Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

HUSin ex-toimitusjohtaja Aki Lindén esittää arvion korona-Suomesta: ”Rohkea väite, mutta seison sen takana”

Lehtikuva

SDP:n kansanedustaja, HUSin entinen toimitusjohtaja Aki Lindén arvioi, että koronatartuntojen eksponentiaalinen kasvu on jo hidastunut.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Lindén kirjoittaa Twitter-tilillään.

”Rohkea väite, mutta seison sen takana: koronaepidemia laajenee vauhdilla Suomessa, mutta eksponentiaalinen kasvu on jo hidastunut. Toimenpiteet purevat, mutta silti niitä tarvitaan yhä lisää. Testit + eristys + hyvä hoito.”

Eilen Lindén kertoi eilen lauantaina sosiaalisessa mediassa vierailustaan Singaporessa tammikuussa yksityisellä matkalla. Maasta on tullut esimerkki koronavastaisessa taistelussa. Lindén listasi kuuden kohdan listan syitä, miten ja miksi maa onnistui paremmin kuin moni muu maa.

”Etsitään matalalla kynnyksellä sairastuneet: testataan, testataan, testataan. Ei umpimähkään kaikkia ja sattumalta, mutta kohdennetusti oireilevia ja erityisesti terveydenhuollon henkilöstöä”, Lindén muun muassa kirjoittaa.

Hän näkee keskeiseksi myös sen, että  kaikki sairastuneet eristetään sairaaloihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

DEMOKRAATTI

Kotimaa
29.5.2020
Kaarlo Simojoki on hoitanut satoja alkoholisteja, huumeiden käyttäjiä ja peliriippuvaisia: ”Oletko nähnyt yhtään tukikonserttia juoppojen puolesta?”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE