Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskusta kaivaa omaa hautaansa, tokaisi jo punamullan lapsikin paljonpuhuvasti

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Politiikka

Rane Aunimo

Demokraatin toimituspäällikkö.

Hallituksen välit rakoilevat neljä kuukautta ennen eduskuntavaaleja. Keskusta irtautui eilen näyttävästi hallitusrintamasta luonnonsuojelulain valiokuntakäsittelyssä ympäristövaliokunnan kokouksessa.

Rane Aunimo

Demokraatti

Alkoi julkinen, kaikkialle tilan tolan kuuluttanut välienselvittely siitä, mikä hallituksen toimintakyky on ja mitä keskusta toiminnallaan lopulta tavoittelee. Päällisin puolin kyse on luonnonsuojelulain joistakin pykälistä, mutta taustalta puskevat esiin keskustalaiset traumat hallituksessa olemisesta, gallup-kannatuksesta ja lähestyvistä vaaleista.

Vaikuttaa siltä, että keskustan nykyjohto viittaa kintaalla puoluekonkari, ex-puoluesihteeri Seppo Kääriäisen Demokraatissa vain pari viikkoa sitten esittämille näkemyksille.

”Vaalipainia” tulisi välttää niin pitkälle kuin suinkin.

– Liian aikainen vaalipaini ei ole millekään hallituspuolueelle, riippumatta mikä syy on, edullista. Varsinkin tässä tilanteessa, missä nyt ollaan. Eletään erittäin vaikeita ja arvaamattomia aikoja. Syitä ei tarvitse luetella, ne ovat niin ilmiselviä. Kyllä maassa täytyy olla toimintakykyinen hallitus ja niin vakaa meno kuin suinkin politiikassa on mahdollista.

Hurskas toive kaikuu kuuroille korville kepulaisen vallan kammareissa.

PÄÄMINISTERIPUOLUE SDP:n kansanedustajat ovat tähän asti pitäneet mölyt mahassa erilaisten erimielisyyksien kohdalla, vaikka halua sanoa olisi varmasti ollut. Ajatus kulkee perinteisesti niin, että paitsi pääministerin myös pääministeripuolueen edustajien on syytä harjoittaa valtiomiestasoista viilipyttyharkintaa hallitusyhteistyön sujuvuuden takaamiseksi.

Lisää aiheesta

Mutta kun hallituspuolueiden edustajia aletaan heittää valiokunnasta ulos, jotta yksi hallituspuolue, keskusta, pääsee juonimaan opposition kanssa, vähemmästäkin alkaa mennä maltti.

– Olemme erittäin huolestuneita keskustan toimintakyvystä tällä hetkellä. Näinä aikoina kansalaisilla on oikeus odottaa vakaata ja ennakoitavaa päätöksentekoa. Valitettavasti keskustan toiminta luonnonsuojelulain päätöksenteossa osoittaa keskustan epävakauden, SDP:n ympäristövaliokunnan jäsenet Katja Taimela, Niina Malm, Hussein al-Taee ja Johan Kvarnström kommentoivat poikkeuksellisessa yhteisessä tiedotteessa ratkaisua.

SDP:n eduskuntaryhmää johtava Antti Lindtman puolestaan kehotti keskustaa käymään sisäisen keskustelun siitä, mikä heidän toimintakykynsä hallituspuolueena on.

PÄÄNSILITTELYÄ ei tullut muistakaan hallituspuolueista. Vihreät piti tiistaina ylimääräisen eduskuntaryhmän kokouksen. Parin tunnin jälkeen median eteen eduskunnassa asteli eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne.

– Ryhmä kävi vakavan keskustelun. Aivan käsittämätön tämä keskustan toimintatapa tässä asiassa, Harjanne sanoi tuoreeltaan.

– Tämä on sen mittakaavan asia, että tätä täytyy käsitellä hallituspuolueiden johdon kanssa. Meillä on hallituksessa me ja kolme muuta toimintakykyistä hallituspuoletta, mutta yksi on tänään toiminnallaan tehnyt sellaisia temppuja, jotka ovat nähdäkseni käsittämättömiä.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ei ollut vähemmän suora arvostelussaan. Hän puhui ”hallitusrintaman pettämisestä”.

– Vaikka paljoa en odottanut, onnistui keskusta jälleen yllättämään toimiessaan räikeästi yhteisten pelisääntöjen vastaisesti. Luonnonsuojelulain vesittäminen on paitsi hallitusrintaman pettämistä myös Suomen luonnon pettämistä.

– Keskusta ei tunnu tietävän, haluaako se olla hallitus- vai oppositiopuolue. Se haluaa vallan olla hallituksessa päättämässä, mutta toisaalta heti seuraavana hetkenä se on valmis kääntämään takkinsa yhteiselle neuvottelusovulle. Valta ja vastuu kulkevat kuitenkin käsi kädessä, Andersson kirjoitti Twitterissä.

KESKUSTAN kantoja asiaan selvittivät Demokraatille niin eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eeva Kalli kuin ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hanna Kosonenkin.

– Me haluamme, että uudistus tehdään. Siellä on paljon luonnonsuojelua edistäviä hyviä asioita. Mutta yhdessä myös totesimme, että siellä oli valitettavasti hallituksen esityksessä sisällä joitakin kohtia, jotka vaaransivat omaisuuden suojaa. Siksi totesimme, että niihin pykäliin liittyy muutostarve, Kalli sanoi.

– Kyllä meillä on tarkoitus pysyä hallituksessa. Näitä irtiottoja on nähty muidenkin osalta ja hallituksessa on pysytty, Kosonen puolestaan kommentoi keskustan jatkoaikeita.

Keskustan oma lehti Suomenmaa kirjoitti puolestaan maanantaina kuin tulevaa ennakoiden, kuinka ”keskusta kaivoi taistelunhengen esiin”.

– Jos muut puolueet kuvittelevat, että keskusta luopuu taistelutta, ne ovat pahasti väärässä. Keskusta on vaarallisimmillaan nurkkaan ahdistettuna. Tämä on nähty monta kertaa aikaisemminkin, lehti maalaili pääkirjoituksessa.

Tavoitteena on toistaa kunta- ja aluevaalien temppu: voittaa gallupit.

PAHALTA näyttää. Hallitusyhteistyötä ankeuttamalla ja taantumukselliseen politiikkaan vetoamalla keskusta kamppailee vielä aiempaakin selvemmin korkeintaan keskisuurten puolueiden b-sarjassa. Suomi kaupungistuu ja eteläistyy yhtä varmasti kuin maa kiertää aurinkoa.

Äskettäin selvisi, että ensi kevään vaaleissa Helsinki, Uusimaa ja Pirkanmaa saavat kukin yhden edustajan lisää vaalipiiriinsä. Samalla keskustalainen Lappi menettää yhden. Kehitys ei ole pysähtymässä. Kun vielä 1980-luvulla ruuhka-Suomesta valittiin 105 kansanedustajaa ja muulta Suomesta loput, ensi keväänä ruuhka-Suomesta valitaan jo 119 edustajaa.

Keskustan venkoilu voi tuoda jonkun katsomoon siirtyneen tai protestina toista puoluetta äänestäneen kansalaisen takaisin kepun huomaan, mutta karkottaa samalla kymmenen muuta. Suomessa on ilmeisen pysyvä fraktio entistä kepulaista äänestäjäkuntaa, joille politiikan ydinkysymyksiä ovat maahanmuutto ja EU-vastaisuus. Heidän valintansa on joka tapauksessa perussuomalaiset.

Kaupunkien ykköspuolueen kokoomuksen kanssa keskusta kamppailee vain mielikuvituksessa, vaikka keskustan kaupunkityöryhmä linjasikin äskettäin, että puolueen tavoite on olla pääkaupunkiseudun suurin puolue vuonna 2031.

Tässä maailmassa ja todellisuudessa keskustan kannatus vaappuu kymmenen prosentin rimalla.

ON heitäkin, joille keskustan nykytila on aidosti murheellinen juttu. Yksi heistä on SDP:n entinen puoluesihteeri Ulpu Iivari, ”punamullan lapsi”, kuten hän kirjoittaa Facebookissa.

– Nykyistä keskustaa en pysty ymmärtämään. Tuntuu vaikealta kuulla, kuinka sen puheenjohtaja puhuu jatkuvasti ja inhoaan pidättelemättä vihervasemmistosta. Luonnonsuojelulain käsittely juuri nyt eduskunnassa rikkoo kaikki toimintaperiaatteet. Minun silmissä keskusta kaivaa nyt omaa hautaansa. Se on sääli. Suomalainen yhteiskunta tarvitsisi keskellä olevan maltillisen ja yhteistyökykyisen poliittisen voiman.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE