Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Hallitus työntää kepin kanssa työttömiä työpaikkoihin, joita ei enää ole olemassa” – SAK esittää 50 miljoonaa aikuisohjelmaan

Palkansaajakeskusjärjestö SAK esittää 50 miljoonan euron vuosittaista määrärahaa aikuisten osaamisen edistämiseen. Se suunnattaisiin Perustaitotakuu-ohjelmaan, joka kattaisi pelkän peruskoulun varaan jääneen työikäisen väestön. Ohjelman avulla parannettaisiin puutteellisten perustaitojen varassa olevien aikuisten osaamista.

SAK:n johtaja Saana Siekkinen huomauttaa Suomessa olevan 613 000 aikuista, joilta puuttuu perusasteen jälkeinen tutkinto.

– Hallituksen tulisi nostaa aikuisten koulutusvelan lyhentäminen työllisyyspolitiikan keskiöön. SAK:n ehdottamalla määrärahalla noin 5 000 aikuista saisi vuosittain opiskelupaikan ja mahdollisuuden palata työelämään, hän laskee.

Koulutus parantaa työllistymismahdollisuuksia merkittävästi. Pelkän peruskoulun varassa olevien työllisyysaste vuonna 2015 jäi 43,7 prosenttiin, kun se keskiasteen tutkinnon suorittaneilla oli 67,2 prosenttia (Tilastokeskuksen työssäkäyntitilasto).

Hallitus toimii kuin työpaikkojen rakenne ei olisi muuttunut.

Vähän koulutettujen työnsaantia vaikeuttaa erityisesti työpaikkarakenteen muutos. Suomesta on vuoden 1987 jälkeen kadonnut yli 600 000 työpaikkaa, joihin riittää perusasteen koulutus. Samalla työpaikat ovat keskittyneet muutamaan kasvukeskukseen.

Siekkisen mukaan hallitus toimii työllisyyspolitiikassaan ikään kuin työpaikkojen rakenne ei olisi vuosikymmeniin muuttunut.

Lisää aiheesta

– Hallitus työntää kepin kanssa työttömiä työpaikkoihin, joita ei enää ole olemassakaan. Rankaisemisen sijaan voimavarat pitäisi suunnata työttömien osaamisen kohentamiseen helpottamalla heidän pääsyään omaehtoiseen ja sivutoimiseen koulutukseen.

Työllisten ja työpaikkojen määrän ja rakenteen kehitystä on selvittänyt tilastotutkija Pekka Myrskylä Katoavat työpaikat -tutkimuksessaan. Tutkimus on osa SAK:n Mahdollisuuksien aika -hanketta, joka selvittää digitalisaation, globalisaation sekä ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen ehtymisen vaikutuksia työelämään ja palkansaajien arkeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE