Ensimmäisellä yrityksellään puheenjohtajuuteen vuonna 2019 Kaikkonen hävisi Katri Kulmunille, jonka myrskyisä taival puolueen johdossa päättyi vuotta myöhemmin.

Tuolloin Kulmunin haastoi, keskustan puheenjohtajuuden Jyväskylän puoluekokouksessa jättävä Annika Saarikko.

Viime kauden jälkeen opposition valinneella keskustalla on mennyt paremminkin. Puolueen johtoon ei ole tungosta. Kaikkosen lisäksi vaalissa on ehdolla vain kuhmolainen kansanedustaja Tuomas Kettunen. Tosin innostuksen puute voi johtua myös puolustusministerin tehtävissä suosiotaan kasvattaneen Kaikkosen ylivoimasta.

– Olen siitä joitakin etymologisia tulkintoja joskus kuullut, mutta en muista niitä, Kaikkonen kertoo Demokraatille puheenjohtajaehdokashaastattelussa.

– Ymmärrän isoisän harmitusta, että sieltä piti lähteä, mutta se on historiaa.

KAIKKONEN on taitava poliitikko median kanssa. Hän osaa katsoa, milloin on aika tulla julkisuuteen, ja juttuihin päätyy usein myös inhimillisesti kiinnostavaa ainesta. Tuoreeltaan esillä on ollut hänen talonrakennusprojektinsa Sipoossa, jonne Kaikkonen hiljattain muutti Tuusulasta.

Sinulla on maine, ettei sinusta hirveästi saa (haastatteluissa) irti.

– Äskeisestäkään kysymyksestä ei saanut. Siitä se lähtee, vaikka kysymys oli kyllä yllättävä! Kaikkonen viittaa kysymykseen sukunimensä alkuperästä.

– Kokeillaan nyt, jos jotakin saisitte irti, hän keventää tyylilleen ominaisesti.

– Olen harkitsevainen. Ollut pitkään politiikassa ja tiedän senkin, että ihan ehdottomia totuuksia ei välttämättä hirveästi ole. Asioilla on usein monta puolta. Otan sen ajatuksissani ja usein puheissanikin huomioon. En ole sillä tavalla mustavalkoinen henkilö.

Kuka sinulle on opettanut julkisuuden hallintaa?

– Kyllä sitä on kantapään kauttakin varmasti harjoiteltu. En mitään erityisiä kursseja ole siihen käynyt. Olen pari kolme kertaa ollut muutaman tunnin esiintymisvalmennuksessa, mutta aika vähäistä se on ollut. Kai sitä tekemälläkin voi jotakin oppia.

KOVIN ärhäkkänä sanankäyttäjänä Kaikkosta ei tunneta. Tämä rooli jäänee eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Antti Kurviselle. Kaikkosella on toki itselläänkin kokemusta ryhmän johtamisesta Sipilän hallituksesta.

Olisiko parempi olla pelätty kuin pidetty Machiavellia mukaillen?

– Oliko se Ruhtinas? Kaikkonen kysyy.

Oli.

– Kyllä sekin on joskus luettu. En tiedä kumpi on parempi, mutta jos saan valita, niin mieluummin olen pidetty kuin pelätty. Pelko ei ole minusta hyvä käyttövoima politiikkaan.

Keskustan ja puolueen puheenjohtajuuden voi sanoa pääministeri Juha Sipilän kauden jälkeen olleen kriisissä. Sipilä johdatti keskustan eduskuntavaalien voittoon vuonna 2015 ja muodosti hallituksen kokoomuksen ja perussuomalaisten kanssa. Meno hallituksessa oli keskustan kenttäväen mielestä liian oikeistolaista. Seuraavat vaalit keskusta hävisi mutta päätti kuitenkin lähteä Antti Rinteen (sd.) hallitukseen. Meno hallituksessa oli keskustan kenttäväen mielestä liian vasemmistolaista.

Antti Kaikkonen olisi valinnut mieluummin opposition. Eduskuntaryhmän johtajana hän ei kuitenkaan pyrkinyt ohjaamaan päätöstä mieleiseensä suuntaan.

– Ajattelin, että päätetään porukalla miten päätetään. Äänestin vastaan, mutta kun selvä enemmistö oli hallitukseen menon puolella, niin sen mukaan mentiin.

Kaikkonen henkilökohtaisesti hyötyi ratkaisusta, koska hänestä tuli suosittu puolustusministeri, joka vei Suomen Natoon. Tuskin on väärin sanoa, että keskusta hävisi mutta Kaikkonen voitti.

MONIEN keskustalaisten kokemusta viime kauden hallitusyhteistyöstä hallitsee pettymys. Kaikkosen mukaan puolueessa toivottiin uutta punamultaa, hyvinvointivaltiota takavuosina rakentanutta SDP:n ja keskustan tehotiimiä. Sen sijaan keskusta sai otsaansa punavihreän leiman ja oli erottamassa pääministeri Antti Rinnettä, jonka tilalle tuli komeetan lailla suosioon noussut Sanna Marin (sd.).

Oliko pääministeri Rinteen erottaminen virhe?

– Ei sitä lekaa, jolla pääministeri erotetaan usein pitäisi käyttää. Tuntui siltä, että meidän porukalla oli luotto ohutta hallituksen toimintakykyyn. Se oli ryhmä- ja puoluejohdon näkemys. Ja sillä sitten mentiin. En lähde jälkiviisauteen siinä asiassa.

Kaikkosen mukaan keskustalla oli Marinin hallituksessa vaikeaa kaikkien kanssa. Puolueen näkemykset talouspolitiikasta ja valtion velkaantumisesta jäivät usein vaille vastakaikua.

– Meillä oli hallitukseen mennessä ajatusta, että hallitus muodostuisi keskustan ja SDP:n hyvälle yhteistyölle, mutta meillä koettiin liian usein, että jäimme yksin muita hallituspuolueita vastaan.

– Ajatuksena oli uusi punamulta. Sitä ei saatu henkisesti lanseerattua eikä ehkä muutenkaan. Siihen onnistuttiin lyömään vihervasemmistoleima ja sillä mentiin.

KAIKKONEN pitää pohdinnan arvoisena kysymystä punamullan kultavuosien SDP:n muuttumisesta punavihreämpään suuntaan.

– Saattaa olla, että viime vuosien demarit on ollut punavihreämpi kuin vaikkapa kaksikymmentä vuotta sitten.

SDP, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP eivät aivan pian istu keskustan kanssa samaan hallitukseen ainakaan, jos Kaikkoselta kysytään.

– Sanoisin, että ei se viiden puolueen kokonaisuus tunnu nyt ainakaan lähitulevaisuudessa houkuttelevalta. Oma arvioni on, että aika paljon saa vettä Vantaassa virrata ennen kuin se voisi olla pöydällä.

Vihervasemmistolaista leimaa iskivät viime kaudella keskustaan erityisesti puolueen lähimmät poliittiset kilpailijat, oppositiossa tuolloin olleet perussuomalaiset ja kokoomus.

– Lyöty leima ei mielestäni ole aivan totta. Politiikassa toisaalta pätee Kekkosen vanha sääntö eli niin on, jos siltä näyttää. Tämänkin kanssa joukkomme tuskaili. En lue keskustan kuuluvan poliittiseen vasemmistoon, vaan se on keskustapuolue.

KESKUSTA on Saarikon johdolla vetänyt oppositiossa yhtäältä politiikkaa, jossa se kritisoi hallitusta ja toisaalta kehuu aina sopivassa raossa. Kansalaisen saattaa tällaisessa viestinnässä olla vaikea ottaa tolkkua, mikä on puolueen oma linja.

Kaikkosen mielestä pyrkimys rakentavaan, tarvittaessa hallitusta sparraavaan oppositiopolitiikkaan erottaa keskustan muusta oppositiosta.

– Silloin, kun hallitus tekee järkeviä päätöksiä varsinkin maan turvallisuuden tai talouden suhteen, niin hallitusta voidaan ja pitää tukea. Tämän lisäksi löytyy iso nippu asioita, joissa on varmasti eroja ja tulemme haastamaan hallitusta.

Keskusta jakaa hallituksen kanssa tavoitteen velkaantumisen hillitsemisessä mutta keinoissa on Kaikkosen mukaan eroja.

– Esimerkiksi oliko välttämätöntä alentaa suurituloisimpien verotusta? Ovatko näin rajut korotukset arvonlisäveroon tarpeen? Eivät ole. Oliko kaljan verotuksen keventäminen tässä kohtaa tarpeellista? Kansalainen saa jatkossa kaljaa halvemmalla mutta maksaa lääkkeistä enemmän. Onko tämä oikein?

Onko hallitusta pakko lipoa, että saatte vihervasemmistoleimaa pois?

– Ei tässä hallitusta livota. En usko, että sellaista on havaittavissa vaikka joissakin asioissa ollaan samaa mieltä. Totta kai olemme kuluneen vuoden aikana kiinnittäneet myös siihen huomiota, että tästä punaviherleimasta täytyy pikku hiljaa irti päästä.

