Tiede ja teknologia
9.10.2024 12:07 ・ Päivitetty: 9.10.2024 12:07
Kemian Nobel kolmelle proteiinien tutkijalle
Kemian Nobel-palkinto menee tänä vuonna kolmelle proteiinien tutkijalle. Palkinnon saavat yhdysvaltalainen David Baker sekä brittiläinen Demis Hassabis ja yhdysvaltalainen John Jumper.
Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia kertoi palkinnon myöntämisestä lehdistötilaisuudessa Tukholmassa puolenpäivän jälkeen Suomen aikaa.
Nobel-lautakunnan mukaan Baker, Hassabis ja Jumper saivat palkinnon työstään proteiinien tutkimuksessa. Proteiineista osa on ihmisen elintoiminnoille välttämätöntä ravintoa ja ihmisen solujen rakennusainetta.
Äskettäin muitakin palkintoja saanut Baker sai puolet kemian Nobel-palkinnosta uudenlaisen proteiinin kehittelystä, kun taas Hassabis ja Jumper jakoivat toisen puolen proteiinirakenteen ennustamisesta, tuomaristo sanoi.
PROTEIINIEN parempi ymmärtäminen on johtanut valtaviin harppauksiin lääketieteessä, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Yhdysvalloissa asuva tutkija David Baker on suunnitellut uutta proteiinia, jota voidaan tulevaisuudessa käyttää esimerkiksi lääkkeissä ja rokotteissa.
- Seisoin jättiläisten harteilla, hän kuvaili työtään BBC:n mukaan palkinnon saatuaan.
Lisää aiheesta
Demis Hassabis puolestaan on tutkija ja yrittäjä. BBC:n mukaan hän oli mukana perustamassa tekoälytutkimusyritystä, josta myöhemmin tuli Google DeepMind.
Hassabis ja John Jumper käyttivät tekoälyä ennustamaan lähes kaikkien tunnettujen proteiinien rakenteita ja loivat työkalun nimeltä AlphaFold2. Nobel-komitea kutsui työkalua ”täydelliseksi vallankumoukseksi” kemiassa.
Voittajat jakavat palkinnon, jonka arvo on vajaat 970 000 euroa. Baker saa palkinnosta puolet, ja Hassabis ja Jumper jakavat toisen puolikkaan.
Kemian Nobel-palkinto luovutetaan saajilleen Tukholman palkintogaalassa 10. joulukuuta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.