Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kaksi rokoteannosta ja sairastettu korona, ei virallista merkintää – Kuinka heille käy? Taneli Puumalainen vastaa

LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Sosiaali- ja terveysministeriö STM sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL pitivät tänään vikkottaisen koronakatsauksensa. Osastopäällikkö Taneli Puumalainen vastasi tilaisuudessa kysymykseen, kuinka koronatartunnan saaneiden mutta oireettomien työntekijöiden tulisi toimia.

Rane Aunimo

Demokraatti

– Positiivisen testituloksen saanut henkilö, vaikka hänelle oireita ei olisikaan, voi tartuntaa edelleen levittää. Eli hän voi tartuttaa työkavereitaan tai oppilaitoksessa opiskelijoita tai koululaisia. Kyllä hänen olisi aihetta pysyä se 5 päivää ainakin vailla ylimääräisiä sosiaalisia kontakteja.

Puumalainen sanoi, että testi voi olla positiivinen ennen oireiden ilmaantumista.

– Tartuuttavuus on yleensä kaikkein suurinta siinä juuri ennen oireiden alkua tai oireiden alkaessa. Eli jos henkilö on altistunut virukselle, saa testipositiivisen löydöksen, niin voi olla, että hänen oireensa alkavat vasta seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. Tässä tilanteessa kyllä hän on tartuntariski ympäristölleen.

Puumalaisen mukaan oireisuus tai niiden puuttuminen ei ole se tekijä, jolla ympäristöä suojellaan vaan sosiaalisten kontaktien vähentäminen.

– Tällä perusteella en näe perusteita, miksi henkilö ei saisi sairauslomaa, jos hän on koronapositiivinen ihan siitä riippumatta, onko hänellä oireita vai ei.

Ylilääkäri Otto Helve THL:stä totesi puolestaan, että nykyisessä tilanteessa jopa vierekkäisillä alueilla saattaa olla toisistaan poikkeavia ohjeita, koska tilanne on elänyt nopeasti.

Lisää aiheesta

– Alueet itse tuntevat oman tilanteensa kaikkein parhaiten. Sitä kautta alueellisia ohjeita on luonnollisesti syytä noudattaa. Kaikkien etu olisi luonnollisesti se, että nämä (ohjeet) olisivat mahdollisimman yhteneväisiä ja tähän toki tähdätään koko ajan.

Puumalainen täydensi vielä, että lähtökohtaisesti tartunnan saaneen mutta oireettoman henkilö kohdalla on se, että hän voisi tehdä työtä etänä eli henkilö ei edes tarvitsisi sairauslomaa.

KORONAPASSIN tilanne askarrutti myös tiedotustilaisuudessa. Hyvin moni on tällä hetkellä tilanteessa, jossa on saanut kaksi rokoteannosta ja on sairastanut koronan, mutta ei ole saanut sairastetusta taudista virallista merkintää testauskäytäntöjen muututtua.

Puumalaisen mukaan myös tämä asia on tällä hetkellä selvityksessä ja pohdinnan alla.

– Näitä pohditaan myös EU-tasolla, mikä tämän kolmannen rokoteannoksen merkitys sitten olisi ja millä tavalla se passin käytössä huomioitaisiin. Odotamme, että helmikuun aikana EU:lta tulisi linjauksia siitä, että jatketaanko ensinnäkään EU:n koronatodistuksen tai -passin käyttöä kesäkuun lopun jälkeen. Olettaisin, että samassa yhteydessä tulisi myös linjauksia siitä, että mikä toisen ja kolmannen annoksen väli pitäisi tässä passin voimassaolon mielessä olla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE