Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

“Finavian yli 30 miljoonan ja vakuutusveron 15 miljoonan tappiot ovat piste” – Suna Kymäläinen: Kuka tästä vastaa?

Politiikka on maratonlaji, jossa pikavoittoja ei tunneta. Politiikassa ei voi vain käväistä, eikä sukeltaa ytimiin perehtymättä ensin sen historiaan, kulttuuriin, toimintatapoihin ja erityisesti itse asiaan. Valtiota ei voi johtaa kuin yritystä. Liika kiire ja hätä johtavat huonoon valmisteluun, joka lopulta pysäyttää kehityksen.

Hätä ja ajatus siitä, että maailma muuttuu tänään, koska tahdon niin, ei toimikaan demokratiassa. Vauhtisokeus on yksi vitsauksista, joihin poliittinen vaikuttaja voi kompastua.

Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) totesi heti ministerikautensa aluksi, että on vain käymässä politiikassa. On vaikea arvioida, miten paljon hän söi tuolla todistuksellaan vaikutusmahdollisuuksiaan ja uskottavuuttaan, mutta kovin ovat laihanlaiset tulokset ja demokratialle vieraita hänen toimintamallinsa. Lista on pitkä. Ja turhakin valmistelu maksaa.

Liikennepoliitikkona on tässä vauhdissa kyyti huimannut. Hätäisesti valmisteltuja esityksiä puutteineen on tippunut ja niistä yksi toisensa perään lopulta peruttu. Suunnitelma liikenneväylien yhtiöittämisestä jäätyi ja siirtyi parlamentaariseen työryhmään valmisteltavaksi.

Vene- ja moottoripyöräveroa ei tullut, päinvastoin valtion kassaan tuli 15 miljoonan euron vaje vakuutusveron tuotossa, kun motoristit postivat käytöstä 100 000 pyörää jo ennen kuin esitys ehti edes voimaan!

Eduskunnan täysistunnossa tästä käytettäisiin termiä “muunneltu totuus”.

Valtionyhtiö Finavian omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä Berner hyväksyi yli 30 miljoonan tappiot veronmaksajien pussista. Hän edesauttoi kanneoikeuden umpeutumisen. Pysäyttäessään prosessin hän siirtyi yritysjohtajamaiseen diktatuuriin ja unohti kenen tehtävää omistajaohjauksesta vastaavana on tekemässä.

Henkilökohtaiset suhteet, kenties vilpitönkin tahto pelastaa prosessiin liittyneet tahot ja muotovirheet johtivat tilanteeseen, jossa ministeri itse oli liemessä polviaan myöden. Ministeri tietenkin kielsi tämän, “poliittista ohjausta ei ole ollut.” Surullista sinänsä, että myöhemmin muun muassa sähköpostien julkaisujen jäljiltä kävi päivänselväksi, että poliittista ohjausta oli, eikä edes vähän. Eduskunnan täysistunnossa tästä käytettäisiin termiä “muunneltu totuus”.

Liikennepolitiikkaa kuusi vuotta tehneenä pidän hyvänä, että monet erittäin huonot esitykset ovat kaatuneet. Olen erittäin huolestunut siitä, mihin veroeuromme käytetään. Finavian yli 30 miljoonan ja vakuutusveron 15 miljoonan tappiot ovat piste. Kuka tästä vastaa? Kuinka kauan tämä voidaan hyväksyä?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE