Politiikka
9.9.2024 16:12 ・ Päivitetty: 9.9.2024 16:12
Kansanedustaja raakkujen kohtalosta: Toivon, että valtio suhtautuu tähän luontotuhoon sen ansaitsemalla vakavuudella
Suomussalmen Hukkajoen raakkutuhot herättävät kysymyksen, kuinka paljon vastaavanlaisia tapauksia jää huomaamatta. Kansanedustajat vaativat muun muassa lakimuutoksia ja riittäviä resursseja valvontaan.
Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että raakkujoen yliajo Suomussalmella tapahtui hakkuusuunnitelman mukaan. Lehden näkemästä hakkuusuunnitelmasta ilmenee, että metsäkoneen kuljettaja noudatti saamiaan ohjeita joen ylityspaikasta ja puiden varastointipaikasta.
– Kyllä tämä alleviivaa sellaista vaikutelmaa, että jonkinlaista suurta piittaamattomuutta on ihan Stora Ensonkin taholta. Sellainen lisähuoli tästä ehkä herää, että miten vastuullisesti ylipäätään suhtaudutaan luonnon monimuotoisuuteen liittyviin kysymyksiin, eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnassa vaikuttava kansanedustaja Helena Marttila (sd.) sanoo.
Marttila sanoo olevansa vakuuttunut siitä, että metsäteollisuudessa on tiedostettu hyvin esimerkiksi päästövähennysten tarve ja työtä tehdään sen eteen. Luonnon monimuotoisuus kuitenkin on jäänyt laajemminkin yhteiskunnassa ja politiikassa katveeseen, hän arvioi.
– Vaikka tämä tapaus on järkyttävä, on tämän synkän pilven kultareunus se, että asiasta – ja raakuista, joista moni ei varmasti tiennyt ennen – nyt puhutaan.
Kansanedustaja Saara Hyrkkö (vihr.) on moittinut kovasanaisesti esimerkiksi Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliittoa MTK:ta kommenteista, joissa etujärjestö antaa ymmärtää, että suositeltujen suojavyöhykkeiden noudattaminen uhkaisi metsänomistajien tuloja. Marttila kommentoi asiaa yleisemmällä tasolla.
– Toivon kuitenkin todella, että nyt kaikki toimijat pysähtyisivät vakavasti tämän asian äärelle pohtimaan, mitä oltaisiin voitu tehdä toisin ja mitä jatkossa voidaan tehdä, että tällainen vältetään, hän kuitenkin kommentoi.
Lisää aiheesta
KANSANEDUSTAJA Joona Räsänen (sd.) muistutti tänään X:ssä, että valtio on Stora Enson suurin yksittäinen omistaja.
– Omistajapolitiikassa valtio edellyttää yhtiöiltä laajaa vastuullisuutta ja tämän huomioimista johdon palkitsemisessa. Nyt kun näyttää siltä, että Stora Enso on ohjeistanut rikkomaan lakia, niin meinaako omistaja tehdä jotain, hän kysyi.
Myös Marttila katsoo, että hallituksen suunnalta on syytä reagoida vähintäänkin tarkastelemalla lainsäädännön muutostarpeita.
– Toivon, että myös valtion tasolta suhtaudutaan tähän sillä vakavuudella, mitä tällainen luontotuho ansaitsee. Välillä tuntuu, että johtavat päättäjät jopa vähättelevät ympäristörikoksia verrattuna joihinkin toisentyyppisiin rikoksiin. Toivon, että tällainen muuttuu, hän sanoo.
Hänkin on allekirjoittanut elokuun lopussa jätetyn lakialoitteen, jossa vaaditaan raakkujokien ympärille 50 metrin suojavyöhykkeitä kirjattavaksi lakiin. Yksi lakialoitteen ensimmäistä allekirjoittajista oli ympäristövaliokunnassa vaikuttava kansanedustaja Pinja Perholehto (sd.). Lakia tarvitaan, koska suositukset eivät riitä, hän sanoo.
– Sehän tässä on surullisinta, kun käytännössä kaikki tietävät, miten pitäisi toimia ja on normitettukin sitä, millä tavalla täytyy toimia ja sitten Stora Enson tapauksessa ei noudatettu. Lakialoite, joka saatiin onneksi jätettyä poikkipoliittisesti on hyvä asia, hän sanoo.
– Lakialoitteen ja muiden lainsäädännön muutostarpeiden lisäksi kääntäisin katsetta siihen, että oli aika sattuma, että Stora Enson tapaus alunperin ylipäätään huomattiin. Siksi olennaista on, mitkä ovat ympäristövalvonnan resurssit ja miten ne tulevaisuudessa kehittyvät, hän jatkaa.
Samaan kiinnittää huomiota Marttila, joka muistelee, että esimerkiksi Ruotsissa ympäristörikoksia tulee ilmi selvästi enemmän kuin Suomessa.
– Siinä on varmasti myös parannettavaa, miten ne alun alkaen tulevat poliisin tai viranomaisten tietoon. Sekin on resurssikysymys.
Perholehto on huolissaan tilanteesta, kun hallintoa karsitaan ja ely-keskusten ja aluehallintoviranomaisten resurssit ovat jo nyt tiukilla – kuntien ympäristötoimista puhumattakaan.
– Jos sieltä karsitaan ja samaan aikaan kehitetään – osin syystäkin – esimerkiksi vihreiden hankkeiden luvitusta ja tehdään sinne nopeutettua ohituskaistaa, niin se on yhdistelmänä aika riskialtis.
– Paljon on vastuuta hallituksella siitä, että he pysyvät kartalla. Toisaalta lainsäädännön muutostarpeista ja toisaalta siitä, että luvituksen prosessi vaatii riittävät resurssit, jotta voidaan seurata, millä tavalla aidosti siellä toimipaikoissa hankkeita ja niiden jälkihuoltoa toteutetaan.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.