Politiikka
13.2.2025 16:17 ・ Päivitetty: 13.2.2025 16:17
Kansanedustaja huolestui tekoäly-direktiivin perumisesta – ”EU:n kärki luotettavana AI-ympäristönä ei saa muuttua”
Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) on huolissaan Euroopan komission viime hetken päätöksestä perua tekoälyyn liittyvää vastuuta sääntelevä direktiivi (AI Liability Act).
– EU:n kärki luotettavana AI-ympäristönä ei saa muuttua, vaikka ulkoiset tahot siihen painostaisivatkin. Sillä nimenomaan omat pienemmät tekoäly-yritykset halusivat vastuulle selkeyttä, Kumpula-Natri toteaa tiedotteessaan.
EU:n komissio julkaisi tiistaina uuden työohjelmansa kaudella 2025. Kumpula-Natri näkee ohjelmassa myönteisenä päättäväisyyden yhteisen turvallisuuden vahvistamiseksi.
– Sen sijaan kilpailukyvyn varjolla tehtävät virtaviivaistamisohjelmat saattavat jättää edistyksellisimmät yritykset ja eurooppalaiset työntekijät heikompaan asemaan, Kumpula-Natri huomauttaa.
OHJELMAN tavoitteina ovat Euroopan kilpailukyvyn parantaminen, ulkoisten riippuvuuksien vähentäminen ja innovaatiokuilun kurominen umpeen Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. Samaa kokonaisuutta käsittelee myös tammikuussa julkaistu niin sanottu kilpailukykykompassi.
– On hienoa ja suomalaisille käynnistymistä odottaville vihreille investointisuunnitelmille erittäin tärkeää, että työohjelmassa päivitetään ilmastolakiin päästötavoite vuodelle 2040, korostetaan edelleen vähähiilisyyttä ja aloitetaan Puhtaan teollisuuden ohjelma (Clean Industrial Deal). Pääpaino on (komission puheenjohtajan Ursula) Von der Leyenin edellisen kauden ilmastopäätösten toimeenpanossa.
TEOLLISEN Euroopan kuten Suomenkin kasvumahdollisuudet nähdään start up -sektorilla, sillä teollisuuden ja työpaikkojen rakenne on murroksessa ja muuttuu.
– Start up -strategian luominen kuulostaa oikealta, mutta silläkään ei kannata murtaa sitä, että eurooppalainen yhteiskunta perustuu luottamukseen ja sopimiseen.
Kumpula-Natri pitää ehdottomasti myönteisenä aloitteena äskettäin julkistettua komissaari Henna Virkkusen (kok.) 200 miljardin euron ohjelmaa, joka tähtää eurooppalaisen tekoälyn kehittämiseen ja investointeihin.
MYÖS komission hanke juuri valmistuneen yritysvastuusääntelyn keventämiseksi on herättänyt paljon keskustelua. Vuosi sitten pitkän valmistelun ja neuvottelujen jälkeen hyväksytty yritysvastuudirektiivi velvoittaa yritykset huolehtimaan ympäristöstä ja ihmisoikeuksista niiden toimintaketjuissa.
– Jos komissio uhkaa vesittää yritysvastuusääntelyn niin kutsutulla omnibus-aloitteella, on se jälleen hyvin toimivia suomalaisiakin yrityksiä heikentävä suunta verrattuna vastuusta viisveisaavien eduksi.
– Kun esitetään sääntelyn reilua karsintaa, on se tietenkin myös poliittinen valinta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.