Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallituksen kyky muuttaa suuntaa testataan: puoliväliriihi alkaa

Hallituksen kaksipäiväinen puoliväliriihi alkaa aamukymmeneltä Kesärannassa. Puoliväliriihessä hallitus arvioi, miten hallitusohjelma on tähän asti toteutunut ja määrittelee painopisteet loppuvaalikaudelle.

Puoliväliriihessä hallitus tekee suurimpia talous- ja linjapäätöksiään sitten hallitusohjelman.

Isona kysymyksenä neuvotteluissa on ainakin tavoitteesta laahaava työllisyys. Hallitus on asettanut tavoitteeksi, että työllisyysaste nousee 72 prosenttiin hallituskauden loppuun mennessä, mutta tavoitteen saavuttaminen on alkanut näyttää koko ajan epätodennäköisemmältä.

Työllisyyden kohentamiseksi hallitus yrittää löytää keinoja ainakin kannustinloukkujen purkuun. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi aikaisemmin, että pöydällä ovat asumistuet ja verotus, mutta myös erilaiset maksut, kuten päivähoitomaksujen alennus kannustinloukkujen purkamiseksi.

Isona kysymyksenä on tavoitteesta laahaava työllisyys.

Myös perhevapaajärjestelmän uudistaminen ja työvoiman kohtaanto-ongelmat saattavat olla hallituksen pöydällä. Jännitystä riiheen tuo myös mahdollinen ministereiden salkkujako. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on aikaisemmin ilmoittanut olevansa valmis lisäämään ministerien määrää työ- ja oikeusministerin työkuorman vuoksi.

Suomen lähialueilla tapahtuneet terrori-iskut näkyvät puoliväliriihen lopputuloksissa. Sipilä uskoo, että turvallisuusasioihin kiinnitetään huomiota puoliväliriihen varojenjaossa ja “turvallisuuden kori” tulee saamaan jotakin.

Lisää aiheesta

Myös eduskunnan hallintovaliokunta vaatii turvallisuusviranomaisille lisäresursseja, koska nykytilanteessa vain kaikkein kriittisimmät tehtävät pystytään sen mukaan hoitamaan.

Riihestä odotetaan lisää rahaa myös innovaatioihin ja tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan. Rahoitusta niihin haetaan yritystukien karsimisesta, jota on yritetty jo monet kerrat aiemmin.

Myös apteekkijärjestelmän uudistamisessa voidaan päästä eteenpäin puoliväliriihessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE