Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

JHL:n Niemi-Laine: Työnantaja haluaa maksattaa koulutusleikkaukset sivistysalan työntekijöillä

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.
Sivistysalan työnantajat haluavat maksattaa hallituksen tekemät koulutusleikkaukset henkilöstön pussista, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sanoo.

Niemi-Laineen mielestä tämä on myös yksityisellä opetusalalla, aikuiskoulutuskeskuksissa ja yliopistoissa käynnissä olevien työriitojen perimmäinen syy.

Sivistysalalla on käynnissä työriita, jossa on annettu kolme lakkovaroitusta. Yliopistoihin lakkovaroituksia on jätetty jo kaksi, yksityiselle opetusalalle ja aikuiskoulutuskeskuksiin yksi. Työntekijäjärjestöt ovat päätyneet lakkovaroituksiin, koska työnantaja ei ole tarjonnut neuvotteluissa kohtuullisia palkankorotuksia, JHL kertoo.

Työnantaja ei järjestön mukaan suostu neuvottelemaan muistakaan työehtojen parannuksista. Työsuhteiden ehtoja ollaan jopa heikentämässä ainakin yksityisellä opetusalalla ja aikuiskoulutuskeskuksissa.

– Ei voi olla niin, että sivistysalan henkilöstö maksaa koulutusleikkaukset muita aloja pienempinä palkankorotuksina ja merkittävinä työehtoheikennyksinä, painottaa JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.

Sivistysalan oppilaitosten koko henkilöstö tekee arvokasta työtä, jolla taataan suomalaisen koulutuksen ja tutkimuksen korkea laatu. Tämä on yhteiskuntamme vahvuus ja hyvinvoinnin elinehto. Esimerkiksi hallinto- ja tukipalveluiden työntekijät ovat merkittävässä asemassa oppilaitosten arjessa. Silloin opetus- ja tutkimushenkilöstö voi keskittyä ydintehtäväänsä.

– Oppilaitosten henkilöstö on yhteisö, jonka toimivaa tiimityötä tahdomme vaalia. Työnantajien pitää muistaa eri ammattiryhmät myös silloin, kun työehdoista sovitaan. Tähän mennessä työnantaja on tarjonnut neuvotteluissa vain ehdotuksia, jotka ovat kuin märkä rätti vasten kasvoja. Työnantaja ei tunnu arvostavan osaavia työntekijöitä lainkaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE