Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jussi Halla-aho avautuu kohuloikkauksesta: “Harva normaali ihminen kehtaa valehdella päin naamaa”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kirjoittaa Facebook-sivuillaan päivän loikkausuutisesta. Aiemmin tänään uutisoitiin, että perussuomalaisten Uudenmaan piirin puheenjohtaja Pekka Sinisalo eroaa perussuomalaisista ja liittyy Sininen tulevaisuus -puolueeseen.

“Kuten olen ennenkin sanonut, jokaisella on oikeus valita poliittinen viiteryhmänsä. Kieroilua ja epärehellisyyttä on kuitenkin vaikea ymmärtää. Sinisalo on kesän ja syksyn ajan vakuutellut kyllästymiseen asti uskollisuuttaan minulle ja puoluesihteerille, uusimaalaisille perussuomalaisille sekä kirkkonummelaisille valtuustotovereilleen. Mitään arvopohjaongelmia ei ole noussut esiin.”

Halla-aho julkaisee päivityksessään myös kuvakaappauksia viesteistä, joita hän kertoo vaihtaneensa Sinisalon kanssa.

“Lähestyin Sinisaloa siinä idealistisessa hengessä, että harva normaali ihminen kehtaa valehdella päin naamaa. Jäämme nyt sitten mielenkiinnolla katselemaan, millaisen roolin hän uudessa viiteryhmässään löytää.”

Halla-ahon mukaan Uusimaa on tärkeä vaalipiiri kaikille, mutta Sinisille se on elämän ja kuoleman kysymys.

“Matalan äänikynnyksen vuoksi Uusimaa on ainoa vaalipiiri, josta he voivat realistisesti kuvitella saavansa yhtäkään kansanedustajaa vuoden 2019 vaaleissa. Siksi Uudenmaan perussuomalaisten puhelimet pirisevät tänään kuumeisesti. Kehotan kaikkia ottamaan rauhallisesti. Piiri järjestää syyskokouksen 19.11. ja valitsee itselleen uuden puheenjohtajan.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE