Pääkirjoitus

Demokraatti

Homoparien vihkimisvitkuttelu uhkaa upottaa luterilaisen kansankirkon

Tämän viikon tiistaina ja keskiviikkona Suomen kirkon papisto kokoontui pohtimaan kirkon tulevaisuutta kukin omassa hiippakunnassaan. Vilinä ja melske oli korvia huumaava, kun pantakauluksiset paimenet täyttivät tuomiokirkot maan joka kolkassa. Kyseisestä kokoontumisesta käytetään nimitystä synodaalikokous, joka järjestetään kirkossa joka kuudes vuosi.

Tämän vuoden kokous käytiin hämmentyneissä tunnelmissa, sillä paine homoparien kirkolliseen vihkimiseen on ainakin etelän hiippakunnissa suuri. Luterilaisen kirkon piispat ovat viime aikaisissa lausunnoissaan pyytäneet papistoa pidättäytymään homoparien kirkollisista vihkimyksistä, vaikka juridisesti vihkimyksille ei ole mitään estettä tasa-arvoisen avioliittolain astuessa voimaan 1.3.2017.

Tilanne aiheuttaa tavallisen papin näkökulmasta suurta hämmennystä, sillä hän voi syyllistyä virkavirheeseen pidättäytyessään homoparin vihkimisestä. Tosin vihkiessään homoparin seurauksena voi taas olla tuomiokapitulin kurinpitomenettely.

Kukaan järkevä ihminen ei tänä päivänä kuitenkaan oikeasti usko, että taivaan portilla kysellään kirkon jäsenkirjaa.

Kysymys homoparien kirkollisesta vihkimisestä osoittaa jälleen kerran kirkon päätöksenteon kankeuden. Vaikka laki tasa-arvoisesta avioliitosta on näyttänyt jo vuosikausia lähitulevaisuuden asialta, kirkko on ollut haluton etenemään asiassa rivakasti. Suurimpana esteenä on kirkolliskokouksen määräenemmistövaatimus kirkkolakiin liittyvissä kysymyksissä. Luultavasti tämä aiheuttaa naispappeuskysymyksen tavoin vuosikymmenten repivän keskustelun kirkon hallintoelimissä.

Kirkon jahkailu ihmisten yhdenvertaisuuteen liittyvissä kysymyksissä, vahvistaa kuvaa kirkon kovuudesta ja ihmisten arkielämän ymmärtämättömyydestä. Luterilainen kirkko piiloutuu vanhakantaisen oppinsa taakse, eikä aktiivisesti pyri tukemaan yhteiskunnan tasa-arvopyrkimyksiä.

Kuvaava esimerkki on synodaalikokoukseen osallistuville lähetetty keskusteluaineisto, jossa Kuopion piispa Jari Jolkkonen kuvailee kirkon oppia näin: ”Todellinen kirkko on löydettävissä ainoastaan näkyvän kirkon kautta, ei koskaan sen ohi. Suomessa kirkosta eroamisen tekee kipeäksi juuri se, että hengellisesti arvioituna se merkitsee eroa pelastavien armovälineiden yhteydestä ja jättäytymistä omaan varaan.”

Papilla ei siis ole valtaa siunata yhtään mitään tai ketään.

Kirkon olisi nyt syytä ottaa lusikka kauniiseen käteen ja perustella homoparien kirkollinen vihkiminen samaan tapaan kuin aikoinaan naispappeus. Silloin kirkolliskokouksessa todettiin, ettei naispappeuskysymys ole mikään pelastuskysymys.

Ei ole muuten homoparien vihkiminenkään. Tällaiset yhteiskunnalliset tehtävät kuuluvat maallisen lain piiriin, eikä niillä ole pelastuksen kanssa mitään tekemistä. Kun kirkossa pyydetään avioliitolle Jumalan siunausta, Jumala itse lopulta päättää mitä Hän siunaa.

Papilla ei siis ole valtaa siunata yhtään mitään tai ketään.

JÄLKIKIRJOITUS

Luterilaisen kirkon oppiviidakko uhkaa muuttaa uskon sisällön mekaaniseksi insinööriuskoksi. Pahimmillaan kristinoppi on vain teoria ilman sidosta käytäntöön eli Marxin sanoin pelkkää skolastista masturbaatiota.

Pääkirjoitus

Demokraatti

Sote herättää jo korruptioepäilyjä – sopimus on härskiydessään ainutlaatuinen

Suomalaisen kestävyysvajeen ytimessä on neljä kirjainta, joihin voi luottaa, unilääkkeenä. Valitettavasti lääke, sote aiheuttaa useimmille pahoja painajaisia. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden parantamiseen tähtäävä sote-uudistus on 2000-luvun versio Iisakin kirkosta, joka ei tahdo valmistua.

Syyt ovat poliittisia. Kun yksi poliittinen ryhmittymä tuo tavoitteensa pöytään, toinen siivoaa sen samantien sieltä pois ja tätä toistetaan loputtomasti kuin takavuosien lastenohjelma Teletapeissa.

Kustannusten kasvun hillintään ja peruspalveluiden parantamiseen tähtäävä uudistus on vesittymässä sekavaksi yritysvetoiseksi hallintohimmeliksi, jonka taustalla on keskustan ja kokoomuksen faustinen lehmänkauppa.

Sopimus on valtapoliittisessa härskiydessään suomalaisittain ainutlaatuinen.

Keskusta saa diilissä valtaansa perustettavat maakunnat ja kokoomuksen ystäville koittaa tilipäivä. Sopimus on valtapoliittisessa härskiydessään suomalaisittain ainutlaatuinen.

Uudistuksen epätoivoisesta tilasta kertoo sitä valmistelevien asiantuntijoiden ja virkamiesten julkinen riitaantuminen. Tästä nähtiin esimerkki viime viikonloppuna. Soten asiantuntijaryhmään kuuluva sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo totesi sunnuntain Helsingin Sanomissa virkamiesjohdon ja asiantuntijoiden luottamuksen säröilleen viime keväänä. Hiilamon mukaan sote-yritysten lobbarit ja eräät korkeimmat virkamiehet tekivät viime keväänä kaikkensa, ettei soten piiloagenda, sote-yritysten edun ajaminen, olisi paljastunut.

Hiilamo ei kohdistanut kritiikkiään suoraan kehenkään mutta mainitsi kirjoituksessaan muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön Päivi Sillanaukeen, joka oli hänen mukaansa yrittänyt kumota ministeriönsä omien asiantuntijoiden kritiikin. Sillan­aukee ei kritiikistä ilahtunut ja sanoi sen lähestyvän kunnianloukkausta.

Professori Hiilamon syytös tulee ottaa hyvin vakavasti.

Kyse ei ole enää normaalista poliittisesta ohjauksesta.

Jos valmistelun asiantuntijaryhmän ytimestä käytännössä todetaan, että sotea valmistelevassa virkamiesjohdossa pelataan uudistuksesta miljardivoittoja odottavien suuryritysten pussiin, asian pitäisi kiinnostaa kansalaisten lisäksi myös poliitikkoja. Kyse ei ole enää normaalista poliittisesta ohjauksesta.

Virkamiesten etiikkaa säätelevissä valtionhallinnon arvoissa mainitaan avoimuuden lisäksi muun muassa puolueettomuus ja riippumattomuus. Mikään näistä arvoista ei ole linjassa suuryritysten etua ajavan piiloagendan ja sen kätkemisen kanssa.

Suomi on moneen kertaan todettu yhdeksi maailman vähiten korruptoituneista maista. Sote-uudistuksesta miljardituottoja hakevien yritysten lobbarit ovat tehneet poliittisen valmistelun kulisseissa hartiavoimin töitä. Kuinka paljon se on kantanut hedelmää puolueettomaksi valtionhallinnon työväeksi luettavien virkamiesten keskuudessa?

Jos tähän kysymykseen ei saada kunnollista vastausta, se vähentää kansalaisten luottamusta valtionhallintoa kohtaan ja herättää epäilyjä korruptiosta.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Ilman taidetta ei olisi Suomea: Sibelius puristaa koko suomalaisuuden tarinan noin yhdeksään minuuttiin

Näin itsenäisyyspäivän tienoilla monia suomalaisia ovat puhutelleet Sibeliuksen Finlandian sanat ja sävelet.

Kun viime lauantaina itsenäisyyden juhlavuoden pääjuhlassa Oulussa Finlandia-hymni kuultiin lasten laulamana, näkyi yleisössä satojen nenäliinojen valkoinen välke. Sibelius on onnistunut puristamaan koko suomalaisuuden tarinan noin yhdeksän minuuttiin. Se on saavutus, johon kukaan poliitikko ei koskaan pystyisi.

Taiteilijoilla on keskeinen rooli kansankunnan identiteetin rakentamisessa. Sibeliuksen ohella Elias Lönnrotin Kalevala, Akseli Gallén-Kallelan freskot ja Eino Leinon runous ovat suomalaisen
sielunmaisen rakennusaineita, joita ilman suomalaisuutta ei olisi. Voidaankin perustellusti sanoa, että kansankunnan poliittinen ja yhteiskunnallinen rakentaminen alkaa siitä, mihin taiteilijoiden työ päättyy.

Finlandia-hymni kajahti ensi kertaa ilmoille helmikuun manifestia vastaan suunnatussa tilaisuudessa Svenska Teaternissa marraskuun 4. päivänä vuonna 1899. Tilaisuus oli perustuslaillisten eli nuorsuomalaisten järjestämä, jonka tarkoituksena oli puolustaa suomalaisten lehtien sanan- ja ilmestymisvapautta. Myös työväki Työmies-lehden välityksellä oli tukemassa passiivista vastarintaa Venäjän sortotoimia vastaan.

Olemme aina olleet vahvimmillamme silloin, kun uhka itsenäisyyttämme ja identiteettiämme kohtaan tulee ulkoa.

Vuoden 1899 helmikuun manifesti koettiin Suomessa laajasti hyökkäyksenä Aleksanterin I:n Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809 antamaa Suomen autonomiaa vastaan. Helmikuun manifesti antoi suurimman vallan Suomessa Venäjän kenraalikuvernöörille ja asetti yleisen asevelvollisuuden suomalaisille niin, että Venäjän ja Suomen armeijat yhdistyivät. Manifesti koettiin niin suurena loukkauksena kansamme itsemääräämistä kohtaan, että helmikuussa 1899 naiset pukeutuivat surupukuihin ja muotiliikkeiden ikkunat oli verhottu mustiin kankaisiin.

Vuoden 1899 tapahtumista on hyvin luettavissa isänmaallisen kansallistunteemme myönteiset puolet; olemme aina olleet vahvimmillamme silloin, kun uhka itsenäisyyttämme ja identiteettiämme kohtaan tulee ulkoa. Samanlainen yhtenäisyyden voima kumpusi meissä talvisodan kynnyksellä vuonna 1939.

Sotien jälkeen Neuvostoliiton alituinen peikko esti kansakuntamme jakaantumisen.

Sen sijaan silloin, kun elämme ulkoisesti rauhallisessa tilanteessa, käännymme helposti toisiamme vastaan tai koitamme löytää jonkin ulkopuolisen selityksen pahalle olollemme. Sotien jälkeen Neuvostoliiton alituinen peikko esti kansakuntamme jakaantumisen. Kun ison naapurimme poliittinen järjestelmä kaatui, alkoi välittömästi eriarvoistumiskehitys, jonka vihaisista hedelmistä joudumme tänäkin päivänä kärsimään.

Sata vuotta sitten Suomi sai itsenäisyytensä maailmanhistoriallisesti erittäin kiivaassa vaiheessa. Kävimme toistemme kimppuun raivolla, jota Euroopassa on harvemmin nähty. Tänä päivänäkin suurin ongelma suomalaisessa yhteiskunnassa on luottamuksen mureneva tila. Mikäli haluamme säilyä seuraavat sata vuotta yhdessä, on eriarvoistumisen syihin käytävä voimakkaalla otteella. Muuten Suomen ulkopuolelta tulevat ihmiset joutuvat sijaiskärsijän rooliin ja heikoimmat kääntyvät toisiaan vastaan.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Pääministeri Sipilä, olet taas väärässä

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä haluaa, että eduskunnassa käydään ajankohtaiskeskustelu seksuaalisesta häirinnästä. Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja on puolueen presidenttiehdokas, kansanedustaja Tuula Haatainen.

Seksuaalinen häirintä on noussut valtavaksi maailmanlaajuiseksi puheenaiheeksi erityisesti #MeToo-kampanjan johdosta, jonka käynnisti amerikkaisnäyttelijä Alyssa Milano. Hollywoodissa kampanjan laineet ovat jo kaataneet muun muassa raskaista rikoksista syytetyn elokuvatuottaja Harvey Weinsteinin ja Oscar-palkitun näyttelijän Kevin Spaceyn. Monet muutkin (mies)tähdet ovat kohun polttopisteessä.

”Kun koko Suomi puhuu asiasta, kansanedustajat ja eduskunta eivät voi vaieta. Siksi on aika, että seksuaalisesta häirinnästä ja sen kitkemisestä käydään parlamentaarinen keskustelu. Keskustelun jälkeen on johtopäätösten ja tekojen aika”, perustelee Haatainen aloitteessa.

Jo pari viikkoa sitten Haatainen haastoi kaikki presidenttivaalien ehdokkaat puoluevaltuuston yhteydessä.

”Haluan haastaa kaikki presidenttiehdokkaat siihen, että teemme kaikkemme sen eteen, että seksuaalinen häirintä kitketään.”

Hakkaraisen mukaan seksuaalisesta ahdistelusta ei tarvitse välittää, koska ”eihän siitä jälkeä jää”.

Suuren mediahuomion keskellä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ainakin varomaton kommentti aiheesta herätti närkästystä viime viikon loppupuolella. Sipilä ei allekirjoittanut näkemystä, jonka mukaan kampanja seksuaalista häirintää vastaan ei olisi Suomessa herättänyt tarpeeksi keskustelua.

”Ei sitä missään tapauksessa Suomessakaan ole ainakaan vähätelty, en ole tällaista kuullut kenenkään suusta.”

Tällaisella lausunnolla Sipilä todistaa ainakin sen, ettei ole noteerannut esimerkiksi perussuomalaisten varapuheenjohtajan, kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen kommenttia. Hakkaraisen mukaan seksuaalisesta ahdistelusta ei tarvitse välittää, koska ”eihän siitä jälkeä jää”.
Sosiaalisessa mediassa varsin vieras Sipilä voisi lukea vielä surkeampaa näkökulmaa asiaan, jos hän tai avustajansa kiireiltään ehtisivät. Kannattaa tutustua aihetunnisteeseen #metoo.

Jotain Suomessa piilevistä asenteista koko asiaa kohtaan tiivistyy siinäkin Yleisradion jutussa, joka otsikoitiin ”A-teeman vieraiden vinkit: Näin flirttailet syyllistymättä seksuaaliseen häirintään”. Jonkinlaisena kuluttajaneuvonnallisena vinkkijuttuna vakava asia on vaarassa banalisoitua.

”Jokaisella ihmisellä on oikeus elää ilman häirintää. Tässä on kyse jokaisen ihmisen turvallisuudesta”, tiivistää presidenttiehdokas Haatainen ydinviestin.

SDP:n ehdottoman ajankohtaiskeskustelun järjestämisestä päättää eduskunnan puhemiesneuvosto. Eduskuntakaan ei ole vapaa vyöhyke ahdistelusta. Turha luulla.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Näin Suomea tyhmennetään – huhhuh!

