Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Jokainen päivä luo uusia riskejä” – konkaripoliitikko kiirehtii uusia tiedustelulakeja

Turun tori täyttyi muistokynttilöistä ja kukista viime elokuun lopulla.

Kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) kiirehtii tieudstelulainsäädännön uudistamista.

Hän uskoo, että Turun puukkoisku olisi ollut estettävissä, jos laki olisi ollut tuolloin voimassa. Esitutkinnan mukaan epäillyn puhelimesta löytyi kuvia ja videoita Isisistä.

– Hän kertoi aloittaneensa Isis-materiaaliin tutustumisen kolme kuukautta ennen tekoja. Uudella tiedustelulainsäädännöllä olisi saatettu estää tämäkin tragedia, kun viranomaiset olisivat voineet huomata vastaavanlaisen toiminnan ajoissa, Salolainen huomauttaa.

Salolainen ei näe tiedustelulainsäädännön lykkäämiselle perusteita.

Hän painottaa, että terrorismin torjunnassa tiedustelulainsäädännön ajantasaisuus on äärimmäisen keskeistä.

– Useissa maissa on ehkäisty terrori-iskuja toimivalla tiedustelulla, ja siksi sen päivittäminen nykypäivään vastaamaan uusia turvallisuusuhkia on perusteltua.

Salolainen ei näe tiedustelulainsäädännön lykkäämiselle perusteita. Hän vaatii lainsäädäntöä valmiiksi jo tällä vaalikaudella.

Lisää aiheesta

– Jokainen päivä ilman uusia tiedustelulakeja luo periaatteessa uusia riskejä.

Puukotuksissa Turun keskustassa kuoli kaksi suomalaista naista. Haavoittuneista kuusi oli naisia ja kaksi miehiä.

KRP on saanut tutkinnan valmiiksi, ja se siirtyy syyteharkintaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE