Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Toimituksen kommentit

Fortum johdatti suomalaiset veronmaksajat Putinin kaasuansaan – pian on edessä syksy ja talvi

AFP / LEHTIKUVA / ALEXANDER ZEMLIANICHENKO
Toimituksen kommentit

Simo Alastalo

Demokraatin politiikan toimittaja.

Kun valtionyhtiö Fortum päätti ostaa saksalaisen energiayhtiö Uniperin, muun muassa silloiset oppositiopuolueet vihreät, vasemmistoliitto ja SDP muistuttivat kaupan olevan Suomen ilmastotavoitteiden vastainen investointi katoavaan fossiiliseen energiaan.

Simo Alastalo

Demokraatti

Uniper omistaa Saksasta muun muassa hiili- ja vesivoimaa, mutta yhtiön bisneksistä merkittävä osuus liittyy Venäjältä Eurooppaan tuotavaan maakaasuun, kuten kaikki jo tässä vaiheessa tiedämme.

Uniper omistaa myös surullisen kuuluisaksi tulleen Nord Stream 2 -kaasuputken.

Kun Fortum hankki Uniperin vuonna 2018, Donald Trumpin johtama Yhdysvallat oli jo pidempään pitänyt uutta Itämeren alittavaa Nord Stream 2 -putkea turvallisuusriskinä, johon liittyy Venäjän strategisia intressejä.

Yhdysvaltojen kanssa samassa rintamassa olivat muun muassa Ukraina, Baltian maat, Puola ja Tanska. Suomen ja Venäjän yhteisen kaupparintaman takuumiehenä seisoi EU:n talousjätti Saksa, joka syytti Yhdysvaltoja omien taloudellisten tavoitteidensa ajamisesta.

Ukrainan sodan myötä ei ole epäselvyyttä siitä, ketkä olivat oikeassa.

Suomessa ja Saksassa uskottiin Venäjän kanssa käytävän kaupan tulevaisuuteen. Bisneksen myös ajateltiin edistävän ystävällisten ja rauhanomaisten suhteiden säilymistä, Euroopan vakautta.

Lisää aiheesta

Bisneksen ja energiariippuvuuden ajateltiin tuovan rauhaa, vaikka kauppakumppani murhautti ihmisiä ympäri Eurooppaa. Venäjän Georgian operaatiosta oli Uniper-kauppojen hetkellä vuonna 2018 kulunut jo kymmenen ja Krimin valtaamisestakin neljä vuotta.

Suomen Venäjä-kauppoja sodat, murhat ja itänaapurin ilmeinen korruptio eivät hillinneet.

Kun Ukrainan sota helmikuussa syttyi, valtio-omistaja oli jo päättänyt istuttaa oman edustajansa Fortumin hallitukseen runsaan 15 vuoden tauon jälkeen. Valtioneuvoston omistajaohjausyksikön ylijohtaja Kimmo Viertola pääsi aloittamaan Fortumin hallituksessa maaliskuussa.

Energiapolitiikasta oli tullut ulko- ja turvallisuuspolitiikan etulinjaa aivan toisenlaisessa merkityksessä kuin aikaisemmin oli ajateltu.

Sodan myötä EU:ssa ryhdyttiin asettamaan Venäjälle sanktioita. Vielä maaliskuussa Saksa vastusti kaikkia venäläiselle fossiilienergialle asetettavia pakotteita. Perustelut liittyivät sisäpolitiikkaan. Talousministeri Robert Habeck pelkäsi yhteiskuntarauhan Saksassa järkkyvän.

Putin on oppinut käsittelemään Euroopan johtajia heidän äänestäjiensä välityksellä.

Voi olla, että Habeck ei täysin sisäistänyt, ettei kaasu ole Venäjälle Aasiassa kaupaksi käyvään öljyyn nähden juuri minkäänlainen kauppatavara. Riskinä eivät ole missään vaiheessa olleet EU:n vaan Venäjän “pakotteet”, päätökset ajaa kaasun hintoja ylös tai sulkea Euroopan hanat lopullisesti

Vangitun venäläisen oppositiojohtajan Aleksei Navalnyin edustaja Leonid Volkov on tiivistänyt asian Twitterissä hyvin. Presidentti Vladimir Putin on Volkovin mukaan oppinut parin vuosikymmenen mittaisen valta-asemansa aikana käsittelemään Euroopan poliittisia johtajia heidän äänestäjiensä välityksellä.

Parhaillaan on lämmin mutta pian jo syksy ja talvi. Putin toivoo suomalais-saksalaisen kaasubisneksen auttavan suosiollisen julkisen mielipiteen löytymisessä. Uniperin omistama Nord Stream 2 jäi sodan vuoksi lopullisesti avaamatta tuotettuaan sitä ennen Uniperille noin miljardin suuruisen tappion. Venäjä on ajanut kaasun hintaa ylös jo ennen hyökkäystään. Hinnan arvioidaan nousseen tähän mennessä 700 prosenttia.

Hintatakuun saksalaisille asiakkailleen myöntänyt Uniper tekee tappiota kymmeniä miljoonia euroja päivässä.

Nord Stream 1 -putki on parhaillaan kiinni Gazpromin “huoltotoimenpiteiden” vuoksi. Kukaan ei tiedä milloin se avautuu. Uutistoimisto Bloombergin mukaan EU:n komissio varautuu siihen, ettei putki avaudu koskaan.

Leonid Volkovin mukaan Euroopassa nähdään pian poliitikkoja, toimittajia ja asiantuntijoita, jotka puolustavat Venäjän vastaisten pakotteiden purkamista. Totta kai he pyrkivät samalla esittämään tukevansa edelleen Ukrainaa. Perustelunaan nämä Putinin salaiset ystävät käyttävät talvea ja energiapulaa, Venäjän valmiin käsikirjoituksen mukaisesti.

Kaasubisneksestä on tullut Venäjän ase Ukrainan sodassa. Valitettavasti suomalainen Fortum, sen tytäryhtiö Uniper sekä kaikki yhtiöiden omistajat ja asiakkaat, suomalaiset veronmaksajat mukaan lukien, ovat ajautuneet energiasodan osapuoliksi.

Tämä tulee kalliiksi kaikille, mutta hinta on maksettava. Syytä on nyt myöhäistä murehtia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE