Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS: Hallituspuolue perussuomalaisilla yhteyksiä ainakin viiteen äärioikeistolaiseen ryhmään

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen on toistuvasti kiistänyt yhteytensä äärinationalistisiin liikkeisiin. Helsingin Sanomat löysi niitä kuitenkin useita.

Helsingin Sanomat julkaisi tiistaina illalla koosteen perussuomalaisten – entisten ja nykyisten – yhteyksistä tai tuesta suomalaisiin äärinationalistisiin liikkeisiin.

Lehti löysi suoria tai epäsuoria yhteyksiä ainakin viiteen ryhmittymään.

Radikaalein liikkeistä on Suomen vastarintaliike (SVL). Sen jäsenillä on lukuisia väkivaltatuomioita, ja liike vannoo Hitlerin kansallissosialismin nimeen. Se on viime aikoina ollut näyttävästi esillä mm. Helsingin asema-aukion kuolemantapauksen kautta.

SVL:n tärkein linkki perussuomalaisiin on HS:n mukaan kansanedustaja Olli Immonen (ps.) Immonen on esiintynyt SVL:n aktiivien kanssa ainakin äärioikeiston tapahtumassa Eugen Schaumanin muistomerkillä kesällä 2015.

Immonen jakoi HS:n mukaan Facebookissa kuvan, jossa on hänen lisäkseen yhdeksän SVL:n jäsentä.

Schaumanin patsaalla oli myös Espoon kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Teemu Lahtinen (ps). Kuvassa Lahtisen vieressä seisoo asema-aukiolla tapahtuneesta pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta epäilty SVL:n helsinkiläisaktiivi, HS kirjoittaa.

Kansanedustaja Juho Eerolan (ps.) entinen avustaja Ulla Pyysalo on lehden tietojen mukaan hakenut SVL:n jäseneksi. Eerola tuki Pyysaloa kohun aikana.

Lisää aiheesta

Lehti luettelee lukuisia muitakin entisiä ja nykyisiä perussuomalaisia, jotka ovat ovat tavalla taikka toisella olleet mukana tukemassa tai kannattamassa äärinationalistisia liikkeitä.

SVL:n lisäksi perussuomalaisille on ollut tiiviitäkin yhteyksiä on ollut Suomen Sisuun, Soldiers of Odiniin, Rajat kiinni -liikkeeseen ja  Suomi ensin-liikkeeseen.

Perussuomalaiset ovat toistuvasti pyrkineet kiistämään yhteytensä äärinationalistisiin liikkeisiin. Viimeksi Olli Immonen julkaisi Facebookissa väitteen, jonka mukaan hän ei tunne ketään näiden liikkeiden, ei ainakaan SVL:n jäseniä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE