Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

”Heti kun tilanne alkaa normalisoitua, lentoyhteys pitää saada takaisin” – kaupunginjohtajat tyrmistyivät lentojen mahdollisista lakkautuksista

Jyväskylän, Joensuun ja Kajaanin kaupunginjohtajat tyrmäsivät suoralta kädeltä Finnairin mahdolliset lentovuorojen lakkautukset koronakriisin seurauksena.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Finnair tiedotti sunnuntaina kotimaan lentojensa asteittaisesta lisäämisestä heinäkuusta alkaen. Samalla Finnair kertoi, että Joensuun, Jyväskylän, Kajaanin, Kemin ja Kokkolan reittejä ei lennetä kesän aikana ja niiden mahdollisista tulevan talvikauden aikaisista lennoista päätetään myöhemmin, kun nähdään, miten lentoliikenteen yleinen kysyntä kehittyy.

Finnairin myynnistä vastaavan johtajan Mikko Turtiaisen mukaan koronatilanteen vuoksi kyseisten reittien kysyntä on normaaliakin pienempää.

– Toivoimme, että tässä poikkeuksellisessa tilanteessa nämä kaupungit ymmärtävät päätöksen perusteet. Ymmärrämme hyvin lentoyhteyksien merkityksen alueiden elinkeinoelämälle, mutta näiden reittien täyttöasteet ovat jo ennestään olleet alhaisia, ja kysyntä on nyt koronatilanteen johdosta normaaliakin pienempää, Turtiainen sanoo tiedotteessa.

Yle ja Kainuun Sanomat kertoivat aiemmin, että Finnair saattaa lopettaa lentämisen kokonaan useille kotimaisille lentoasemille ensi kevääseen asti. Ylen mukaan on mahdollista, että lennot Joensuuhun, Jyväskylään, Kajaaniin, Kemiin ja Kokkolaan eivät jatku lainkaan.

Finnairin on määrä maanantaina pitää etäkokous viiden edellä mainitun kaupungin edustajien kanssa.

“Pidempiaikainen tai varsinkaan pysyvä lakkauttaminen ei voi tulla kyseeseen.”

Lisää aiheesta

Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto torppaa oitis ajatuksen Finnairin Jyväskylän-lentojen mahdollisesta lopettamisesta.

– Ymmärrän lentojen keskeyttämisen akuutin kriisin aikana, mutta pidempiaikainen tai varsinkaan pysyvä lakkauttaminen ei voi tulla kyseeseen. Heti kun tilanne alkaa normalisoitua, lentoyhteys pitää saada takaisin, Koivisto sanoi STT:lle.

Koiviston mukaan Jyväskylä–Helsinki-lentoyhteyden lakkaamisella olisi merkittävä negatiivinen vaikutus kaupungin elinkeinoelämään ja korkeakoulujen toimintaan.

Koivisto muistuttaa, että Jyväskylä on Suomen viidenneksi suurin kaupunkiseutu. Mahdolliseen lentoyhteyden lakkauttamiseen ei Jyväskylässä alistuttaisi mukinoitta, vaan Finnairin enemmistöomistajaan oltaisiin Koiviston mukaan tiiviisti yhteydessä. Suomen valtio omistaa Finnairin osakkeista tällä hetkellä 55,8 prosenttia.

“Ei hyväksytä pään nyökkäyksellä”

Myös Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen tyrmää ajatuksen siitä, että Joensuun lentoyhteyksiin tulisi pitempiaikainen tai pysyvä katko.

– Ymmärrän sopeutustarpeen, mutta ei tämä maa elvy niin, että saavutettavuudet pannaan nollille, Karjalainen sanoi STT:lle.

Kajaanin kaupunginjohtajan Jari Tolosen mukaan lentojen loppuminen kokonaan vaikuttaisi esimerkiksi Kajaanin seudun matkailuun.

– Jos ne olisivat kokonaan loppumassa, aloitamme rummutuksen omistajaohjaukseen päin. Emme tule sitä pään nyökkäyksellä hyväksymään.

Joitain lentoja lisätään

Muiden lentoyhtiöiden tavoin myös Finnairin toiminta on kärsinyt merkittävästi, kun koronapandemia on romahduttanut matkustajamäärät. Finnairin mukaan sillä oli huhtikuussa kotimaan reittiliikenteessä 2 400 matkustajaa, mikä oli lähes 99 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Finnair on huhti-toukokuussa lentänyt kotimaassa Maarianhaminaan, Kuopioon, Ouluun ja Rovaniemelle. Heinäkuusta alkaen lentoja ja kohteita lisätään. Finnair lentää heinäkuussa kotimaassa aiemmin mainittujen kohteiden lisäksi Turkuun ja Vaasaan. Elokuussa alkavat lennot Ivaloon ja Kittilään ja syyskuussa lennot Kuusamoon ja Tampereelle.

STT–Ilkka Hemmilä, Sanna Raita-aho, Tuomas Savonen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE