Hän ei puhunut vain Ukrainan, vaan myös Euroopan yli. Trump on kertonut pitäneensä yhteyttä Putiniin myös Bidenin hallinnon aikana. On vaikea kuvitella, että asialistalla olisivat olleet vain Ukrainaan liittyvät asiat.

Suomessa, Puolassa sekä Baltiassa pienempien maiden yli käydyt neuvottelut ja mahdolliset sopimukset tuovat väistämättä mieleen vuoden 1939 Molotov-Ribbentrop -sopimuksen, jossa natsi-Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Euroopan reuna-alueita keskenään.

Oman sävynsä tähän pahimman aavisteluun antaa Trumpin edelleen jatkuva tapa antaa kovista puheista huolimatta periksi Putinille.

Asioita siis saa ja pitää mennä pysyvästi rikki, eikä YK:sta, kansainvälisestä oikeudesta tai sopimusperäisestä järjestyksestä tarvitse enää välittää.

Trumpin sääntöihin kuitenkin kuuluu se, että häntä ei saa julkisesti kritisoida. Jos niin tekee, kosto on nopea ja kova.

Trumpia vastaan nousseiden republikaanien poliittisia ruumiita on tehty varoittaviksi esimerkeiksi. Mutta he jotka ovat ymmärtäneet nöyrtyä ja pitää sen jälkeen kriittiset mölyt mahassaan, ovat päässeet takaisin armoihin.

Ulkopolitiikassa ei tällaista pakottamista ole ainakaan vielä nähty, sillä toistaiseksi kaikki maat ovat nöyrtyneet Trumpin uhkailujen edessä.

Jopa Ukrainan presidentti joutui puhumaan positiiviseen sävyyn siitä, miten Trump ilmoitti Ukrainan alueiden luovuttamisesta ja Nato-jäsenyyden mahdottomuudesta.

Tämä sama nöyristelyn tarve pätee vastedes myös liittolaisten, mukaan lukien Suomen valtiojohtojen käytökseen.

TRUMP KAIPAA tunnustusta ja kunniaa poikkeuksellisen kovasti. Edellisellä valtakaudellaan avustajat toimittivat hänelle päivittäisen koostekansion, jossa oli hänen kannaltaan positiivisia otsikoita ja näyttäviä kuvia.

Kaikkein kirkkain kruunu Trumpille olisi Nobelin rauhanpalkinto.

Presidentti haluaa näyttää voittajalta, oli tulos oikeasti mikä tahansa.

Kun hän uhkasi Meksikoa ja Kanadaa tulleilla, jotka olisivat syösseet valtiot syvään lamaan, ne kiirehtivät kertomaan toimivansa kuten Trump tahtoo. Käytännössä kysymys oli jo päätettyjen asioiden vahvistamisesta – ja suostumisen esittämisestä.

Jotain vastaavaa voi EU joutua tekemään, jos ja kun Trump ottaa Euroopalle määrättävät tullit työn alle.

Tässä kohtaa pitää ottaa mahdollisuutena se, että Trumpin tavoitteet eivät läheskään aina ole Yhdysvaltain etu.

MIKÄLI EUROOPPA haluaa oikeasti ottaa enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan ja ylipäätään asemastaan maailmassa, sen pitää pystyä tekemään kovia päätöksiä. Niitä taas ei käytännössä voida tehdä nykyisellä rakenteella, EU:n erilaisten etujen kerholla.

EU:n vahvistaminen vaatisi muuntautumista kohti liittovaltiota, jossa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tehdään enemmistöperiaatteella. Aito yhteinen puolustuskin vaatisi väistämättä yhteisvelkaa. Tälle kehitykselle on paljon vastustajia myös Suomen hallituksessa.

Joka tapauksessa Yhdysvaltojen vaatimus Nato-maiden puolustusmenojen rajusta nostamisesta tulevat kalliiksi kaikille. Lisäksi Valkoisessa talossa oletetaan, että lisäraha käytetään nimenomaan Yhdysvalloista ostettuihin aseisiin.

Samalla eurooppalaisten päättäjien olisi nyt oltava johtajia, ohitettava Orbanin ja Ficon kaltaiset häiriköt ja etsittävä uusia keinoja vahvistaa maanosaa poliittisesti ja sotilaallisesti. Jos EU ei tähän kykene, on etsittävä toisenlaisia liittoutumia, joiden avulla turvata eurooppalaisia etuja.

Se, että Saksan ja Ranskan sisäpoliittinen kaaos estää niitä tarttumasta asiaan voi olla paitsi uhka, myös mahdollisuus. Koska Ison-Britannian pääministeri Keir Starmerkaan ei ole osoittanut merkkejä suunnannäyttämishaluista, Euroopan estradilla olisi tilaa jonkun pienemmänkin maan johtajalle.

Trumpin hallinto tuskin katsoo hyvällä turvallisuus- tai muita järjestelyjä, joissa muut maat rakentavat voimaa yhteistyöllä. Trumpilla on Putinin tapaan halu hoitaa asioita kahden kesken, sillä silloin asetelma on epätasaisempi.

VENÄJÄN VUODEN 2021 etupiirivaatimusten ja Ukraina-suurhyökkäyksen jälkeen Nato-jäsenyys tuntui antavan Suomelle perusturvan.

Vaikka puolustusliitossa olemisen merkitys heikentyi juuri, olisimme huomattavasti huonommassa asemassa ilman sitä.

Pidemmällä tähtäimellä Trumpin politiikka tulee todennäköisesti vauhdittamaan Yhdysvaltain kansainvälisen aseman pienentymistä.

Suurin hyötyjä on Kiina, joka voi nyt esiintyä kansainvälisen järjestyksen ja ennakoitavuuden takaajana. Sillä on omat, ikävät taka-ajatuksensa, mutta sen kanssa toimiessa voi ihan toisella tavalla luottaa siihen mitä on sovittu.

Talouden puolella Kiinan etumatka Yhdysvaltoihin kasvaa.

Trumpilla ei ole liittolaisia, hänellä on liikesuhteita, joista pitää saada välitöntä hyötyä.

Tottakai myös liittolaisuudessa kyse on aina molemminpuolisesta hyödystä, mutta sitä hyötyä ei tarvitse aina ulosmitata välittömästi. Tämä tarkoittanee Turmpin kohdalla ikävä kyllä myös sitä, että jos joku tekee korkeamman tarjouksen, vanha liittolainenkin jää kakkoseksi.

Asetelmaa voisi kuvata niin, että maksamme nyt Yhdysvalloille suojelurahaa, vakuutamme Trumpille hänen parhauttaan kaikessa ja toivomme tämän riittävän.

Nyt pelaamme ainakin jonkin aikaa Trumpin säännöillä.