Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

”Kaikki hallituksen lupaukset on petetty” – Antti Lindtman latoi tylyn 6 kohdan listan

Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Hallituksen sote-mallin suurin ongelma koko tämän kolmen vuoden matkan on ollut se, että ”kaikki hallituksen tekemät lupaukset on petetty”, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman totesi eduskunnan täysistuntosalissa.

Topi Juga

– Kaikki aikataulut ovat siirretty moneen kertaan. Luvattiin, että tämä [sote-esitys] lisää tasa-arvoa. No nyt on asiantuntijakuulemisissa käynyt selväksi, että käy päinvastoin. Luvattiin, että kustannukset vähenevät –varmemmin tulee lisäkustannuksia. Luvattiin, että pakkoyhtiöittäminen ei ole ongelma. No se osoittautui ongelmaksi. Luvattiin, että nyt perustuslakiongelmat ovat korjattu. No jälleen kerran, niin ei ollut käyny. Luvatiin, että uudistus tulee voimaan 2019 alusta. No näinhän ei käynyt. Sitten luvattiin, että 2020-alusta ja tänään luvataan, että 2021-alusta, Lindtman latoi.

– Ja aina kun hallitus on lupauksensa pettänyt, niin syy on ollut jonkun muun. Tänään ministeri nimesi syylliseksi eduskunnan. Tällaista hallitusta ei ole nähty.

Miksei salissa saisi puhua myös prosesseista?

Lindtman puhui eduskunnan täysistuntosalissa, missä käsitellään paraikaa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) tekemää pääministerin ilmoitusta sote-uudistuksen lykkääntymisestä. Uudsituksen voimaanastumisen siirtyminen varmistui eilen.

Lindtmanin puheenvuoroa edelsi muun muassa kaikkien eduskuntaryhmien ryhmäpuheenvuorot sekä perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon, kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkosen vastauspuheenvuorot.

Ministerit ja Kaikkonen peräsivät puheenvuoroissaan voimakkaasti oppositiolta sekä etenkin SDP:ltä, miksei puolue esitellyt omassa ryhmäpuheenvuorossaan omaa sote-malliaan, vaan keskittyivät hallituksen haukkumiseen sekä uudistuksen etenemisen prosessiin. Esimerkiksi Saarikko myös vieritti puheessaan syytä sote-uudistuksen lykkääntymisestä eduskunnan harteille.

Lindtman ihmettelikin puheenvuorossaan myös, miksei salissa saisi puhua prosesseista.

– Koko tämä pääministerin ilmoitushan on annettu nimenomaan koko tämän hallituksen prosessin siirtymisestä vuodeksi eteenpäin. Ja iso osa pääministerin puhetta käsitteli nimenomaan tätä prosessia.

Ministeri Saarikko pahoitteli myöhemmin oppositiolta puheenvuoroaan.

– Olen pahoillani, jos koitte puheenvuoroni pääviestin olleen eduskunnan syyllistäminen. Haluan antaa kaiken tukeni sosiaali- ja terveysvaliokunnalle ja sille tärkeälle työlle, jota teette. Sosiaali- ja terveysministeriö tukee kaikin tavoin tätä työtä, Saarikko totesi.

Myös sosialidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne kiinnitti huomiota ministereiden puheisiin.

– SDP on useamman kerran esittänyt vaihtoehdon. Ministeri Vehviläinen, teille minun täytyy sanoa se, että ensimmäinen työ, jonka tämä hallitus teki, oli syrjäyttää oppositio pois tästä valmistelusta täydellisesti, Rinne painotti.

– Te olette halunneet rakentaa tämän lehmänkaupan kokoomuksen ja keskustan välillä, maakunta- ja markkinamallin toteutuksen. Sen takia ette ole halunneet mukaan oppositiota tähän keskusteluun, hän totesi ja viittasi oppositiosta useasti esitettyyn kritiikkiin, jonka mukaan hallitus ei ole valmistellut uudistusta tarpeeksi parlamentaarisesti.

Rinne kiinnitti nosti esiin lisäksi virkamiesten kovan työtaakkan ja valmistelun kiireen. Esimerkiksi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on vaatinut sosiaali- ja terveysministeriötä lopettamaan työaikalain rikkomisen.

– Valmistelu, jota ministeriössä on tehty, on tehty äärimmäisellä kiireellä, liian kiireellä ja täydellisessä poliittisessa ohjauksessa sillä tavalla, että se on käytännössä johtanut ihmisten loppuunpalamiseen ministeriössä.

– Olkaa rehellisiä itsellenne tässä asiassa. Ministeri Saarikko, toivon todellakin, että te olette ymmärtänyt, että sosialidemokraattinen puolue haluaa uudistuksen tehdä tässä yhteiskunnassa liittyen sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kysymys on vaan siitä, että millä tavalla se toteutetaan.

Juttuun on lisätty Rinteen puheenvuorot klo 17:06

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
29.7.2020
Tässäkö on uusi hoitajamitoitus? – kokoomus ajautui Kainuun korpeen EU-politiikkansa kanssa
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE