Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Hallituksen sote-malli ei puutu millään tavoin verovälttelyyn” – Tällaisiä muutoksia SDP esittää

SDP esittää muutoksia hallituksen sote-mallin puutteiden korjaamiseksi. Muutosten tarkoituksena on varmistaa, että sote-yritykset saadaan maksamaan verot Suomeen täällä kertyneistä voitoista.

Puolue esitteli pakettiaan tänään eduskunnassa.

SDP:n kansanedustaja, verovastaava Timo Harakan mukaan on kohtuullista, että sote-yritykset maksavat verot Suomeen, kun niiden voitot kertyvät veronmaksajien rahoista.

— Hallituksen sote-malli ei puutu millään tavoin verovälttelyyn. Vaikka hallitus on muuta lupaillut, se ei lakiluonnoksessaan velvoittaisi sote-yrityksiä toimittamaan tietoja niiden verosuunnittelusta.

Sote-yritysten on hallituksen lakiesityksen mukaan raportoitava tilinpäätöksensä ja maksamiensa verojen määrät. Harakan mukaan vaaditut tiedot ovat suurimmalta osiltaan jo nykyään julkisia, eikä niiden pohjalta pysty arvioimaan verosuunnittelua. Tiedot annetaan vain Suomen yhtiöistä, vaikka verot minimoidaan konsernin kansainvälisellä tasolla.

SDP:n ehdotukset porsaanreikien paikkauksesta kaikuivat kuuroille korville.

SDP:n keinoilla puututaan sote-yritysten verovälttelyyn.

Lisää aiheesta

— SDP esittää, että Suomen ulkopuolella toimivien sote-yrityksen on julkistettava maakohtainen veroraportti konsernitasolla. Pohjana voitaisiin käyttää veroraportteja, jotka suuryritykset toimittavat viranomaisille EU-direktiivin nojalla. Yritysten tulee lisäksi julkistaa konsernitilinpäätös sekä esittää lista suurimmista omistajista.

Yksin veroraportointi ei kuitenkaan takaa, että aggressiivinen verosuunnittelu saadaan kuriin. Demarien mukaan hallitus ei ole osoittanut aktiivisuutta ongelman ratkaisussa.

— Hallitus osallistui haluttomasti EU:n veronkiertodirektiivin valmisteluun viime vuonna. SDP:n ehdotukset porsaanreikien paikkauksesta kaikuivat kuuroille korville. Samaa virhettä ei saa toistaa, kun veronkiertodirektiivi toimeenpannaan ensi vuonna.

Harakan mukaan Ruotsin kokemukset osoittavat, että sote-yritysten verosuunnitteluun puuttuminen parantaisi pienten kotimaisten sote-yritysten mahdollisuuksia kilpailla suurempien kanssa. SDP puuttuisi korkokikkailuun, jolla kolme suurta sote-yritystä on aiemmin minimoinut Suomeen maksettavia veroja.

— Rajoittamalla korkojen vähennysoikeutta voidaan varmistaa, ettei keinotekoisella velkaantumisella siirretä Suomen liiketoiminnan voittoa ulkomaille. Myös veroparatiiseihin maksettavista suorituksista tulisi periä lähdeveroa. Muutokset rajoittavat verosuunnittelua laajemminkin.

Yhtiöiden mahdollisuus kermankuorintaan uhkaa vesittää tavoitteet kustannusten hillinnästä.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan suurimmat ongelmat piilevät kuitenkin hallituksen sote-mallin rakenteessa.

— Hallitus pakottaa yhtiöittämään jopa julkiset terveyskeskukset. Sen sijaan mikään ei takaa, että kansalaiset saavat oikeaa terveyspalvelua oikeaan aikaan, kun hoitoketjut pysyisivät katkonaisina. Samaan aikaan yhtiöiden mahdollisuus kermankuorintaan uhkaa vesittää tavoitteet kustannusten hillinnästä, Rinne sanoo.

Hän muistuttaa, että Ruotsissa sote-yritysten suuret voitot ja verovälttely ovat herättäneet keskustelua. Selvitysten mukaan sote-yritykset ovat tuottaneet omistajilleen kaksinkertaisesti muihin palveluyrityksiin verrattuna. Samaan aikaan niiden palvelut ovat saaneet jyrkkää kritiikkiä.

— Hallitus on toistamassa Ruotsissa tehtyjä virheitä. SDP:n sote-mallissa valinnanvapaus toteutettaisiin ilman pakkoyhtiöittämisiä. Myös kustannukset pysyvät hallinnassa, kun julkisen sektori kantaa päävastuun palveluiden tuottamisesta.

Rinne lupaa, että SDP taistelee sen puolesta, että sote-uudistuksen voittajia ovat ihmiset, eivät kansainväliset pääomasijoittajat. Mallillamme voidaan taata jatkossa paremmat palvelut tulotasosta riippumatta, Rinne sanoo.

SDP huomauttaa, että Ruotsin verohallinto arvioi, että sote-yrityksistä virtasi ulos noin puoli miljardia euroa verosuunnittelun vuoksi vuonna 2014. Verosuunnittelu keskittyy suuriin yrityksiin. Suomessa ei ole tehty vastaava selvitystä sote-yritysten verosuunnittelusta eikä hallitus ole tehnyt kunnollisia verovaikutusarvioita sote-mallistaan.

SDP julkaisee ensimmäisen kattavan selvityksen terveysyritysten veronmaksusta kevään aikana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE