Politiikka
30.5.2023 07:32 ・ Päivitetty: 30.5.2023 08:00
Helsinki Pride ottaa sittenkin kokoomuslaisia ja keskustalaisia järjestöjä yhteisökumppaneiksi
Helsinki Pride -yhteisön hallitus on sopinut yhteisökumppanuudesta kokoomuslaisen Kansallisen Sateenkaariryhmän Kasaryn, Keskustanuorten ja Keskustaopiskelijoiden kanssa. Kaikki kolme ovat myös vahvistaneet tulevansa mukaan yhteisökumppaneiksi, Helsinki Pride tiedottaa.
Kansallinen Sateenkaariryhmä Kasary on Kokoomuksen läheisjärjestö ja Setan jäsenjärjestö, joka edistää sekä ylläpitää lhbtiq+ -vähemmistöjen oikeuksia poliittisessa päätöksenteossa ja toimii asiantuntijaverkostona Kokoomuksen sisällä.
Lisäksi Helsinki Pride -yhteisön hallitus on kutsunut mukaan myös Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunnan, jos yhteisö haluaa liittyä kumppaniksi.
Sen sijaan emopuolueita kokoomusta ja keskustaa ei hyväksytty tänä vuonna kumppaneiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Helsinki Pride -tapahtumaan.
Edellämainittujen puolueitten järjestöjen suhteen on kuitenkin tehty poikkeus.
”Toimintatapanamme ei ole kutsua erikseen tiettyjä tahoja yhteisökumppaneiksemme. Nyt kumppanuudesta on poikkeuksellisesti sovittu yhdessä käydyn keskustelun pohjalta”, Helsinki Pride kertoo tiedotteessaan.
Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunnan pääsihteeri Tomas Kurenniemi arvioi Demokraatille, että järjestön liittohallituksen täytyy keskustella yhteisökumppanuudesta.
– Emme ole aiemmin olleet liittona mukana eikä ole budjetoitu asiaan.
Liittohallitus kokoontuu viimeistään ensi viikolla, mutta voi olla, että tarvittavat päätökset saadaan tehtyä jo aikaisemmin.
Kurenniemen jälkeen tavoitettu Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Nea Nättinen sanoo, että maanantaina tehdään liittohallituksen päätös yhteisökumppanuudesta.
– Tämä tuli tosi nopealla aikataululla meille ja halusimme keskustella tästä asiasta liittohallituksen kanssa.
Nättinen painottaa, että totta kai Kokoomusopiskelijoita on menossa Prideen, mutta hän haluaa vielä kertoa liittohallitukselle, miten asiat ovat edenneet ja kysyä kantaa siitä, ollaanko organisaationakin mukana yhteisökumppanina.
– Kyse on myös rahallisesta panostuksesta ja se myös vaatii liittohallituksen päätöksen, Nättinen sanoo.
HELSINKI Priden toiminnanjohtaja Annu Kemppainen totesi Demokraatille aiemmin keskustan ja kokoomuksen yhteisökumppanuuden epäämisestä, että Helsinki Pride -yhteisön hallitus on linjannut, että eduskunnan translain uudistus oli kriittinen asia.
– Toivoimme tosi paljon, että kokoomus ja keskusta olisivat ihan organisaatiotasolla seisseet sen takana. Iso pettymys oli, että siitä tehtiin omantunnonkysymys. Sillä perusteella tämä päätös on tehty, hän sanoi.
Oppositiossa istuneessa kokoomuksessa 26 kansanedustajaa äänesti helmikuussa translakiäänestyksessä puolesta ja 10 vastaan. Hallituspuolue keskusta jakautui äänestyksessä 13 äänestäessä vastaan ja 12 puolesta. Puolueilla oli sovittuna omantunnonvapaus äänestyksessä.
Helsinki Priden uudesta linjauksesta kertoi tänään ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Kello 10.53 lisätty Tomas Kurenniemen kommentit. Lisätty Nea Nättisen kommentit kello 11.00.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.