Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

HS-vuotojupakka jatkuu – korkein valtiojohto koolla – lehti julkaisee kohutoimittajilta lisää

Tästä jupakka alkoi ja jatkuu ties kuinka pitkään.

Hallitus ja presidentti saavat tänään raportin Helsingin Sanomien tiedustelu-uutiseen liittyvästä tietovuotoasiasta. Hallituksen on määrä saada selvitys ainakin puolustus- ja sisäministeriöltä. Raportti tulee tiedoksi myös presidentti Sauli Niinistön johdolla kokoontuvaan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen valiokuntaan.

Raporttia ovat olleet laatimassa puolustusvoimien tiedustelu ja keskusrikospoliisi.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan nyt on arvioitava, onko tietovuodosta syntynyt jotain vahinkoa ja mistä vuoto on peräisin. Tärkeää on myös katsoa, onko lainsäädäntö ajan tasalla, pääministeri kertoi eilen.

Lehden uutinen perustui osin salaisiin asiakirjoihin. HS jatkaa tänään kirjoitteluaan aihepiiristä. Salaisiin lähteisiin ei enää vedota. “Suomi pääsee uusien tiedustelu­lakien myötä käsiksi Venäjältä kaapelien kautta tulevaan tietoon”, kuuluu lehden pääväittämä tänään. Muutoin tausta-artikkeliksi luonnehdittava juttu sisältää pääosin siteerauksia jo julkaistuista lähteistä.

Poliisi kertoi eilen, että Puolustusvoimien Viestikoekeskusta koskevaa uutista tutkitaan epäiltynä turvallisuussalaisuuden paljastamisena ja virkasalaisuuden rikkomisena.

STT, Demokraatti

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE