Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Haavisto-kohu sakenee, nyt tulee kokoomukselta kysymyspatteri ulkoministerin toimista

Lehtikuva

Kokoomuksen eduskuntaryhmä jättää tänään kirjallisen kysymyksen ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) toiminnasta. Eduskuntaryhmä esittää ulkoministerille seuraavat kysymykset:

DEMOKRAATTI

Demokraatti

– Onko hallitus antanut ulkoministeriölle mandaatin tarvittaessa toteuttaa al-Holin leirillä olevien suomalaisten evakuointeja aikuiset mukaan lukien ilman, että tällaisen toimenpiteen toteuttaminen ennalta alistetaan valtioneuvoston erilliseen harkintaan?

– Mikäli hallitus on tosiasiassa antanut mandaatin tai tehnyt linjauksen evakuointiasiassa, missä kokoonpanossa päätös on tehty ja onko päätös ollut yksimielinen?

– Onko todella ryhdytty toimenpiteisiin al-Holin leirillä olevien suomalaisten kotiuttamiseksi, onko ulkoministeriön virkamies sijoitettu Erbiliin kuukauden virkamatkalle ja mikäli näin on tehty, millä valtuutuksilla?

– Mikä on hallituksen linja perheenyhdistämisiin Isis-leirillä olevien lasten Suomeen tuomisen jälkeen ja kenellä kaikilla on oikeus tulla Suomeen joko heti tai myöhemmin, mikäli lapsi on palautettu Suomeen?

– Miten mahdollisesti rikoksiin syyllistyneet Isis-leirillä olleet äidit tulisi saattaa oikeuden eteen: nykyisessä olinpaikassaan, kansainvälisessä tuomioistuimessa vai Suomessa?

– Onko ulkoministeri antanut virkamiehelle asiassa ohjeita, joita tämä ei ole halunnut noudattaa, mihin virkamiesten puheet ”pelon ilmapiiristä” ulkoministeriössä perustuvat ja mitä aiotte tehdä tilanteen korjaamiseksi?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE