Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

3.2.2026 10:11 ・ Päivitetty: 3.2.2026 10:36

Hallituksen sote-leikkuri iskee nyt kipeästi Helsinkiin

Demokraatti / arkistokuvaa

Hallituksen esittämät uudet sote-säästöt osuisivat kovimmin Helsinkiin, valtiovarainministeriön tausta-aineistoista paljastuu. Leikkauksista hyötyisi ainoastaan Keski-Pohjanmaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hallitus lähetti maanantaina lausuntokierrokselle esityksen hyvinvointialueiden rahoituslain kolmannen vaiheen muutoksista.

Esityksen mukaan Helsingin ja 21 hyvinvointialueen rahoitus supistuisi vuonna 2027 yhteensä 66 miljoonalla eurolla. Vuoden 2028 leikkaukset olisivat 225 miljoonaa euroa ja vuoden 2029 yhteensä 390 miljoonaa euroa.

Helsingin rahoitus vähenisivät vuonna 2029 yhteensä 102 miljoonalla eurolla. Asukasta kohden rahoitus supistuisi Helsingissä 143 eurolla, kun vastaava luku Suomessa keskimäärin olisi 69 euroa.

ASUKASTA kohden laskettuna rahoitus supistuisi toiseksi eniten Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella, missä pudotusta tulisi 103 euroa. Kolmanneksi pahiten kärsisi Varsinais-Suomen hyvinvointialue, missä luku on 98 euroa.

Esitetyistä rahoituslain muutoksista hyötyisi suoraan ainoastaan Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue, jossa rahoitus vuonna 2029 kohentuisi 21 eurolla asukasta kohden.

Manner-Suomessa on 21 hyvinvointialuetta, minkä lisäksi Helsingin kaupunki vastaa sote- ja pelastuspalveluistaan itse.

Hallituksen esityksen lausuntokierros jatkuu 11. maaliskuuta saakka.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU