojen ajamiseen.

Ensin keskusteltiin Suomesta lahjoitetun KrAz –kuormurin ajamisesta Puolan kautta Ukrainan asevoimille, mutta se kariutui noin viikko ennen lähtöä. Puola oli lisännyt byrokratiaa raskaiden ajoneuvojen vientimääräyksiin, ja vaadittava paperisota ei olisi valmistunut tähän hätään. Kuormuri meneekin sinne myöhemmin.

Kun rahankeräys saatiin maaliin, varsinainen rumba alkoi. Lukemattomat suomalaiset vapaapalokunta-aktiivit eri puolilla Suomea miettivät reittejä auton mukana lähetettävien varusteiden keräämiseen ja pakkaamiseen.

Tässä paloauton hankinnan ja varsinkin varustelun kuluessa itselle jälleen kerran konkretisoitui suomalaisten järjestelmällisyys ja myös auttamishalu.

Vapaaehtoisten auttajien ryhmissä viesteihin vastataan pääsääntöisesti pikemminkin minuuteissa kuin tunnin sisään. Ideoita heitetään, kaikilta kysytään ja sitten päätetään miten toimitaan. Koko keräys- ja varusteluprosessi saatiin maaliin viikossa!

Omaksi tehtäväkseni jäi valmistelussa ainoastaan ajoreitin suunnittelu ja auton uuden rekisteriotteen noutaminen katsastusasemalta. YFF järjesti tarvittavat viranomaisdokumentit pelastusajoneuvon siirtämiseksi EU:n ulkopuolelle Ukrainaan.

YFF-YHDISTYKSEN kautta matkaseuraksi ja apukuskiksi lähti Joonas, joka oli matkalla vapaaehtoiseksi Ukrainan asevoimiin. Sopi hyvin minulle, koska ajo Baltian ja Puolan läpi olisi ollut melko rankka yksinään.

Melkoinen työ oli myös paloauton kaikkien teknisten hienouksien perehdyttämisessä meille kahdelle maallikolle, että osaisimme sitten kertoa vastaanottajille oleelliset tiedot säädöistä ja huoltotarpeista.

Ja niitähän on – paljon enemmän kuin arvasinkaan, koska en koskaan ole VPK-väkeen kuulunut:

”Kymmenen tunnin pumpun käytön välein tuonne laakereille rasvaa: mutta vain tietyllä tavalla, ei liian nopeasti painaen – tulee stefoista läpi”

“Painetta ei koskaan säädetä näillä ruuviventtiileillä, vaan pelkästään käsikaasulla……”

”Tuosta liittimestä otetaan vettä sisään, ja tuosta sitä pusketaan ulos……”

Vastuu lastistamme alkoi painaa koko ajan enemmän.

LAIVAMATKA Baltiaan, ja ensimmäisenä päivänä ehdimme Pärnuun asti.

Perillä huomasimme yllätyksen: paloautossa ei toiminut ainutkaan ovien ja luukkujen lukko, koska niitä ei pelastuskäytössä tietenkään oltu koskaan tarvittu. Päinvastoin, kaiken pitää olla auki, ettei tositilanteessa mitään kaluston avaimia ole väärässä paikassa.

Siinäpä Pärnun puutarhakadulla illan hämärässä käärimme auton kettingeillä kiinni, ettei esimerkiksi lahjoitettuja 51:ä jauhesammuttimia varasteta.

Seuraava päivä oli rajua ajoa – 850 km Varsovaan. Seuraavana päivänä pääsimme Ukrainan rajalle, ja ylitysmuodollisuuksiin meni yhteensä vain noin tunti.

Itse olin menossa FinEstVolunteers-yhdistyksen hommiin Dubnon alueelle – siispä suunta sinne.

MATKAN ENSIMMÄINEN takaisku tuli noin minuutti ennen ukrainalaista majapaikkaamme, kun jäähdytysnesteen ylikuumenemisen varoitusvalo syttyi. Auto parkkiin ja yöpuulle, aamulla korjaamoa etsimään.

Paikallisen autoilijan avustuksella korjaamo löytyi. Tunnustin reilusti ukrainaksi: ”Minu ukraina kieli tosi huono, voinko käyttä russki kieli” ja venäjän käyttö sopi.

Kun korjaamon omistaja näki lahjoituspaloauton, muut hommat jäivät sikseen ja hän syöksyi ongelman kimppuun.

Ihme kyllä me kaksi ensikertalaista saimme kumottua Sisun hytin auki ja päästettyä asentajat etsimään vikaa. Kolmessa tunnissa paloauto oli saanut uudet varaosat ja oikeaa jäähdytysnestettä.

Ja kävimme myös mielenkiintoisia keskusteluja sodasta – niistä kertoilen joskus myöhemmin.

Seuraavan aamun hämyssä saattelin Joonaksen matkaan viemään Mörköä määränpäähänsä.

Loppumatkalla autosta oli hajonnut vielä yksi sisempi rengas ja kyljen varustelaatikko, mutta näihinkin löytyi korjausapua.

ME KAIKKI osapuolet – myös lahjoituskerääjä YFF – opimme erikoiskaluston vientikeikasta jälleen, että kaikkeen pitää Ukrainan monenkuntoisilla teillä varautua. Kannattaa tarkistaa vanha toimivakin lahjoituskalusto mahdollisimman moneen kertaan Suomessa, koska sillä lisää todennäköisyyksiä perillepääsystä.

Meille Joonaksen kanssa kävi hyvä tuuri, kun teknisiä pulmia tuli vasta keikan loppumetreillä.

Kun paloauto Mörkö jatkoi matkaansa kohti uusia omistajia, itsellekin tiivistyi hieman usvaa silmäkulmiin. Kuulemma myös auton entisen kotipesän, suomalaisen VPK:n päällikkökin kyynelehti vähän rakkaan ajokin lähtiessä hyvään tarkoitukseen.

Niin kauan kun Venäjä jatkaa iskujaan siviiliasutuksiin, palo- ja pelastuskalustoa tarvitaan ja sitä myös kuluu ennennäkemättömällä tahdilla Suomen oloihin verrattuna.

Paloauto Mörkö pääsi perille ja auttaa nyt pelastamaan siviilien henkiä.