”Virallisen” historiankirjoituksen mukaan näin kävi siksi, että hän valehteli eduskunnalle. Olen tästä asiasta edelleen eri mieltä. Toiseksi häntä syytettiin vehkeilystä tasavallan presidentin selän takana erityisavustaja Martti Mannisen kanssa. Manninen faksasi hänelle koosteita ulkoministeriön salaisista Irak-asiakirjoista, joita Jäätteenmäki käytti pääministeri Paavo Lipposta vastaan vaalitaistelussa. Tässäkin totuus on huomattavasti monivivahteisempi, Timo Laaninen kirjoittaa tänään ilmestyneissä poliittisissa muistelmissaan Keskustan kuiskaaja – vuoteni politiikassa (Kirjapaja 2021).

Keskustan puoluesihteerinäkin palvellut Laaninen toimi tuona aikana pääministeri Jäätteenmäen erityisavustajana. Erityistä uutta faktaa Laaninen ei kirjassaan Irak-gateen tuo, mutta hänellä on yhä paljon hampaankolossa. Irak-asia oli alusta lähtien poliittinen kysymys, hän kirjoittaa. Tämän jälkeen asiakysymyksissä hän jää kuitenkin vain vihjausten tasolle.

Laaninen kuvaa kirjassaan, että Jäätteenmäki oli kertonut hänelle ”joskus helmikuun lopulla”, että Manninen lähetteli hänelle fakseja. Itse Laaninen sanoo muistavansa nähneen vain yhden faksin ennen eduskuntavaaleja 6.3. Varsinainen Irak-skandaali käynnistyi kunnolla vaalitentissä 6. maaliskuuta 2003. Tuolloin Jäätteenmäki esitti silloista pääministeriä Paavo Lipposta (sd.) kohtaan syytöksiä, joiden mukaan Lipponen olisi liittänyt Suomen Irakin sotaa tukeneeseen liittoumaan.

Valaistusta kaipaavat vielä monen toimijan roolit ja motiivit. Odotan esimerkiksi Lipposen muistelmia ja Erkki Tuomiojan päiväkirjojen julkaisua vuodelta 2003. Presidentti Tarja Halonenkin on kertonut vasta kovin ylimalkaisesti tapahtumien kulusta. Kaikkein suurin mysteeri minulle on edelleen Martti Mannisen toiminta. Minun oli ja on edelleen mahdoton ymmärtää, miten hän saattoi toimia presidentin selän takana. Lähdin siitä oletuksesta, että hänellä oli jonkinasteinen lupa informoida Jäätteenmäkeä. En hyväksy myöskään usein toistettua väitettä, että Manninen olisi ollut keskustan ”myyrä” eli ilmiantaja presidentin kansliassa. Hän piti yhteyttä muihinkin puolueisiin, Laaninen kirjoittaa.

Laanisen kirjan julkaisutilaisuus pidettiin tänään keskustan puoluetoimistolla Helsingissä. Irak-asia nousi sielläkin mediakysymyksissä esiin. Mitään konkretiaa vihjauksilleen Laaninen ei kuitenkaan täälläkään tuonut esiin.

Median kysymyksiin hänen Haloseen kohdistamista väitteistä Laaninen vastasi muistuttaen, että Halonen kirjassaan hyvin jyrkästi torjuu sen, että olisi tiennyt Mannisen faksaamisesta.

– Ei minulla ole mitään edellytyksiä asettaa kyseenalaiseksi, mitä hän itse on asiasta kertonut. En väitä enkä syytä, vain ihmettelen, Laaninen sanoi.

Laaniselta kysyttiinkin, miksi hän sivuuttaa kirjassaan Irak-vuodossa käydyn oikeudellisen prosessin ja käsittelee vain poliittista puolta.

– Oikeudellinen puoli on minusta niin perusteellisesti käsitelty, että en siihen halunnut palata, vaan palauttaa mieliin, mistä substanssin osalta oli kysymys. Kysymys oli Suomen suhtautumisesta Irakin kriisiin. Siinä oli näkemysero olemassa, Laaninen sanoi Jäätteenmäen kantoja puolustaen.

Jäätteenmäki antoi kuuluisan pääministerin ilmoituksensa eduskunnalle kesäkuun 18. päivänä kello 10 alkaneessa istunnossa. ”En ollut pyytänyt, ja ne tulivat minulle yllätyksenä”, hän lausui Mannisen fakseista. Laaninen katsoo siis yhä, että kaikki Jäätteenmäen lausuma oli totta.

Laaninen ei joutunut Irak-vuodon takia itse koskaan poliisikuulusteluihin.

– Ajattelen niin, että se johtui siitä, että juristi Jäätteenmäki suojelee minua. Hän tunsi poliisin menettelytavat. Aina kun jokin uusi nimi mainitaan, poliisi menee tämän henkilön puheille. Jäätteenmäki ei minun nimeäni maininnut. En minä muuta selitystä tähän keksi. Siksi toisekseen, mitäpäs kertomista minulla olisi ollut. En minä niitä fakseja ollut nähnyt enkä Mannisen kanssa ollut missään keskusteluissa mitä nyt hallituksen nimityspäivänä häntä pikaisesti näin siellä presidentin linnassa.

Demokraatti kysyi Laaniselta, milloin hän itse tiesi, että Jäätteenmäki saa fakseja.

– Niin kuin tuossa kirjassa kerron niin Jäätteenmäeltä kuulin joskus, se oli varmaan jotakin helmikuun loppupuolta, että hänelle on Manninen lähetellyt fakseja. Ainoa faksi, jonka itse näin ennen vaaleja oli se, jonka hän MTV:n Studiolla näytti (6.3.2003).

Tiedettiinkö keskustan johdossa fakseista silloin laajemmin vai pidittekö omana tietonanne, että fakseja tulee?

– En tietenkään kenellekään kertonut siitä. Puheenjohtaja siitä vaan minulle oli ohimennen maininnut. Se oli tietysti tarkoitettu vain minun tietooni. Ei siitä keskusteltu. Sitten myöhemmin puolueen kokouksissa oli toki esillä. Mutta silloinkin vain aika yleisellä tasolla Jäätteenmäki kertoi, että hänellä on taustatietoa. Mutta itse näistä papereista vissiin tarkemmin puhuttiin vasta sitten, kun iltapäivälehdet alkoivat niistä kirjoitella.

Eli Jäätteenmäki ei aiemmin puolueen johdolle kertonut, että hän saa presidentin kansliasta vai kertoiko hän, että hän saa sieltä aineistoa?

– Ei.

Vasta sitten kun lehdet alkoivat kirjoitella?

– Pitäisi palautella mieleen vähän tarkemmin, mitä tuolla puolue-elinten kokouksessa puhuttiin, mutta ei näistä fakseista. Oikeastaan vasta sitten näissä tutkimuksissa, kun poliisi sitä asiaa selvitti, niin koko laajuudessaan se asia tuli vasta sitä kautta julkisuuteen.

Jäätteenmäen on julkisuudessa kerrottu selostaneen tilannetta 7.3. keskustan työvaliokunnassa, minkä jälkeen melko pian iltapäivälehdet alkoivat julkaista muistiotietoja.

Laaninen kertoo pitävänsä sitä hetkeä, jona SDP:stä tuotiin pian pääministerin ilmoituksen 18.6. jälkeen keskustan eduskuntaryhmälle lappu ”suurimpana nöyryytyksenä puolueen historiassa”. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Backmanin kirjoittamassa vaadittiin pääministeri Jäätteenmäen tekevän johtopäätökset saman päivän aikana. ”Muuten kuten keskusteltu eli lyhyen kaavan mukaan vain pääministerin vaihdos, ei muita muutoksia”, Backmanin lyhyt viesti päättyi.

Timo Laanista julkaisutilaisuudessa haastatellut toimittaja Riikka Uosukainen kysyi Laaniselta, näkyivätkö nämä muistot vielä Antti Rinteen (sd.) pääministerieroon johtaneissa tapahtumissa vuosia myöhemmin.

– En minä usko, että näillä asioilla olisi sellaista yhteyttä kuin julkisuudessa silloin Rinteen eron yhteydessä spekuloitiin. Olihan siinä jo kaikki ihmiset ehtineet vaihtua moneen kertaan. Toki puolueilla on oma dna:nsa ja kollektiivinen muistikin. Mutta kyllä ne olivat erilaisia tilanteita ja tapauksia. Jokin tällainen kollektiivinen muisti varmaan kuitenkin jollain tasolla, voihan se vaikuttaa. En osaa sanoa. Mutta en minä näitä tapauksia kytkisi toisiinsa, Laaninen pyöritteli

Laaninen kertoi muistelmissaan myös katkelman prosessista, jolla Juha Sipilä (kesk.) päätyi pyytämään hallitusneuvotteluihin kokoomuksen SDP:n sijaan vuonna 2015.

– Kokoonnuimme Sipilän johdolla keskiviikkoiltana 6. toukokuuta Sibelius-Akatemian tiloissa. Paikalla olivat puolueen sääntöjen mukaiset hallitusneuvottelijat eli Sipilän lisäksi varapuheenjohtajat Annika Saarikko, Juha Rehula ja Anu Vehviläinen, puoluesihteeri, puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen ja varapuheenjohtajat Tuomo Puumala ja Anne Kalmari. Keskustelimme hallitusneuvottelujen tilanteesta ensin laajemmin. Sitten Sipilä ehdotti suljettua lippuäänestystä hallituspohjasta. Lappuun saisi kirjoittaa kokoomus tai SDP. Itse äänestin kokoomusta. Sipilä keräsi laput ja laski äänet. Kokoomus sai viisi ja SDP neljä ääntä…Sipilä lähti näillä eväillä jatkamaan tunnustelujaan ja kertoi niiden tuloksen kaikille eduskuntaryhmille torstaina 7. toukokuuta. Ennen kaikkien ryhmien kokoontumista hän kutsui keskustan neuvottelijat koolle ja kertoi haluavansa muodostaa hallituksen perussuomalaisten ja kokoomuksen kanssa, Laaninen kuvaa.

Vastausta kysymykseen, mitä olisi tapahtunut, jos äänet olisivat menneet toisinpäin SDP:n eduksi, pitää Laanisen mukaan kysyä Sipilältä.

– Varmaan olisi jatkettu vielä. En tiedä, mitä sitten olisi tapahtunut, miten olisi menetelty. Tämä vain kuvastaa, että ne vaihtoehdot olivat aidosti auki ihan loppuun saakka, Laaninen sanoo.