Hätä ja ajatus siitä, että maailma muuttuu tänään, koska tahdon niin, ei toimikaan demokratiassa. Vauhtisokeus on yksi vitsauksista, joihin poliittinen vaikuttaja voi kompastua.

Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) totesi heti ministerikautensa aluksi, että on vain käymässä politiikassa. On vaikea arvioida, miten paljon hän söi tuolla todistuksellaan vaikutusmahdollisuuksiaan ja uskottavuuttaan, mutta kovin ovat laihanlaiset tulokset ja demokratialle vieraita hänen toimintamallinsa. Lista on pitkä. Ja turhakin valmistelu maksaa.

Liikennepoliitikkona on tässä vauhdissa kyyti huimannut. Hätäisesti valmisteltuja esityksiä puutteineen on tippunut ja niistä yksi toisensa perään lopulta peruttu. Suunnitelma liikenneväylien yhtiöittämisestä jäätyi ja siirtyi parlamentaariseen työryhmään valmisteltavaksi.

Valtionyhtiö Finavian omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä Berner hyväksyi yli 30 miljoonan tappiot veronmaksajien pussista. Hän edesauttoi kanneoikeuden umpeutumisen. Pysäyttäessään prosessin hän siirtyi yritysjohtajamaiseen diktatuuriin ja unohti kenen tehtävää omistajaohjauksesta vastaavana on tekemässä.

Henkilökohtaiset suhteet, kenties vilpitönkin tahto pelastaa prosessiin liittyneet tahot ja muotovirheet johtivat tilanteeseen, jossa ministeri itse oli liemessä polviaan myöden. Ministeri tietenkin kielsi tämän, “poliittista ohjausta ei ole ollut.” Surullista sinänsä, että myöhemmin muun muassa sähköpostien julkaisujen jäljiltä kävi päivänselväksi, että poliittista ohjausta oli, eikä edes vähän. Eduskunnan täysistunnossa tästä käytettäisiin termiä “muunneltu totuus”.

Liikennepolitiikkaa kuusi vuotta tehneenä pidän hyvänä, että monet erittäin huonot esitykset ovat kaatuneet. Olen erittäin huolestunut siitä, mihin veroeuromme käytetään. Finavian yli 30 miljoonan ja vakuutusveron 15 miljoonan tappiot ovat piste. Kuka tästä vastaa? Kuinka kauan tämä voidaan hyväksyä?