Suomen kaltainen pieni maa elää osaamisesta. Näin on meillä uskottu, mutta miksi nyt eivät hälytyskellot soi? Suomen Pisa-menestys rapisee, ja yhä harvempi nuori on kiinnostunut ylioppilastutkinnosta. Tämä näkyy jo korkeakoulutettujen määrissä. Suomi kuuluu enää OECD-maiden keskikastiin 30-vuotiaiden koulutustasossa. Suomessa oli vielä 2000-luvun alussa maailman koulutetuin väestö. Koulutustason lasku on poikkeuksellista länsimaissa.

Tässä tilanteessa hallituksen koulutusuudistukset – eli oletus, että vähemmällä rahalla saadaan parempaa koulutusta – tuntuvat Suomen kaltaisessa maassa valtavalta riskiltä. Hallitus on leikannut ja leikkaa läpi koko koulutusjärjestelmän peruskouluista korkeakouluihin saakka.

Niiden välissä myös toisen asteen koulutus on myllerryksessä. Moni asiantuntija onkin todennut, että ammatillisessa koulutuksessa on alkamassa ihmiskoe, jossa lähiopetusta tarvitsevat nuoret työnnetään etäopiskeluun ja yrityksiin oppimaan. Myös yritysmaailma on ainakin toistaiseksi suhtautunut epäillen siihen, että yrityksille työnnettäisiin osavastuu nuorten kouluttamisesta.

Melkoinen muutosvauhti, kun koululaitosta uudistettiin vasta viime hallituskaudella.

Lisäksi hallitus yrittää vielä tällä kaudella ajaa läpi peruskouluun Oppiminen uudistuu -hankkeen, uusi lukio -hankkeen ja esityksen uudeksi yliopistolaiksi. Huhhuh. Melkoinen muutosvauhti, kun koululaitosta uudistettiin vasta viime hallituskaudella.

Samaan aikaan enemmän kuin joka kymmenes nuori 15–29-vuotiaiden ikäluokasta on vuosittain työn ja koulutuksen ulkopuolella. Lisäksi vuodesta 2010 alkaen on työelämässä olevien 25–64-vuotiaiden korkea-asteen koulutuksen saaneiden määrä ollut laskussa.

Hallituksen säästöpuheet ovatkin onttoa retoriikkaa. Velkaantumista ei ole saatu kuriin, eikä kiky tai työttömien kepillä työntö ole heilauttanut vielä taloutta tai työllisyyttä merkittävästi parempaan suuntaan.

Suomessa on edelleen lähes 100 000 alle 30-vuotiasta pelkän peruskoulun varassa.

Koulutus olisi tehokasta työttömyyden ja talouden hoitoa, mutta tämä ei ilmeisesti sovi hallituksen ideologiaan. Maailmalta – ja Suomesta – löytyy paljon tutkimustietoa siitä, että matala koulutustaso vaikeuttaa etenkin nuorten miesten työllistymistä. Suomessa on edelleen lähes 100 000 alle 30-vuotiasta pelkän peruskoulun varassa. Korkealentoisten visioiden asemesta yksi koulutuksellinen ja täsmätoimi olisi SDP esittämä oppivelvollisuusiän nostaminen 18 vuoteen. Aikanaan esitys tyrmättiin epäortodoksisena.

Nyt muistakin puolueista on alkanut nousta esitystä tukevia näkemyksiä. Jos vertaa koulutustason vaikutusta, niin jo koulutustason nosto perusasteesta toiseen asteeseen parantaisi Suomen työllisyyttä merkittävästi. Koulutus myös pidentää työuria – ja samalla yhteiskunnan verotulot kasvavat. Pelkän perusasteen varassa olevien työura on noin kymmenen vuotta lyhempi kuin paremman koulutuksen saaneilla.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Puolustusministeri ryskää myös historian valkopesijänä – kuvasi Lapuan liikkeen muilutuksia ”kansanhuumorilla ryyditetyksi hevosenleikiksi”

Jussi Niinistölle ”suursotaharjoitus” on muodostunut henkilökohtaiseksi missioksi. Puolustusministeri sooloilee siihen malliin, että meno hämmästyttää niin oikealla kuin vasemmalla. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan hän näyttää ryskäävän toimessaan kuin elefantti posliinikaupassa.

Reaktioista päätellen ehdotus tuli yllätyksenä, ainakin ministeriön ulkopuolella. Harjoituksesta ei ollut puhuttu ulkopolitiikan johdon kesken, kuten on ollut tapana.

Presidentti Sauli Niinistön mukaan asiassa on edettävä rauhallisesti eduskunnan protokollan mukaan. Myös pääministeri Juha Sipilä toppuutteli kabinettinsa malttamatonta jäsentä jäitä hattuun -tyyppisellä kommentilla.

Suuren sotaharjoituksen valmisteleminen ei voi olla ilmoitusasia. Kuten ei kutsun esittäminen Yhdysvaltain puolustusministerille. Hankkeet pitäisi käsitellä laajemmalla pohjalla ennen kuin niiden kanssa rymistellään julkisuuteen. Sitä kutsutaan parlamentarismiksi.

Sosialidemokraateista menettelytapaan ovat Rinteen ohella puuttuneet presidenttiehdokas Tuula Haatainen ja useat muut kansanedustajat. Ylen A-studiossa puolustusvaliokunnan jäsen Sirpa Paatero puhui sooloilusta.

– Koko päätöksentekojärjestelmää täytyy hämmästellä, Paatero totesi.

”Ei tämä mikään Jussi Niinistön kotiteatteri voi olla.”

Kritiikkiä tuli myös hallituksen sisältä. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) painotti, että harjoituksista päättäminen ei voi olla pelkästään puolustusministerin asia.

– Ei tämä mikään Jussi Niinistön kotiteatteri voi olla, Kanerva näpäytti.

Ilmeisesti Niinistön ajattelussa hanke on runnottava vähintään paperilla liikkeelle niin kauan kuin ministeripäiviä riittää. Huolelle salkun pysymisestä on perustetta. Kun kannatus makaa gallupien mukaan 1–2 prosentin välillä, saattaa sinisen ryhmän hallitustaival päättyä jo seuraavan sote-kriisin iskiessä.

Kiireessä koukataan marssijärjestyksestä piittaamatta, ohituskaistaa käyttäen.

Tasavallan ensimmäinen presidentti K. J. Ståhlberg sai hänkin osansa ”juurevasta kansanhuumorista”.

Ryskääminen palauttaa mieleen, että puolustusministeri hallitsee myös menneisyyden valkopesun. Lapuan liike -kirjassaan hän kuvaa kyydityksiä ”usein vielä juurevalla kansanhuumorilla ryyditetyksi hevosenleikiksi”.

1930-luvun oikeistoradikalismista oli huumori kaukana. Kyse oli poliittisesta terrorista, jossa syntyi kuolonuhreja. Muilutettuja pahoinpideltiin raa’asti.

Synkkään listaan kuuluvat kansanedustajien sieppaus perustuslakivaliokunnasta, korkeimmassa valtiollisessa asemassa olleen sosialidemokraatin, eduskunnan varapuhemies Väinö Hakkilan kyyditys sekä Heinäveden kunnallislautakunnan puheenjohtajan, sosialidemokraatti Onni Happosen murha.

Edes maltilliset porvarit eivät olleet rauhassa Lapuan lailta. Jopa tasavallan ensimmäinen presidentti K. J. Ståhlberg sai osansa juurevasta ”kansanhuumorista”, kun juopuneet lapualaiset muiluttivat hänet puolisoineen kohti itärajaa.

Tekojen vähättelyllä lähestytään sinimustaa tulkintalinjaa ja terrorin ihailua. Se on myös loukkaus uhrien muistoa ja elämäntyötä kohtaan.

Demokraatti