Politiikka
3.8.2020 06:09 ・ Päivitetty: 3.8.2020 06:09
Keskustan puheenjohtakisaan liittynee tänään kolmas nimi
Keskustan puheenjohtajakisaan odotetaan tänään ilmaantuvaksi kolmatta osallistujaa, kun puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Petri Honkonen järjestää tiedotustilaisuuden puoluetoimistossa.
Tilaisuuden aiheena on kutsun mukaan ”Suomen keskustaan liittyvät ajankohtaiset kysymykset”.
Yle uutisoi eilen lähdetietojensa pohjalta, että Honkonen on lähdössä mukaan kisaan. Honkosta on myös ennakkoarvioissa pidetty yhtenä mahdollisena puheenjohtajakisan kandidaattina.
Saarijärvellä asuva Honkonen, 33, on toisen kauden kansanedustaja Keski-Suomen vaalipiiristä. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri.
Keskustan puheenjohtajakisa käynnistyi viime torstaina, kun kansanedustaja Annika Saarikko ilmoitti haastavansa istuvan puheenjohtajan Katri Kulmunin.
STT:n torstaina tekemän kyselyn mukaan keskustan 20 piirijohtajasta yhdeksän kannattaa selkeästi tai varovaisesti Saarikkoa puolueen puheenjohtajaksi.
Ennakkospekulaatioissa myös keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen on arvioitu mahdollisesti lähtevän mukaan puheenjohtajakisaan.
Keskustan puheenjohtajan valitsee puoluekokous, joka on koolla syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Oulussa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.