Pääkirjoitus

Demokraatti

Homoparien vihkimisvitkuttelu uhkaa upottaa luterilaisen kansankirkon

Tämän viikon tiistaina ja keskiviikkona Suomen kirkon papisto kokoontui pohtimaan kirkon tulevaisuutta kukin omassa hiippakunnassaan. Vilinä ja melske oli korvia huumaava, kun pantakauluksiset paimenet täyttivät tuomiokirkot maan joka kolkassa. Kyseisestä kokoontumisesta käytetään nimitystä synodaalikokous, joka järjestetään kirkossa joka kuudes vuosi.

Tämän vuoden kokous käytiin hämmentyneissä tunnelmissa, sillä paine homoparien kirkolliseen vihkimiseen on ainakin etelän hiippakunnissa suuri. Luterilaisen kirkon piispat ovat viime aikaisissa lausunnoissaan pyytäneet papistoa pidättäytymään homoparien kirkollisista vihkimyksistä, vaikka juridisesti vihkimyksille ei ole mitään estettä tasa-arvoisen avioliittolain astuessa voimaan 1.3.2017.

Tilanne aiheuttaa tavallisen papin näkökulmasta suurta hämmennystä, sillä hän voi syyllistyä virkavirheeseen pidättäytyessään homoparin vihkimisestä. Tosin vihkiessään homoparin seurauksena voi taas olla tuomiokapitulin kurinpitomenettely.

Kukaan järkevä ihminen ei tänä päivänä kuitenkaan oikeasti usko, että taivaan portilla kysellään kirkon jäsenkirjaa.

Kysymys homoparien kirkollisesta vihkimisestä osoittaa jälleen kerran kirkon päätöksenteon kankeuden. Vaikka laki tasa-arvoisesta avioliitosta on näyttänyt jo vuosikausia lähitulevaisuuden asialta, kirkko on ollut haluton etenemään asiassa rivakasti. Suurimpana esteenä on kirkolliskokouksen määräenemmistövaatimus kirkkolakiin liittyvissä kysymyksissä. Luultavasti tämä aiheuttaa naispappeuskysymyksen tavoin vuosikymmenten repivän keskustelun kirkon hallintoelimissä.

Kirkon jahkailu ihmisten yhdenvertaisuuteen liittyvissä kysymyksissä, vahvistaa kuvaa kirkon kovuudesta ja ihmisten arkielämän ymmärtämättömyydestä. Luterilainen kirkko piiloutuu vanhakantaisen oppinsa taakse, eikä aktiivisesti pyri tukemaan yhteiskunnan tasa-arvopyrkimyksiä.

Kuvaava esimerkki on synodaalikokoukseen osallistuville lähetetty keskusteluaineisto, jossa Kuopion piispa Jari Jolkkonen kuvailee kirkon oppia näin: ”Todellinen kirkko on löydettävissä ainoastaan näkyvän kirkon kautta, ei koskaan sen ohi. Suomessa kirkosta eroamisen tekee kipeäksi juuri se, että hengellisesti arvioituna se merkitsee eroa pelastavien armovälineiden yhteydestä ja jättäytymistä omaan varaan.”

Papilla ei siis ole valtaa siunata yhtään mitään tai ketään.

Kirkon olisi nyt syytä ottaa lusikka kauniiseen käteen ja perustella homoparien kirkollinen vihkiminen samaan tapaan kuin aikoinaan naispappeus. Silloin kirkolliskokouksessa todettiin, ettei naispappeuskysymys ole mikään pelastuskysymys.

Ei ole muuten homoparien vihkiminenkään. Tällaiset yhteiskunnalliset tehtävät kuuluvat maallisen lain piiriin, eikä niillä ole pelastuksen kanssa mitään tekemistä. Kun kirkossa pyydetään avioliitolle Jumalan siunausta, Jumala itse lopulta päättää mitä Hän siunaa.

Papilla ei siis ole valtaa siunata yhtään mitään tai ketään.

JÄLKIKIRJOITUS

Luterilaisen kirkon oppiviidakko uhkaa muuttaa uskon sisällön mekaaniseksi insinööriuskoksi. Pahimmillaan kristinoppi on vain teoria ilman sidosta käytäntöön eli Marxin sanoin pelkkää skolastista masturbaatiota.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

SDP on isojen kysymysten edessä – miksi puolue hyytyi jälleen vaalien loppusuoralla?

Hämmästyttää. Kaikissa mahdollisissa vaaleissa äänestäneenä ei voi muuta kuin ihmetellä ihmisten passiivisuutta kuntavaaleissa. Suomessa naureskellaan muun muassa Pohjois-Korean vaaleille, joissa tulos on ratkaistu jo ennen vaaleja, äänestysprosentiksi päätetään lähes sata ja todellisia vaihtoehtoja valtaapitäville ei ole.

Mutta eikö Suomi, tuo Pohjolan peränpitäjä äänestysaktiivisuudessa, ole yhtä murheellinen tapaus: vapaat vaalit ja oikeasti mahdollisuus vaikuttaa siihen kuinka asioita hoidetaan omassa kotikunnassa. Ja lisäksi lukuisia innokkaita ja hyviä ehdokkaita yli puoluerajojen valmiita kantamaan työlästä vastuuta yhteisten asioiden hoitamisesta. Ja tulos on se, että yli 40 prosenttia äänioikeutetuista ei äänestäminen kiinnosta. Tässä koetellaan jo demokratian rajoja.

Huonosti meni kuntavaaleissa myös SDP:llä. Sosialidemokraatit saivat joko turpaan kuntavaaleissa tai torjuntavoiton. Tämä on jaarittelua. Tulos oli vähintään pieni pettymys, itsenäisyyden ajan huonoin kuntavaalitulos. Siitäkin huolimatta, että vaalitulosta perkaamalla käy ilmi, että SDP esimerkiksi menetti vähemmän ääniä ja valtuustopaikkoja kun ykköseksi tullut kokoomus. Mutta äänestysprosentti on, millä vaalitulosta yleensä arvioidaan.

Olennaista vaalituloksessa oli SDP:n kannalta se, että se oli ainoa oppositiopuolue, joka menetti kannatustaan. SDP hyytyi jo lähes perinteiseen tapaan vaalien loppusuoralla eli viimeisten kampanjapäivien aikana. Ennakkoäänestyksen hyvä tulos suli ääntenlaskennan edetessä.

Kuluttavaa vastakkainasettelua ei nyt kaivata.

SDP:llä riittää vaalituloksessa pohdittavaa. Miksi suurimman oppositiopuolueen viesti ei mennyt paremmin läpi? Miksi vaalityö ei kantanut äänestyspäivään saakka? Kuka voisi viedä puolueen voittoon seuraavissa vaaleissa?

SDP:n ulkopuolelta on jo aloitettu ääneenpohdinta puheenjohtaja Antti Rinteen asemasta. Puheenjohtaja kantaa vastuun puolueen menestyksestä, mutta avoimeksi kysymykseksi jää, olisiko puolue lopulta menestynyt paremmin jonkun muun johdossa. Esimerkiksi vihreiden vahvassa tuloksessa oli roimasti Ville Niinistö -lisää.

Olennaisempi kysymys on se, kannattaako tiiviin vaaliputken alkaessa aloittaa uudelleen vääntö puolueen puheenjohtajasta. Kuluttavaa vastakkainasettelua ei nyt kaivata. Tässä tilanteessa siinä on enemmän hävittävää kuin voitettavaa.

Sosiaalinen media on puoluejohdon otettava selvästi paremmin haltuun.

SDP:n vaalitulos liittyy puolueen johtoa enemmän murrokseen, jossa itseään ja yhteiskunnallista paikkaansa edelleen hakeva puolue nyt on. SDP:llä on vielä kesken uusiutuminen, jonka osa puolueista on jo käynyt läpi. Esimerkiksi sosiaalinen media on puoluejohdon otettava selvästi paremmin haltuun.

Huonosta vaalitulosputkesta huolimatta suunta on kohti parempaa. Yksi esimerkki tästä on nuorten vahva panos Lahden puoluekokouksessa ja vaaleissa.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Vaalihumu sai surunauhat

Tukholman eilinen terroriteko veti monen suomalaisen mielen matalaksi. Järjetön väkivallanteko Suomen naapurissa suisti monen turvallisuuden tunteen pois raiteilta ja heitti ilmaan suuren määrän kysymyksiä: Onko rauhasta ja vakaudesta tunnettuun Pohjolaankin pesiytynyt silmittömään väkivaltaan tarttuva epätoivoisten joukko? Miten ruotsalainen yhteiskunta käsittelee tämän terroriteon? Milloin on Suomen vuoro?

Jostain syystä mieleen hiipi Hectorin puhkisoitettu laulu Lumi teki enkelin eteiseen. Ainakin neljä ihmistä kuoli raivopäisen terroristin kuorma-auton alle. Loukkaantuneita on useita kymmeniä. Henkisen trauman määrää on vielä aikaista edes arvioida. Kun pappi juo kahvia, saa hänkin nieleskellä kyyneleitä. Voileipäkakku voi jäädä syömättä.

Olisi niin houkuttelevaa kertoa syistä, miksi tällainen terrori on mahdollista. On helppo maalailla kuvaa yhteiskunnan epätasa-arvosta, maahanmuuttajien asemasta ja väärästä sosiaalipolitiikasta.

Silti lopullinen syy tässäkin tapauksessa jää vain arvailujen varaan. Ainoastaan se on varmaa, että elämä on käsittämättömän haurasta. Tuskin Drottningsgatanin kävelykadulla eilen alkuiltapäivästä käyskennelleet ihmiset olisivat aamulla voineet uskoa, että heidän elämänsä muuttuu silmänräpäyksessä perusteellisesti.

Suomen juhlavuoden teema Yhdessä tuntuu entistäkin ajankohtaisemmalta.

Suomessa käydään huomenna kuntavaalit, jossa päätetään isosti Suomen suunnasta. Vaaliväittelyissä ovat korostuneet sote-uudistus, varhaiskasvatus, homekoulut ja vanhusten asema. Näistä keskeisistä vaaliteemoista huolimatta tärkeintä on Suomessa säilyttää yhteys eri tavalla poliittisesti ajattelevien kesken. Tukholman iskun jälkeen Suomen juhlavuoden teema Yhdessä tuntuu entistäkin ajankohtaisemmalta.

SDP tarjoaa kuntavaaleissa selkeän vaihtoehdon yhteiskunnan kehittämiseksi. Pidetään kaikki mukana –vaalislogan on vastaus eriarvoistumista ja markkinaehtoisuutta vastaan.

Samaa makkaraa syö niin persu kuin vihreä, niin demari kuin kokkari.

Kuten puoluesihteerimme Antton Rönnholm omassa puheessaan puoluekokouksessa osuvasti sanoi: ”Markkinat osaavat antaa kaikelle hinnan, muttei millekään arvoa.” Jakamaton ihmisarvo on sosialidemokratialle tärkein politiikan mittari. On asioita, joita ei voi eikä saa mitata rahassa.

Eilen ulkoministeriön lehdistötilaisuudessa Timo Soini esiintyi erittäin vakuuttavasti. Hän osoitti olemuksellaan ja puheellaan ymmärtävänsä Tukholman terrori-iskun vakavuuden. Tuntui hyvältä, että juuri hän oli sanoittamassa järkytystä ja osanottoa Ruotsin kansalle. Lämmin Kiitos Timo!

Vaaliteltoilla jaetaan tänään tonneittain makkaraa ja hernekeittoa. Samaa makkaraa syö niin persu kuin vihreä, niin demari kuin kokkari. Antakoon yhteinen sunnuntain kansanvallan juhlapäivä meille suomalaisille kyvyn katsoa samasta ikkunasta samaan suuntaan. On sitten eri asia, mitä ikkunasta näemme.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Pakkopalautukset ovat kansallinen häpeä

Satavuotista yhteistä taivaltaan juhliva Suomen kansa elää tällä hetkellä historiansa yhtä mustinta hetkeään. Maanantai-illan uutiskuvat näyttivät kuvottavalla tavalla, miten Suomen viranomaiset veivät väkipakolla bussilastillisen tavallisia perheitä ja yksinäisiä ihmisiä lentokentälle määränpäänään pelottava ja rauhaton Kabul.

Monen koululuokan ovelle koputettiin aamulla, kun poliisi haki perheiden lapset matkalle kohti suurta tuntematonta. Kielteinen turvapaikkapäätös on näille afgaaniperheille kuin matkalippu helvettiin.

Tällä hetkellä Suomesta lähtee viikoittain noin 100 turvapaikanhakijaa vapaaehtoisesti. Tämän lisäksi on noin 50 hengen joukko, joka vastustaa palautusta lähinnä kotimaan turvallisuustilanteen vuoksi. Heitä ei saa lähtemään Suomesta kuin kyynelkaasulla.

Ei näin. Ei kerta kaikkiaan näin.

Pakkopalautuksia Afganistaniin on hyvin vaikea perustella. Ulkoministeriön matkustusohje kertoo, että Afganistaniin on vältettävä kaikkea matkustamista. Tästä huolimatta Suomen valtio palauttaa näitä tavallisia afgaaneeja surutta keskelle kriisialuetta. Ei ihme, että parisataa mielenosoittajaa piti maanantaina meteliä Helsinki-Vantaalla pakkopalautuksia vastaan.

Suomen viranomaisten toiminta suhteessa afgaanipakolaisiin sotii kaikkea inhimillisyyttä vastaan. Kyseessä on kansallinen häpeä, jota joudumme kantamaan vielä vuosikymmeniä tästä eteenpäin. Emme voi paeta vastuuta muiden selän taakse ja sanoa, että ”pakolaisongelma vaatii selkeitä toimia, jossa inhimillisyydestä on tingittävä.”

Ei näin. Ei kerta kaikkiaan näin.

Kultaisen säännön etiikka kysyy ihmisiltä paljon empatiaa, joka tuntuu nykypäivänä olevan katoava luonnonvara.

Poliittisen päätöksenteon pohjana tulisi aina olla Jeesus Nasaretilaisen lanseeraama Kultaisen säännön etiikka: ”Kaiken minkä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää te heille.”

Jokaista päätöstä tehtäessä tulisi siis arvioida, miten toivoisin, että minua kohdeltaisiin, jos kävelisin tuon raskaana olevan afgaaniäidin kengissä. Kultaisen säännön etiikka kysyy ihmisiltä paljon empatiaa, joka tuntuu nykypäivänä olevan katoava luonnonvara.

Olemme kansakuntana syyllistyneet aikaisemminkin epäinhimillisiin käännytyksiin. Toisen maailmansodan aikana palautimme aseveljeyden hengessä noin 10 juutalaista Saksaan tuhottaviksi. Tätäkin traumaa olemme käsitelleet jo useamman vuosikymmenen ajan. Miten siis pystymme tulevaisuudessa elämään näiden ihmisten veritahrat käsissämme?

Kun SDP palaa hallitusvastuuseen vuoden 2019 vaalien jälkeen, on turvapaikan hakijoihin kohdistuvaa politiikkaa inhimillistettävä selkeästi. Suomi pitää jatkossa tuntea kansainvälisesti ystävällisenä kansankuntana, jolla on varaa pitää huolta heikoimmistaan. Olemme sodan aikana saaneet kokema kansainvälistä solidaarisuutta. Nyt on tullut meidän vuoro maksaa takaisin ehdoitta.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Kun keskusta nuoli maakuntatikkariaan ja kokoomus hurmaantui valitsemisesta ja vapaudesta, kunnat jäivät mopen osalle

Kun hallitus käynnisti maakuntauudistuksen, julkisuudessa alettiin käydä kuntia vähättelevää keskustelua. Hallituksen viestinnän keihäänkärkenä olisi pitänyt paljon terävämmin olla kuntien roolin tärkeyden korostaminen myös tulevaisuudessa.

Kunnat jäivät kuitenkin keskustelussa mopen osalle, kun keskusta nuoli maakuntatikkariaan ja kokoomus hurmaantui valitsemisesta ja vapaudesta. Syntyi käsitys, ettei kunnilla olisi enää merkitystä. Poliitikot voivat katsoa peiliin, jos kuntavaalien äänestysprosentti putoaa, kuten jotkut asiantuntijat pelkäävät.

Itsenäisyytemme 100-vuotisjuhlavuonna tällaiseen skenaarioon ei pidä kuitenkaan alistua. Vielä on aika turuilla ja toreilla vakuuttaa ja vakuuttua siitä, että kuntavaaleissa on kyse isoista asioista. Tästä kertoo sekin, että ehdolla ovat miltei kaikki kansanedustajat. Viime vaaleissa nuoret, vähän koulutetut ja pienituloiset ovat äänestäneet entistä vähemmän. Sen vuoksikin toivoisi, että jo viime vaalien alhainen 58,3:n äänestysprosentti paranisi.

Jos hallituspuolueet voittavat, se rohkaisee niitä jatkamaan epätasa-arvoistavaa politiikkaansa myös valtakunnan tasolla.

Vasta kuntavaalien lähellä on havahduttu: tilanne kuntien suhteen onkin päinvastainen. Maakuntien harteille on siirtymässä tärkeä korjaava työ, esimerkiksi valtava sote-kokonaisuus ja työttömien saaminen takaisin työelämään. Kunnissa voidaan entistä enemmän katsoa eteenpäin – kehittää. Ei ole merkityksetöntä, miten kunta hoitaa elinvoima-, sivistys ja hyvinvointiroolinsa. Maankäyttö, kulttuuri, liikunta, kasvatus, koulut – muun muassa näihin voidaan nyt kunnissa paneutua uudella tavalla, kun sotea hoidetaan valtaosin muualta.

Valtuustoissa päätetään siitä kuuluisasta arjesta eli miten me lapset, me työikäiset ja me eläkeläiset pärjäämme. Kunnat ovat ja pysyvät maassamme yksiköinä, joiden pohjalta identiteettimme vahvimmin syntyy. Oma kunta on rakas, ja siksi sitä pitää hoitaa huolella. Uurnille on syytä sunnistaa, satoi tai paistoi, ja valita huolella oma ehdokkaansa.

Kuntavaaleissa on poikkeuksellinen lataus myös siksi, että nyt ne ovat myös vahvasti yleisvaalit. Sipilän hallituksen luottamus mitataan ensi kertaa. SDP:n sanoma ja toiminta tiivistyvät sanoihin Pidetään kaikki mukana. Omalla vaihtoehdolla SDP kertoo, ettei Sipilän hosuhallitus ole toiminut oikein. Lapsilla, nuorilla, sairailla, työttömillä, pienituloisilla ja eläkeläisillä tuskin on syitä aplodeihin.

Vaalit on viesti. Jos hallituspuolueet voittavat, se rohkaisee niitä jatkamaan epätasa-arvoistavaa politiikkaansa myös valtakunnan tasolla – puoliväliriihestä alkaen, jonka hallitus taktisesti siirsi kuntavaalien tuolle puolen. Jos SDP voittaa, sen viesti vahvistuu – pidetään kaikki mukana.

Demokraatti

Kolumni

Kuntavaalit

LKS 20170328 Kuntavaalimainoksia Turussa 28. maaliskuuta 2017. Kuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyy keskiviikkona ja kestää ensi viikon tiistaihin saakka. Varsinainen vaalipäivä on 9. huhtikuuta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kysely: Joka kolmas äänestää eri puoluetta eri vaaleissa – etenkin 40–49- ja 50–59-vuotiaat ovat herkkiä vaihtajia

Joka kolmannen suomalaisen puoluevalinta vaihtelee eri vaaleissa, kertoo Kuntaliiton kuntalaiskysely. Maaliskuussa 2017 toteutetun kyselyn alustavat tulokset perustuvat 4 000 kuntalaisen vastauksiin.

Etenkin 40—49- ja 50—59-vuotiaat ovat herkkiä vaihtamaan puoluetta, näissä ikäryhmissä yli 40 prosenttia ilmoittaa äänestävänsä ehdokkaita eri puolueista eri vaaleissa.

Johdonmukaisesti samaa puoluetta äänestäviä löytyy eniten yli 70-vuotiaiden ikäryhmästä. Noin kaksi kolmesta ilmoittaa äänestävänsä aina tai pääsääntöisesti samaa puoluetta tai ryhmittymää.

— Suomessa kuntavaalit ovat vahvasti henkilövaalit. Verrattaessa eri asioiden tärkeyttä asteikolla ”ei lainkaan tärkeä – hyvin tärkeä”, suuri enemmistö kyselyyn vastanneista pitää tärkeimpänä kuntavaaleissa äänestämisen valintakriteerinä tiettyä henkilöä, seuraavaksi suosituin valintakriteeri on puolue, toteaa tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom Kuntaliitosta.

— Henkilön merkitystä korostavat eniten 40-59 -vuotiaat ja puolueen merkitystä yli 70-vuotiaat vastaajat. Oman kylän tai kunnanosan edustajan ehdokkuus, ikä ja sukupuoli merkitsevät äänestyspäätöksessä vähemmän. Oman kylän tai kunnanosan ehdokkaan merkitystä korostetaan ikäihmisten keskuudessa sekä pienissä kunnissa selvästi enemmän kuin nuorimmissa ikäluokissa sekä suurissa kaupungeissa.

Kuntavaaleissa äänestämistä pidetään edelleen tärkeimpänä oman kunnan asioihin vaikuttamisen muotona. Yhteensä 71 prosenttia Kuntaliiton kuntalaiskyselyyn vastanneista henkilöistä on tätä mieltä. Aiempiin vastaaviin kyselyihin verrattuna kuntavaaleissa äänestämisen tärkeys on vahvistunut kuntalaisten mielipiteissä.

Käynnissä olevan ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskysely on lähetetty yli 32 000 kuntalaiselle 40 kuntaan. Tutkimuskunnat edustavat erikokoisia ja -tyyppisiä kuntia eri puolilla Suomea ja tulos on edustava koko maan tasolla.

Nyt seitsemättä kertaa toteutettavassa kuntalaiskyselyssä kartoitetaan kuntalaisten näkemyksiä palveluista ja kuntien toiminnasta. Kysely on toteutettu ensimmäistä kertaa vuonna 1996. Lopulliset tulokset äänestyskäyttäytymiseen liittyvistä mielipiteistä ja kyselyn muista vastauksista julkaistaan myöhemmin kevään ja kesän aikana.

Kuntavaalit

LKS 20170328 Kuntavaalimainoksia Turussa 28. maaliskuuta 2017. Kuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyy keskiviikkona ja kestää ensi viikon tiistaihin saakka. Varsinainen vaalipäivä on 9. huhtikuuta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN