Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Urheilu

Itävallan hallitus antoi luvan: F1-kausi voi hyvinkin alkaa 5. heinäkuuta

LEHTIKUVA / AFP Erwin Scheriau

Koronapandemian pahasti sotkema formula 1 -sarja on saanut Itävallan hallitukselta luvan aloittaa kautensa 5. heinäkuuta Spielbergistä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Siellä on määrä ajaa kaksi kilpailua, joista jälkimmäinen on 12. heinäkuuta. Molemmat kisat ajettaisiin ilman yleisöä.

Itävallan terveysministerin Rudolf Anschoberin mukaan kisojen järjestämiselle näytettiin vihreää valoa, koska F1-järjestäjät ”esittivät täydellisen ja ammattitaitoisen suunnitelman” taistelussa koronaviruksen leviämistä vastaan.

F1-kauden oli määrä alkaa Australian Melbournessa maaliskuun puolivälissä, mutta kilpailu peruttiin.

Alkuperäisestä kisakalenterista peräti kymmenen gp:tä on siirretty tai peruttu koronavirustilanteen takia.

F1-sarjan pomo Chase Carey on ilmoittanut, että tällä kaudella on mahdollista ajaa 15–18 kilpailua.

Epäselvää on, pystytäänkö esimerkiksi Silverstonessa ajamaan kahta kaavailtua gp:tä, koska Britannian hallituksen määräyksestä kaikki maahan saapujat joutuvat kahden viikon karanteeniin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE