Politiikka
22.9.2025 11:53 ・ Päivitetty: 22.9.2025 11:53
Kansanedustaja: Työttömien ja pienituloisten kiusaaminen näyttää olevan hallitukselle itseisarvo
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela kritisoi kannanotossaan Petteri Orpon (kok.) hallituksen tänään eduskunnalle antamia niin sanottuja budjettilakeja.
Hallitus esittää muun muassa 74 miljoonan euron leikkausta toimeentulotukeen eli viimesijaiseen sosiaaliturvaan sekä työttömyysturvaan liittyvien sanktioiden ja velvoitteiden kiristämistä.
– Samalla kun asunnottomuus ja ruoka-avun tarve kasvavat, hallitus on päättänyt pudottaa kymmeniä tuhansia suomalaisia köyhyyteen leikkaamalla yhä uudestaan sosiaaliturvaa. Pelkästään toimeentulotuen “kokonaisuudistukseksi” nimetty leikkauslaki pudottaa arviolta yli 28 000 uutta suomalaista köyhyyteen, Koskela sanoo tiedotteessaan.
SOSTEN laskelmien mukaan toimeentulotukiheikennykset lisäisivät pienituloisten määrää yhteensä noin 28 400 henkilöllä, joista lapsia on 8 500.
Koskela muistuttaa kannanotossaan, että lukuisat asiantuntijat ovat huomauttaneet kiristyvien sanktioiden ja leikkauksien kohdistuvan myös ihmisiin, joilla on lääkärinlausunto työkyvyttömyydestä.
– Työkyvyttömien ihmisten toimeentulon romuttaminen ei saa ketään työllistymään, vaan johtaa yhä kasvavaan eriarvoistumiseen ja pahoinvoinnin lisääntymiseen. Samalla miljonääreille ja suuryrityksille jaetaan kuitenkin valtavia veronalennuksia.
HALLITUS esittää myös työttömyysturvan seuraamusjärjestelmän eli sanktioiden kiristämistä. Jatkossa ensimmäisestä virheestä ei seuraisi enää huomautusta, vaan välitön karenssi. Lisäksi työttömyysturvan voisi aiempaa helpommin menettää toistaiseksi.
Lisää aiheesta
– Työttömyysturvabyrokratian lisääminen ei luo työpaikkoja, mutta työttömien kiusaaminen näyttää olevan oikeistohallitukselle itseisarvo. Käytännössä työttömät ja muut pienituloiset laitetaan maksamaan hinta hallituksen katastrofaalisesti epäonnistuneesta työllisyyspolitiikasta sekä rikkaiden veronalennuksista, Koskela lataa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
22.9.2025 11:21
SDP:n Heinäluoma: Rakennusalan hylkääminen heijastuu suoraan talouskasvun puutteeseen, konkursseihin ja työttömyyteen
Politiikka
22.9.2025 11:11
Räsänen: Orpon hallitus ei saavuta tavoitettaan ”kreikkalaistyylisistä kirjanpitokikkailuista huolimatta”