Keskusta on karttanut muuta oppositiota – vain Liike nytin Hjallis Harkimo on saattanut kelvata – välikysymyksissä.

Aiotko karttaa yhteisiä välikysymyksiä SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa?

– Ei minulla ole sellaista dogmia päässäni, etteikö yhteistyötä voitaisi tehdä oppositiossa. Se on tapauskohtaista. Pidän mahdollisena, että yhteistyötä tehdään mutta se pitää tapauskohtaisesti katsoa, Kaikkonen linjaa.

KAIKKONEN summaa, että keskustassa arvostetaan voimakkaasti omistamista, työntekoa ja yrittämistä. Myös kontaktipintaa poliittiseen vasemmistoon löytyy.

– Kyllä meillä on sydäntä myös yhteiskunnan heikompiosaisille.

Hallituspohjaksi Kaikkosella ei ole suosikkeja. Hän ei vaikuta harrastavan punamultanostalgiaa.

– Punamullalla on saatu Suomen historiassa paljon hyvää aikaiseksi, rakennettu hyvinvointiyhteiskuntaa, mutta politiikkaa tehdään aina ajassa ja puolueiden ominaisuudet ja tavoitteet saattavat vuosien ja vuosikymmenten aikana vaihdella.

– En ole myöskään blokkipolitiikan kannattaja, että olisi vain kaksi vaihtoehtoa mistä Suomessa pitäisi valita. Suomessa pitää pystyä erilaisiin koalitioihin. Sellaisiin, mille on kannatusta kansalta mutta myös sellaisiin, jotka pystyvät vastaamaan yleisiin ajan haasteisiin.

– Jos blokkipolitiikan haikaileminen tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että kokoomuksen ja SDP:n yhteistyö olisi mahdotonta, niin minä en sitä ainakaan tältä istumalta usko, Kaikkonen sanoo.

Hän siis käytännössä tuntuu nostavan esiin sinipunan mahdollisuutta. Sellaisessa, teoreettisessa sinipunamullassa, ahdistumista keskusta ei ole vielä kokeillutkaan.

YLIPÄÄNSÄ Kaikkonen varoo intoilemasta tulevilla hallituskoalitioilla. Syynä on keskustan 10-12 prosentin tienoilla matava kannatus, joka ei ole tyydyttävä.

– En ole siihen tyytyväinen puheenjohtajaehdokkaana enkä mahdollisena puheenjohtajana. Ennen kuin rupeaisin hallituksia rakentelemaan, lähden siitä, että luottamusta keskustaan täytyy pystyä vahvistamaan. Jos se vahvistuu ja sitä myötä kannatuskin, niin sen jälkeen voidaan ryhtyä katsomaan mahdollista paluuta hallitukseen.

– Se voi olla mahdollista 2027 mutta sinne on vielä matkaa.

Luottamuksen palauttaminen kansan ja puolueen välille on Kaikkosen puheissa pitkä peli.

– Päivänpolitiikan ohella on ryhdyttävä rakentamaan myös 2030-luvun keskustaa. Oppositioaika antaa tähän mahdollisuuden. Näen tarvetta periaateohjelmamme uudistamiselle. Toisaalta tarvitaan myös ohjelma, jolla haastetaan hallitusta vuonna 2027 eduskuntavaaleissa.

Orpon hallituksen leikkaukset ja veronkiristykset ovat Kaikkosen mukaan tiettyyn rajaan saakka tarpeellisia. Vain leikkaamalla ja veroja korottamalla Suomi ei kuitenkaan nouse.

– Tästä syntyy keskustalle paikka. Meidän pitää pystyä rakentamaan valoisampi vaihtoehto turvallisuuden, vakauden ja kasvun tie, jolla voimme haastaa hallituksen 2027 vaaleissa, puheenjohtajaehdokas julistaa.

OMAA keskustalaisuuttaan Kaikkonen vaikuttaisi hahmottavan kotikunnastaan Sipoosta käsin.

– Olen tällainen kehyskuntakeskustalainen keskikentän poliittinen toimija. En edusta ääriajattelua oikein missään asiassa, hän sanoo.

– Tunnistan omassa ajattelussani keskustan keskeisiä ajatuksia hyvästä yhteiskunnasta. Mutta en pidä keskustaa tai mitään muutakaan puoluetta täydellisenä.

Ikuisuusaihe keskustalaisten poliitikkojen haastatteluissa on kannatuksen valloittaminen isoista kaupungeista, mutta tämä vision toteutuminen tuntuu siirtyvän alati kauemmas tulevaisuuteen.

Keskustan resepti kaupunkien valloittamiseksi pitää Kaikkosen mukaan sisällään lähipalveluita, turvallista koulupolkua, laadukasta varhaiskasvatusta ja ikäihmisten vanhuuden turvaa.

– Eiväthän nämä katso sitä, asuuko ihminen maalla vai kaupungissa. Keskusta tarvitsee varmasti uusia toimijoita kaupunkeihin, koska uskottavaa kaupunkipolitiikkaa tehdään ensisijaisesti kaupunkien sisältä. Pitää saada paikallisesti luottamusta sille, että olemme tämän alueen asialla.

Keskustalla on parhaimmillaan ollut kaksi kansanedustajaa Helsingistä ja viisi Uudeltamaalta.

– Tällä hetkellä meillä on yhteensä kaksi näiltä alueita. Uskon, että pystymme parempaan, Uudenmaan edustaja Kaikkonen sanoo.

ANTTI Kaikkonen kertoo aloittaneensa valmistautumisen viikon päästä edessä olevaan Jyväskylän puoluekokouksen puheenjohtajavaalin puheeseensa. Edellinen puheenjohtajavaali, jonka hän hävisi Katri Kulmunille syksyllä 2019 jäi monilla mieleen muun muassa Kaikkosen erinomaiseksi kehutusta “reppupuheesta”.

Puhe oli niin hyvä, että Kaikkonen tiedostaa itsekin, että samaan hän tuskin tällä kertaa pystyy.

– Ajatustyö on jo käynnissä. Maanantaina naputtelin ensimmäistä luonnosta paperille. Rima tuli kieltämättä laitettua silloin kohtalaisen korkealle. Se oli omasta mielestänikin siihen tilanteeseen hyvä puhe. Sille tasolle voi olla vaikea päästä, hän pohtii.

Huonommalla puheella voi nyt voittaa?

– Sillä puheella ei voittanut silloin. Katsotaan pärjäisikö huonommalla puheella tässä kohtaa paremmin. Pyritään totta kai hyvään puheeseen.

Vuoden 2019 puheessaan hän käsitteli oman poliittisen uransa alhoa, tuomiota Nuorisosäätiön vaalirahoituskohusta – tosin mainitsematta sanaa Nuorisosäätiö puheessaan.

Vieläkö Nuorisosäätiötä on pakko käsitellä puheessa vai onko se annettu anteeksi?

– Siitä on jo sen verran aikaa mennyt, että kyllä se alkaa olla jo useimpien mielissä poliittista historiaa. Omalta osaltani se asia on aikoinaan käsitelty, synnit sovitettu, opiksi otettu ja taakse jätetty. En tule sitä puheessa käsittelemään.

ELLEI uusia “nuorisosäätiöitä” seuraavan viikon aikana ilmaannu, Kaikkonen kruunataan ylivoimaisella ääntenenemmistöllä Jyväskylän puoluekokouksessa tulevan viikon lauantaina maalaisliitto/keskustan 17. puheenjohtajaksi.

Toki hän ei itse voittoaan julista.

Hän ei lähde myöskään vielä ruotimaan Annika Saarikon kautta.

– Sitä on ehkä parempi arvioida vähän pidemmän ajan päästä.

Hän kuitenkin sanoo, ettei Saarikko onnistunut varmasti niin hyvin kuin hän olisi itse toivonut tai niin hyvin kuin muut olisivat toivoneet.

– Se harmittaa vähän itseänikin. Annika Saarikko on lahjakas ja hyvä poliitikko, mutta hän sai johtaa keskustaa aivan mahdottoman hankalaan aikaan. On myönteistä, että tälle keväälle on saatu pientä kannatusnousua ja valonpilkahdusta aikaiseksi. Kannatusmittauksissa käytiin pahimmillaan alle kymmenessä prosentissa ja nyt ollaan hieman korkeammalla tasolla. Toisaalta saatiin kohtuullisen hyvä tulos presidentinvaaleissa. Hän kuitenkin saa jättää tehtävän tilanteessa, jossa valonpilkahduksia keskustan elämässä alkaa monen vuoden jälkeen näkyä.

Saarikon perheeseen on luvassa kolmas lapsi kesällä.

– Hän on lämpimästi tervetullut takaisin perhevapaiden jälkeen ja pystyy halutessaan olemaan jatkossakin merkittävä suomalainen poliitikko, Antti Kaikkonen sanoo.

Lue tästä Kaikkosen vastaehdokkaan Tuomas Kettusen puheenjohtajaehdokashaastattelu.