Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Johnsonille kirvelevä tappio, joutuu pyytämään lisäaikaa EU-erolle

Britannian parlamentin alahuone on hyväksynyt ehdotuksen, jonka mukaan pääministeri Boris Johnsonin neuvottelemasta erosopimuksesta voidaan äänestää parlamentissa vasta sopimuksen toimeenpanoa koskevan lainsäädännön valmistuttua.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ehdotuksen teki konservatiivipuolueesta pois potkittu Oliver Letwin yhdessä useiden muiden kansanedustajien kanssa. Alahuone hyväksyi ehdotuksen äänin 322–306.

Johnsonin mukaan sopimusta koskeva lainsäädäntö tuodaan äänestykseen ensi viikolla.

Brittimediat kertoivat aiemmin tänään, että jos Letwinin aloite menee läpi, hallitus lähettäisi kansanedustajat kotiin eikä sopimuksesta äänestettäisi.

Letwin itse kannattaa Johnsonin neuvottelemaa erosopimusta mutta halusi varmistaa, ettei Britannia ajautuisi kuun lopussa sopimuksettomaan eroon, jos sopimusta koskevaa lainsäädäntöä ei saataisi hyväksytyksi siihen mennessä.

Nyt laki velvoittaa Johnsonia pyytämään lisäaikaa EU-erolle. Sovun sopimuksesta olisi pitänyt syntyä tämän päivänä aikana, ja koska näin ei käy, Johnsonin on pyydettävä eropäivän siirtämistä.

Johnson kuitenkin sanoi äänestyksen jälkeen, ettei aio pyytää Brysseliltä lisäaikaa. Hänen tulkintansa mukaan laki ei häntä siihen velvoita.

Lisää aiheesta

Moneen kertaan siirretty brexit-määräpäivä on tällä hetkellä 31. lokakuuta.

Pohjois-Irlannissa noudatettaisiin tiettyjä EU:n sisämarkkinoiden sääntöjä.

Päivitetyn erosopimuksen myötä Pohjois-Irlanti jäisi Britannian tullialueeseen ja hyötyisi Britannian neuvottelemista uusista kauppasopimuksista, mikä on ollut Britannian vaatimus.

Britannia ja EU ovat sopineet mekanismista, jolla varmistettaisiin, ettei Pohjois-Irlannin ja Irlannin rajalle tarvita rajatarkastuksia. Britannian on sopimuksen mukaan perittävä EU:n tullit sellaisilta kolmansista maista tulevilta tuotteilta, jotka saattavat päätyä EU:n markkinoille.

Pohjois-Irlannissa noudatettaisiin tiettyjä EU:n sisämarkkinoiden sääntöjä.

Alun perin Britannia ja EU pääsivät sopuun erosopimuksesta jo viime joulukuussa. Valmis erosopimus on sen jälkeen tyrmätty Britannian parlamentissa kolme kertaa.

Jos sopimus hyväksytään, edessä on pitkiä ja työläitä neuvotteluita siitä, miten EU:n ja Britannian suhteet järjestetään tulevaisuudessa.

Jos Britannia eroaa EU:sta, jäljelle jää 27 jäsenmaata.

Uutista päivitetty klo 17.12 ja 17.35.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE